117 vuotta lehden historiaa
"Työmies koettaa herättää työväestöä välinpitämättömyydestään ja tehdä selkoa niistä toimenpiteistä ja laitoksista, joiden avulla työväestö voi tulla turvatuksi kykenemättömyyden aikana."
Lainaus on Työmiehen ensimmäisen numeron pääkirjoituksesta 2.3.1895. Sen otsikkona oli "Matkalle lähtiessä". Pääkirjoituksen kirjoittaja tuskin saattoi edes aavistaa, kuinka oivaltava otsikko oli.
Myös tuo pääkirjoituksen esittelemän toiminta-ajatuksen yksi johtolanka on pysynyt matkassa mukana, tietenkin ajan saatossa muotoaan muuttaen ajan ja uutistarjonnan kasvun myötä.
Liikkeellelähtö on aluksi hidas ja harva. Lehti ilmestyi kerran viikossa lauantaisin. Suomen Työväenpuolueen perustamisvuotena 1889 kuitenkin jo kuudesti viikossa.
Työmiehen perusti Helsingin työväenyhdistyksen radikaali oppositio. Lehden alkuvaiheissa päätoimittajat vaihtuivat tiuhaan: A. H. Karvonen 1895 - 1896, Matti Kurikka 1897 - 1899, A. B. Mäkelä.
Edvard Valpas toi päätoimittajakautenaan 1901 - 1918 toimitustyöhön ja linjaan jatkuvuutta. Vahvana puoluevaikuttajana häntä kutsuttiin SDP:n paaviksi. Hänen kauttaan lehteen tuli uusia voimia, jotka nousivat sekä puolueen että ay-liikkeen johtotehtäviin. Heitä kutsuttiin siltasaarelaisiksi: Eino Haapalainen, Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner, Yrjö Sirola, Emil Elo, Matti Paasivuori. Heidän linjaansa kutsuttiin siltasaarelaisuudeksi.
Viimein Työmiehen numero ilmestyi 12.4.1918, jolloin sisällissotaan mukaan tulleet saksalaiset olivat jo Helsingin keskustassa. Viimeisen numeron toimitti yksinään kirjailijatoimittaja Algot Untola (Maiju Lassila, Irmari Rantamala, alkuperäiseltä sukunimeltään Tietäväinen). Untola ammuttiin veteen, kun häntä oltiin kuljettamassa laivalla Santahaminaan teloitettavaksi.
Työmiehen matka päättyi. Työtä jatkamaan syntyi Suomen Sosialidemokraatti. Sen ensimmäinen näytenumero ilmestyi 6.5. ja toinen 12.9.1918. Näytenumeroiden päätoimittaja oli Matti Paasivuori. Näytenumeron nimiö kirjoitettiin kahdella aalla, ehkä siksi, että lehden luojana olivat kansalaissodasta sivussa olleet SDP:n maltillisen suunnan edustajat. Kun lehti sai ilmestymisluvan monien vaikeuksien jälkeen toinen A putosi pois. Viranomaiset kelpuuttivat päätoimittajaksi kansalaissotaa jyrkästi arvostelleen Hannes Ryömän. Hänen päätoimittajakautensa kattoi vuodet 1918 - 1922. Ryömän kaudella käytiin kovaa rajakäyntiä suhteessa kommunisteihin. Lehti ilmestyi kuusi kertaa viikossa.
Ryömän jälkeen päätoimittajaksi valittiin Johan Fredrik Aalto. Hän oli yksi Suomen Sosialidemokraatin linjaa äänekkäimmin arvostellut SDP:n ns. keskustaopposition edustaja eli vasemmistososialisti, joka katsoi lehden sisältäneen liiaksi kommunismin vastaista ainesta.
Anton Huotarin päätoimittajakaudella (1923 - 1931) lehti joutui tai pääsi erikoiseen asemaan sosialidemokraattien pää-äänenä. Siitä tuli myös hallituksen pää-äänenkannattaja, kun vuoden 1926 lopulla syntyi Väinö Tannerin johdolla sosialidemokraattinen vähemmistöhallitus. Huotarin päätoimittajakaudelle osui paitsi puolueen sisäinen välienselvittely, myös lapuanliikkeen vasemmistolle synnyttämä uhka ja liikkeen harjoittamat laittomuudet. Huotari oli pidetty päätoimittaja, laaja-alainen ja nopea kirjoittaja. Ajan paineet mursivat miehen. Hänet löydettiin hirttäytyneenä työhuoneestaan marraskuussa 1931.
Huotarin kuoleman jälkeen vt. päätoimittajana toimi Atte Pohjanmaa, kunnes vuoden 1932 alussa päätoimittajaksi nimitettiin Eino Kilpi, alunperin porvarilehtimies. Ståhlbergilaisesta porvarista kehittyi reformismia ja pohjoismaista demokratiaa korostava sosialidemokraatti. Kilpi oli työväen yhteistyötä kannattava ja linja näkyi myös lehdessä. Kilpi oli lojaali puoluejohdolle kiistassa Akateemisen Sosialistiseuran johtomiesten kanssa. Kilven aikana erotettiin tähän puolueoppositioon kuulunut lehden kuulu pakinoitsija Sasu Punanen (Yrjö Räisänen). Kilven lojaalius kesti myös raskaat sotavuodet.
Rauhanoppositio veti kuitenkin päätoimittajaa puoleensa. Hän liukui samaan joukkoon kuin oppositiososialidemokraatit J.W.Keto, Eero A. Wuori, Atos Wirtanen ja Mauno Pekkala. Se johti ongelmiin lehden toimituksessa varsinkin vuoden 1945 vaalien alla. Lehteen muodostettiin päätoimittajan valvontaryhmä: Atte Pohjanmaa, Ano Airisto ja Sulo Manninen. Käytännössä Pohjanmaa oli lehden vt. päätoimittaja. Kilpi siirtyi SKDL:oon vuonna 1948.
Sodan jälkeisinä poliittisesti myrskyisinä vuosina, päätoimittaja Unto Varjosen (1947 - 1948) kaudella Suomen Sosialidemokraatista tuli "Taistelevan Sosialidemokratian" lehti. Varjonen kirjoitti kärkeviä "kolmen nuolen" artikkeleita.
Hänen seuraajakseen valittiin toinen ns. asevelijuntan jäsen Penna Tervo vuosiksi 1948 - 1951. Tervo oli SDP:n jyrkimpiä kommunistien vastustajia, mikä myös näkyi lehdessä. Hän joutui edeltäjänsä Varjosen tavoin käräjille lehden kirjoittelusta. Varjonen oli raastusvassa syytettynä sisäministeri Yrjö Leinon solvaamisesta. Tervon haastoi oikeuteen kommunistien vahva nainen Hertta Kuusinen. Tervo joutui hakaukseen myös puolueessa puoluesihteeri Väinö Leskisen kanssa, jyrkimmin asenteissa SAK:oon ja TUL:iin.
Tervon jälkeen toimituksen johtoon astui pitkän linjan lehtimies, monasti vt:nä kouliintunut Atte Pohjanmaa (1952 - 1968) Hän joutui luotsaamaan lehden läpi puolueriidan ja hajaannuksen vaikeat vuodet. Hänen johdollaan lehdestä kehitettiin ns. täyden palvelun uutislehti. Pohjanmaa korosti kommentoivan aineiston merkitystä, sillä pelkät uutiset eivät riittäneet. Lehdessä täytyi olla myös taustatietoja ja arviointeja. Helsingin olympialaisten aikana 1952 Suomen Sosialidemokraatti julkaisi Iltalehteä yhteensä yhdeksän numeroa.
Pohjanmaan elämäntehtävä oli Suomen Sosialidemokraatti. Hän on ainoa lehden päätoimittajista, joka siirtyi siltä paikalta eläkkeelle.
Pohjanmaan siirryttyä eläkkeelle lehden sai johtaakseen Pauli Burman (1968 - 1974). Hänellä oli päätoimittajaksi tullessaan takanaan vankka poliittinen kokemus mm. pääministeri Rafael Paasion sihteerinä. Burmanin joutui ottamaan vetovastuun vaikeissa taloudellisissa oloissa. Ne johtivat lopulta siihen, että seitsenpäiväisenä ilmestynyt lehti muutettiin viisipäiväiseksi. Neljä päivää lehti ilmestyi "lakana-Demarina". Lauantaina lukijat saivat tabloid-kokoisen viikonloppulukemiston viikonvaihde-Demarin eli VvD:n.
Aimo Kairamon kaudella (1974 - 1984) Suomen Sosialidemokraatti kehittyi uutislehdestä enemmän poliittisen lehden suuntaan. Hänen aikanaan lehden toimitus, hallinto, konttori ja painot siirtyivät uuteen toimitaloon 1976 Roihupeltoon. Vanha toimitalo Sirkuskatu 3 eli Paasivuorenkatu 3 purettiin. Sen tilalle rakennettiin STS:n pankkirakennus.
Kairamon siirryttyä päätoimittajan paikalta kolumnistiksi vetovastuun otti "televisiosta tuttu" Seppo-Heikki Salonen vuosiksi 1984 - 1988. Hänen kaudellaan uutuutena ilmestyi oman toimituskuntansa muodostanut Perjantai-Extra. Siten lehti ilmestyi maanantaista perjantaihin. Salosen aikana lehden toimitus palasi takaisin Paasivuorenkatu kolmoseen 1987. Saman vuoden lopulla otettiin käyttöön toimituksellinen ATK-järjestelmä. Oma painotalo kaatui 1990-luvun alun lamavuosiin.
Päätoimittaja Jukka Halonenpalkattiin päätoimittajaksi 27-vuotiaana eli samanikäisenä kuin Edvard Valpas vuonna 1901 Työmieheen. Hän oli toiminut aiemmin Perjantai-Extran toimittajana. Halosen kaudella (1988 - 1997) lehti kehittyi Poliittinen Uutislehti Demariksi.
Päätoimittaja Kari Arolan vuonna 1997 alkaneella päätoimittajakaudella matkaa jatkettiin Uutispäivä Demarina kuten myöskin maaliskuussa 2006 päätoimittajana aloittaneen Juha Peltosen aikakaudella. Uudenmuotoinen lehti ilmestyi ensi kerran 1.2.2001.
Maaliskuun 1. päivänä 2012 Uutispäivä Demari uudistui Demokraatiksi.
Seppo Halminen
