Teatteriarvio: Voittamattomat on moni-ilmeisyyden voitto
Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä viime viikolla ensi-iltansa saanut Voittamattomat pysäytti ja jysäytti. Kolmesta pienoisnäytelmästä (Girls just wanna have fun, Ternimaitokeisari ja Tyhjyys) koostuva yhteisproduktio Teatterikorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun kanssa ei ole kepeää katsottavaa (K-16), mutta luutii sitäkin enemmän korvien väliä – ihan sopivasti näin presidentinvaalien alla arvokeskustelun melskeissä.
Voittamattomuus-teema avautuu katsojalle monella tasolla. Ensimmäinen, Jussi Moilan kirjoittama ja Sini Pesosen (TeaK) ohjaama Girls just wanna have fun, näyttää media-ajan väkivaltaa peilaten, mitä tapahtuu kun jokin yksittäinen asia saa kohtuuttoman roolin, ja käyttäytymistä ohjaa vain väkivaltamalli. Säännöt luodaan tässä ja nyt, ja käytös on sen mukaista. Pieni näyttämö on parhaimmillaan välittämään tämän välillä karsean tunnelman. Voittamattomaksi joutuu lopulta yleisö osana esityksen dramaturgiaa.
Ternimaitokeisarin monologin esittävä Hannu Lintukoski herättää henkiin takavuosien 7 Päivää –lehtijulkkiksen Petteri Jussilan tarinan. Voittamattomaksi tahtonut kehonrakentaja rikastui ternimaitokapseleilla, mutta mikä oli voittamattomuuden hinta. Lintukosken huimalla intensiteetillä esittämä rooli pitää pihdeissään, absurdi huumori puree. Näytelmän ohjaaja-käsikirjoittaja on Sakari Hokkanen. Nimi kannattaa painaa mieleen.
Kuten kaikissa muissakin näytelmissä ohjauksen lisäksi dramaturgian, äänien, videokuvien ja valojen osuus on merkittävä, kiitos esitysdramaturgi Asta Honkamaalle (TeaK), lavastaja ja pukusuunnittelija Laura Dammertille (TaiK), valo- ja videosuunnittelija Ina Niemelälle (VÄS) ja äänisuunnittelija Pauli Riikoselle (vier.).
Eikä tämä kokonaisdramaturgia suinkaan vähene kun väliajan jälkeen paneudutaan nuorison maailmaan Juhana von Baghin kirjoittamassa ja ohjaamassa perhedraamassa Tyhjyys, joka sijoittuu Ankkalinnaan. Porvarillisen elämän kohokohdat ovat esillä estottomasti: suomalaisen perhe-elämän todellisuuttako? Katsojalla ratas raksuttaa, mitä tämä tahtoo sanoa. Suomalainen tapakulttuuri on näissä kuvissa ja tunnelmissa klisee, mutta pärjäähän sillä kansainväisissä pisa-vertailuissa. Turvallisen kodin jättävä vastavalmistuva ihmisen taimiko siinä sitten on se voittamaton, katsoja kysyy.
HANNU TUOVINEN
