André Wilms ja Kati Outinen Le Havren tiheässä tunnelmassa.
Waaralan leffa-arvio: Le Havre herättelee hiljaisin kuvin omantunnon vaiennettuja ääniä
Le Havre. Ohjaus ja käsikirjoitus Aki Kaurismäki. Kuvaus Timo Salminen. Pääosassa mm. André Wilms, Kati Outinen, Elina Salo, Laika, Little Bob. Fantasia/ Jyväskylä.
Aki Kaurismäen elokuvan Le Havre teema ja humaani eetos kohdistuu puhtaasti juonen tasolla ihmiskaupan, laittoman siirtolaisuuden ja kolonialismin jälkeisen ajan kysymyksiin. Mitä on olla eurooppalainen gloabilisoituvassa, epätasa-arvoisessa, uusien kansainvaellusten ja ihmiskaupan maailmassa? Millä tavoin olla solidaarinen, inhimillinen ja oikeudenmukainen henkilökohtaisen moraalin puitteissa? Voiko yksityinen ihminen tehdä enää mitään?
Ranskalaisessa satamakaupungissa elävä Marcel Marx (André Wilms) on köyhä kengänkiillottaja, joka päättää auttaa laittomasti maahan tullutta afrikkalaista poikaa pääsemään Lontooseen äitinsä luokse. Marxilla on korkea henkilökohtainen moraali, jonka noudattaminen on hänelle kunniakysymys. Korkea henkilökohtainen moraali on teema, joka läpäisee koko Kaurismäen tuotannon aina Arvottomista (1982, käsikirjoitus) lähtien.
Kaurismäki kuvaa viipyilevin kuvin ja valokuvauksellisin kasvotutkielmin satama-alueen pienyhteisön ihmisten keskinäistä solidaarisuutta. Kaikki haluavat olla mukana afrikkalaispojan auttamisessa. Tarinan humaania lähtökohtaa lisää vielä Marcel Marxin vaimon (Kati Outinen) sairastuminen ja melkein ihmeenkaltainen paraneminen. Toivon perspektiivi lähenee tässä Chaplinin myöhäiskauden elokuvien humaania eetosta.
Le Havre-elokuvan salaisuus, kokonaisuutta määrittävä elokuvan piiloteksti, on ajan työskentely ihmiskasvoilla. Melkein jokaisen otoksen lähtökohta on ihmiskasvot, elämän merkkien havainnoiminen, vanhenemisen ja kulumisen hiljainen dramaturgia. Tässä mielessä Kaurismäen elokuvalla on aivan erityinen merkitys vanhenemisen kuvauksena. Vertailukohdetta tälle pitää etsiä japanilaisen mestarin Yasujiro Ozun elokuvista.
Le Havre-elokuvan eetos on filosofinen, Emmanuel Levinaksen vaativan etiikan hengessä. Jokainen todellinen katsekontakti ihmisten välillä sisältää vastuunottamisen vaatimuksen toisesta ihmisestä. Kasvot ja silmät ovat tässä keskeinen näyttämö. Ingmar Bergman puhui hyvästä tahdosta, joka on solidaarisuuden käsitteen raamatullinen alkukoti.
Le Havre-elokuva kertoo ihmisten soidaarisuudesta, keskinäisestä kunnioituksesta, kypsyneestä rakkaudesta, ystävyydestä ja hyvästä tahdosta, jota ei ole maailmassa liikaa.
Laika-koira edustaa elokuvassa intuitiota, tietoa tunteesta, kadonneesta vaistosta, minkä ihmiskunta on hukannut teknisen osaamisen ja narsistisen nautinnon alttarille. Vain tosi on lopulta kaunista.
Le Havre on pysähtyneiltä otoksiltaan harvinaisen "valokuvauksellinen elokuva", jossa kohtaukset ovat asetelmia, sommitelmia elämän katoavassa ja hiipuvassa inhimillisessä kirjossa.
HANNU WAARALA
