Cache updated at: 19:15:17, 23-10-14

Hilton! (2013): Vetelehtijöitä vai väliinputoajia?

  • Elokuvat 15.3.2013 0.30.
  • PÄIVITETTY 18.4.2013 9.02.
  • Kommentoi
Omillaan. Hiltonin asukkaista Janne turhautuu fyysisimmin.

Vaikka viime vuosien kotimainen dokumenttielokuva ansaitseekin tunnustuksen kiinnostuksestaan monenlaisiin, kansalaisiakin puhuttaviin aiheisiin, on tärkeää, että niiden lisäksi tuotantoon saadaan myös muotitietoisuudesta, skandaalinkäryisyydestä ja itseriittoisuudesta riisuttuja ajankohtaisdokumentteja yhteiskunnan polttavista sosiaalipoliittisista ongelmista. Rakenteellisina ja jälleen kiihtyvästi luokkalähtöisinä ne herättävät huolta pitkäkestoisina ja vaikeasti ratkaistavina vielä kauan sen jälkeen, kun ensi-illan alla utelias päivämedia on jo siirtynyt muihin teoksiin ja kysymyksiin. Fiktioelokuvissamme pelätty yleisönkarkottaja yhteiskunnallisuus loistaa vain poissaolollaan.

Virpi Suutaria eivät ole elokuvantekijänä ennenkään määrittäneet suosionkalastelu ja parrasvaloissa patsastelu. Jo Taideteollisessa korkeakoulussa alkanut yhteistyö Susanna Helken kanssa tuotti pari viime vuosikymmenen omalaatuisimpiin kotimaisiin lukeutuvaa dokumenttia, työttömistä kainuulaismiehistä kertovan Joutilaat (2001) ja impressionistisen kuvauksen Pitkin tietä pieni lapsi (2005) sotaa paenneiden somalilasten ja suomalaisten lähiökoululaisten ystävyydestä.

Elokuvassa ei lyödä valheellisia stigmoja sosiaalietuja hyväksikäyttävistä vetelehtijöistä, jotka elävät makeaa elämää muitten kustannuksella.

Jälkimmäinen jäi heidän viimeiseksi pitkäksi yhteisohjauksekseen. Nyt kumpikin tekee uraa omillaan, ja kuin määrättynä heiltä molemmilta ilmestyvät tämän vuoden aikana uudet, edelleen aihepiireiltään vakavailmeiset teokset syrjityistä ja syrjääntyneistä.

Elämää vuokratalossa

Runsaasti huomiota jo Helsingin ja Tampereen dokumenttielokuvajuhlilla saanut Hilton! (2013) tarkkailee vuokratalon asukkaita, joiden aikuinen elämä vastuineen ei vielä oikein ole ottanut käynnistyäkseen ja jotka ovatkin vaarassa pudota tyystin normaalin arjen ulkopuolelle. Yhdeltä jumittavat opinnot, toiselta työnhaku ja kolmansilta jokin muu, mutta yhteistä kaikkien ongelmille on tietty paikallaanpolkevuus, jonka syyt ovat kuitenkin syvemmällä kuin pelkässä tahdon puutteessa.

Elokuvaa tehtiin kahden vuoden ajan, mikä näkyy ohjaajan ja kuvattavien välille syntyneenä luottamuksena. Siinä ei lyödä valheellisia stigmoja sosiaalietuja hyväksikäyttävistä vetelehtijöistä, jotka elävät makeaa elämää muitten kustannuksella. Todellisuus on jotain muuta, pennin venyttämistä, arjen tylsistymistä ja ahdistuksen erinäistä purkamista, tapahtuipa se sitten alkoholin, tupakan tai vaikkapa itsensä vahingoittamisen avulla, kuten henkilöistä turhautunein, Janne, tekee.

Muista parikymppinen Toni on seurustellut vuosia itseään määrätietoisemman tytön kanssa ja joutunee vielä jossain vaiheessa totuuden eteen, haluaako todella ylös kuopasta kumppaninsa mukaan. Kymmenisen vuotta vanhempi Pete näkee lastaan harvoin, mikä raastaa herkän miehen sydäntä. Väkivaltaisen suhteen ja päihdeongelmia elänyt Mira taas on tulossa nuoreksi yksinhuoltajaäidiksi. Joukon isähahmo Make taistelee syöpää vastaan ja koettaa pitää nuorempiaan jossain järjestyksessä.

Henkilöt sellaisinaan

Virpi Suutari ei kerjää sääliä vaan haluaa näyttää heidät, joista tavallisesti puhutaan vain numeerisena massana, yksilöinä. Katsojan omasta arvomaailmasta riippuen henkilöitä haluaa joko kurittaa tai auttaa, heiluttaa heille keppiä tai tarjota porkkanaa.

Elokuvan heikkouksiin lukeutuu riittämätön taustoitus, sillä käsityksiä kunkin valinnoista joutuu muodostamaan puutteellisin tiedoin. Miksi tilanne on mennyt näinkin pitkälle, hukassa olemisen kynnykselle itähelsinkiläisen betonikasarmin ankeuteen? Olisiko jotain voitu tehdä toisin? Ovatko juuri he vastuussa vaikeuksistaan itse tekemillään päätöksillä, jotka ovat vieneet heidät hotelliketjusta lempinimensä saaneeksi Hiltoniksi ironisesti kutsuttuun luukkuun?

Viisikosta kukaan ei ole paha ihminen, päinvastoin he rakentavat omanlaistaan yhteisöllisyyttäkin olosuhteissa, jotka ovat kaikkea muuta kuin vauraat. Katto pään päällä sentään on, lämpimiä vaatteita ja ruokaakin, mutta voisihan elämä olla muutakin kuin selviytymistä päivästä seuraavaan.

Pieni elokuva tavoittaa jotain aitoa ja todellista ja muodostaa Joutilaiden urbaanin vastinparin.

Seuraa kriitikkoa Twitterissä: twitter.com/raneaunimo

FAKTA

Elokuva

Hilton!
Ohjaus: Virpi Suutari
Mukana: Janne, Toni, Mira, Pete ja Make
2013, 71 minuuttia

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
Tulosta sivu
TEKSTI:
Rane Aunimo
Tilaa Demokraatti

Aiheeseen liittyviä kirjoituksia

Keskustelua aiheesta

Kommentoi