Viikon teema 04.08. 09.00 Kommentoi

Koulun aloitus: Kolmoset lähtevät kouluun

Kolmoset Venla, Elmo ja Lotta Isosaari aloittavat ensi viikolla koulutaipaleen.

Reppu on tärkein hankinta ennen ekaluokalle menoa.

Jämsäläiseen Isosaaren perheeseen syntyi elokuussa 2005 kolmoskatras.

Vähän jännittää, mutta onneksi meillä ekaluokkalaisilla on aika lyhyet päivät.

Pian Lotta, Venla ja Elmo täyttävät seitsemän vuotta, ja ensi viikolla alkaa koulutie.

– Vähän jännittää, mutta onneksi meillä ekaluokkalaisilla on aika lyhyet päivät, tietää kolmikko.

Jännitystä lieventää sekin, että samalle luokalle Vitikkalan alakouluun on tulossa monta ennestään tuttua kaveria.

– Oli hienoa, että ilmoittautumisen yhteydessä kysyttiin, keiden kavereiden kanssa samalle luokalle lapset haluavat. Omassa lapsuudessani ei sellaista kyselty, toteaa kolmikon isä Immu Isosaari.

Koululla lapset ovat käyneet sekä harrastuksissa että tutustumispäivinä, joten paikkakaan ei pelota.

Isosaarilla luotetaan siihen, että lasten koulun aloitus sujuu mutkitta. He ovat jutelleet kotona aiheesta, ja koulumatkaan on tutustuttu porukalla. Vajaan kahden kilometrin matka on tarkoitus taittaa yleensä jalan.

– Reitillä on onneksi vain yksi isomman tien ylitys.

Isosaaren tytöillä on jo reput hankittuna.

– Ensin katsottiin lehdestä, millaiset haluamme. Sitten kävimme ne ostamassa.

Elmo vasta miettii, millaisen koulurepun hän haluaa. Valokuvausta varten hän sujauttaa selkäänsä viimevuotisen eskarirepun.

Kotonakin on tehty muutoksia. Lastenhuoneisiin on ilmestynyt kirjoituspöydät. Lasten äiti Tiina Isosaari jää vuorotteluvapaalle, jotta lapset saavat pehmeän alun koulunkäyntiin.

 

Hyvä alku koulutielle

Lapsuus ei lopu koulun aloitukseen. Asiasta muistuttaa Mannerheimin Lastensuojeluliitto, joka jakaa tänäkin syksynä ekaluokkalaisten mukaan pieniä pussukoita kotiin vietäväksi. Pussissa on myös opaskirja pikkukoululaisen vanhemmille.

Koulupäivä kestää pienimmillä vain muutaman tunnin. Monessa kodissa lasten iltapäivä hurahtaakin televisiota katsellen tai tietokoneella. Lapsen tulisi viettää koneiden parissa kuitenkin korkeintaan yksi tunti. Aikaa pitäisi jättää vapaalle leikille ja liikunnalle sekä muille harrastuksille.

Kirjanen muistuttaa vanhempia myös lapsen unen tarpeesta sekä säännöllisen ja terveellisen ruokailun merkityksestä.

 

PÄIVI KETOLAINEN

Päivi Ketolainen

Keski-Suomen Viikko