K-SV 30v: Vaavi väittelee tohtoriksi
Kun Vastin-lehti oli parivuotias, sen asiakaspalvelukonttoristiksi tuli eloisa nuori nainen, Irene. Vastimen nestori, toimittaja Reino Ruotsalainen, nimesi porukan nuorimman oitis Vaaviksi.
Irene Pakkasen,50, opiskelu- ja ammattiura käy kouluesimerkistä: ei tarvitse heti osua oikeaan, aina voi etsiä uusia mahdollisuuksia. Irene aloitti opettajakoulutuksessa, mutta vaihtoi kauppaopistoon. Toimistotyö vaihtui vähitellen juttujen kirjoittamiseen, siitä lähti kimmoke yliopisto-opiskeluun. Ja tällä viikolla Vaavi siis väittelee tohtoriksi.
Matka freelance-toimittajaksi ja tohtoriksi alkoi kuitenkin kaukana lehtimaailmasta. Irenen ensimmäinen työpaikka oli Osuuskunta Ekalla kiinteistösihteerinä.
– Satuin sitten näkemään lehti-ilmoituksen Vastimen asiakaspalvelukonttoristista. Lehden konttori, se jotenkin kolahti. Hakijoita oli monta kymmentä, mutta pian istuin Vastimen konttorissa lehtisetelien rapinassa.
Pienessä työyhteisössä toimituksen ja muun henkilökunnan välillä ei ollut raja-aitoja. Irene muistelee ensitapaamisia silloisten lehtiavustajien kanssa: Artturi Niemi teki heti vaikutuksen ja kuuluu ystäviin edelleen. Free-kriitikko Hannu Waarala, kesätoimittaja Outi "Poeka" Elomaa, freekuvaaja Ilkka Pietarinen ja kuvaaja-freetoimittaja Juha Sorri, äitiyslomittaja Päivi Kupla tulivat toimituksessa tutuiksi.
– Seurasin heitä kiinnostuneena. Ovet olivat aina auki toimitukseen ja istuimme yhdessä kahvilla. Yhä useammin astuin toimituksen puolelle. Koulussa olin ollut hyvä kirjoittaja ja opettajat yrittivät vinkata ammatinvalintaa siihen suuntaan, mutta silloin taisivat muut asiat taisivat kiinnostaa enemmän.
Free ja opettaja
Irene muistaa hyvin ensimmäisen lehtijuttunsa: hän oli taistellut palasista koottavan kirjahyllyn kanssa ja siitä suivaantuneena kysyi Pöly-tädiltä, toimitussihteeri Marjatta Pölläseltä voisiko aiheesta kirjoittaa jutun.
– Kun toin tekstin, Pöly hihkaisi: Hyvä Vaavi! Ja juttu painettiin!
Niin konttoristi alkoi avustaa lehteä.
– Pölyn lisäksi päätoimittaja Kauko Hirvonen opasti, samoin muutkin toimittajat.
Myöhemmin kahden lapsensa hoitovapaalla Irene teki Vastimeen juttuja viikonloppuisin. Se sopi kaikille: viikonlopputyöstä ei menettänyt hoitokorvausta, ja toimitus tarvitsi tekijää viikonlopputapahtumiin.
Lehtijuttujen teko alkoi muuttua työksi, mutta Irene halusi myös pätevöityä ammattiin. Hän pääsi toisella hakemisella lukemaan journalistiikkaa Jyväskylän yliopistoon. Opiskeluaikana nuoren perheen talous oli tiukalla, joten freejuttujen teko jatkui myös uusille toimeksiantajille.
– Kun valmistuin, minulla oli jo asiakassuhteita valmiina.
Toinen työsarka aukesi opetustehtäviin Jyväskylän yliopistossa, avoimessa yliopistossa ja Taideteollisessa korkeakoulussa:
– Olen tehnyt lyhyitä tai pidempiä opetusjaksoja lähes joka vuosi. Opetustyötä on hyvä kuljettaa freetyön rinnalla, muutenkin kuin talouden kannalta – kun opettaa, joutuu itsekin pohtimaan työtään eri puolilta.
Väitöstutkimuksen teko alkoi vuonna 2006. Apurahakausia oli noin puolet ajasta. –Apurahoista on ollut valtava tuki, tutkimus edistyi niiden aikana harppauksin. Piti valita joko tutkimuksen teko tai leipätyö. Freejuttujen ja tutkimuksen teko yhtaikaa ei kovin hyvin onnistu.
Pajatso ei tyhjentynyt
Väitös ei ole pajatso, joka tyhjenee kerralla. Irene toivoo, että tutkimuksesta on hyötyä jatkossakin eli se poikisi uusia töitä.
– Väitöstutkimus on huikea oppimiskokemus sinänsä. Jos jatkotukimukseen lähden, niin se tulee liittymään läheisesti työelämään. Akateemisesta urasta en enää tässä iässä haaveile.
Irene pohtii, ettei olisi koskaan miettinyt omaa työtään näin tarkkaan ja monelta kantilta ilman väitöstutkimuksen tekoa.
– Tutkimus innostaa, tunnustaa Irene ja lisää, että innostuminen taitaa tosin olla hänelle ominainen luonteenpiirre.
Freelancejournalistin työ siis jatkuu. Irenellä on pitkäaikaisia asiakassuhteita, jotka tuovat työhön turvaa ja jatkuvuutta. Juttusarjat ovat freelle mieleisiä urakoita.
– Minulla on ollut kohtuullisen hyvä tuuri toimeksiantajien kanssa. Tutkimuksessa törmäsin koko ajan hintojen saneluun, sanelu on tuttua itsellenikin. Ujous tekee joskus kynnyksen oman työn myymiselle - toisena päivänä se on helpompaa, toisena vaikeampaa.
Vakituinen työpaikka olisi yhden kerran ollut mieleen, silloin kun Irene haki vastaperustetun Sunnuntaisuomalaisen toimitukseen. – Se olisi ollut ihannepaikka minulle, melkein aikakauslehti ja vielä kotikaupungissa. Itkin, kun epuukirje tuli.
Parikin vakituista pestiä olisi ollut tarjolla Helsingissä, mutta sinne lähtöä nuoren perheen äiti ei edes harkinnut.
Paula Siltari
Brändikauppaa vai polkumyyntiä
Väitöstutkimuksessaan Irene Pakkanen rakentaa ja teoretisoi kauppapaikka -lähtökohtaa. Hän tarkastelee sanomalehtijuttujen osto- ja myyntitilannetta molemmilta puolilta, vaikka pääpaino on freen näkökulmassa.
Tutkimuksessa on käytetty haastattelu- ja hinnoitteluaineistoa, päiväkirjoja ja kyselyjä.
– Toki tutkimus kiinnittyy paljon journalistiseen työprosessiin yleensäkin. Vakituinen toimitus on ydintoimitus, freet muodostavat ympärille ulkotoimituksen. Parhaimmillaan freet operoivat vakituisen toimittajan kaltaisella mandaatilla, ero näkyy vain toimeentulossa ja osallisuudessa työyhteisöön, vaikkapa koulutukseen, palavereihin, työyhteisön juhliin.
Sellaisissa tomituksissa, joissa vakituisten määrä on supistettu minimiin, freet ovat tärkeä kosketuspinta ulkomaailmaan; vakituiset joutuvat istuman pitkälti puhelimen ääressä.
Useimmilla tutkimukseen osallistuneilla freelancereilla on 1-5 toimeksiantajaa, joillakin toki useampia. Yleensä suositaan kiinteitä työsuhteita, sellaisia myös ostajat tavoittelevat.
–Usein freellä on joku erikoisala, mutta jos elääkseen tekee, on tehtävä monenlaista juttua.
Hinnoittelu nousi esiin puolin ja toisin. Journalistiliiton free-suositukset olivat vertailupohjana kyselyssä: jos toimeksiantaja maksoi enemmän, kyse on brändikaupasta, lähellä suosituksia oleva on reilua kauppaa, ja alle maksavissa on kyse polkumyynnistä.
Ostajan näkökulmasta ideaalina pidetään nykyisin nopeaa kirjoittamista. Maksaja laskee usein juttupalkkion alkavan raksuttaa siitä, kun free istuu koneen ääreen ja loppuvan, kun viimeinen piste on pantu tekstin perään.
Tulojen kannalta freetoimittajan nolla-vaihe on suunnittelua, ideointia, lähteitten ja haastateltavien etsimistä. Vakituisella toimittajalla palkka juoksee myös taustatyöpäivinä.
–Kuitenkin freen leipä on kiinni laadusta.
Freen palkkiosta noin puolet menee työkustannuksiin eli eläke- ja sosiaalimaksuihin ja työvälineisiin.
Oikeudenmukaiseksi koetut palkkiot yhdistettynä asialliseen kohteluun, osaavaan briiffaukseen ja palautteeseen edes joskus motivoivat freelancereita ideoimaan, perehtymään taustoihin ja haastateltaviin laajemmin ja myös kirjoittamaan viimeistellymmin.
Paula Siltari
FM Irene Pakkasen väitöksen "Käydään juttukauppaa. Freelancerin ja ostajan kohtaamisia journalismin kauppapaikalla" tarkastustilaisuus lauantaina 19.11. kello 12 Jyväskylän yliopistossa Seminaarinmäki, Seminarium S212
