"Pumpgirl" Sandra (Annu Sankilampi, vas.), ralliautoilija Hammy (Jukka-Pekka Mikkonen) ja tämän vaiko Sinead (Kirsi Sulonen) muodostavat Abbie Spallenin kolmiodraaman keskiön.
Teatteriarvio: Macho-miehet rälläävät irlantilaisessa kolmiodraamassa
Kuva: Riku Suonio
Teatterikone/Jyväskylän kaupunginteatteri: Pumpgirl. Käsikirjoitus: Abbie Spallen (suom. Vesa Lahti). Ohjaus: Aaro Vuotila. Rooleissa: Annu Sankilampi, Jukka-Pekka Mikkonen ja Kirsi Sulonen.
Monologi on näytelmän rakenteena haastava. Näyttelijän yksinpuhelun seuraaminen voi pahimmillaan olla unettavaa. Monologeilla on myös todellinen riski olla silkkaa tilitystä, joka ei välttämättä kiinnosta ketään. Irlantilaisen näytelmäkirjailija Abbie Spallenin Pumpgirl on kuitenkin niin nasevaa tekstiä, että se antaa näyttelijöille hyvät eväät irrotella, ja näin myös Pumpgirlin kolmikko Annu Sankilampi, Jukka-Pekka Mikkonen ja Kirsi Sulonen tekevät. Heidän käsittelyssään teksti elää ja pitää katsojan hereillä. Näyttelijät eivät esitä vain omia roolejaan vaan myös muiden, poissaolevien hahmojen roolit. Näytelmän alkupuoliskon pitkät monologiosuudet eivät leikkauksia kaipaa, sillä Sankilampi, Mikkonen ja Sulonen rikkovat niiden rakennetta omalla, muuntautumiskykyisellä replikoinnillaan. Tuntuu kuin seuraisi dialogia eikä monologia.
Spallenin maalaamassa likaisessa, suorastaan junttimaisessa maailmassa macho-miehet rälläävät, ja naisten osa on joko odottaa kotona tai olla rällättävinä.
Sankilampi nimiroolissa, "pumpgirl" Sandrana, Mikkonen ralliautoilija Hammyna sekä Sulonen tämän vaimo Sineadina muodostavat sinänsä vanhan kunnon perinteisen kolmiodraaman: mies kahden naisen välissä. Perinteisen ihmissuhdekolmion taakse kätkeytyy kuitenkin paljon nykypäivän Irlannin ja sen pikkukaupunkien ongelmia. Spallenin maalaamassa likaisessa, suorastaan junttimaisessa maailmassa macho-miehet rälläävät, ja naisten osa on joko odottaa kotona tai olla rällättävinä. Ja toisinaan tämä viinanhuuruinen tapakulttuuri johtaa tuhoisiin seurauksiin.
Spallen rakentaa tarinaa tarkkasilmäisesti ja kekseliään kokoavasti. Turhia sanoja ei sinänsä ole, ja lähes kaikelle löytyy merkitys enemmin tai myöhemmin. Spallen myös rakentaa kokonaisuuksia hienoilla ja väliin riipaisevillakin rinnastuksilla: Samaan aikaan kun mies painiskelee järkyttävien tekojensa aiheuttaman syyllisyyden kanssa, tämän vaimo on hajota omiin tunnontuskiinsa.
Näyttelijät virtuoosimaisessa iskussa
Spallenin käsikirjoituksen ainoa kompastuskivi on jokseenkin karikatyyrimäiset hahmot: on rasavilli poikatyttö, "äijä" ja yksinäinen, alistettu kotiäiti. Tämänkaltaisten hahmojen kautta on hyvä tuoda esille teemoja kuten ihmissuhteet, identiteetit, seksuaalisuus – ja seksuaalinen väkivalta – mutta tarinan ja hahmojen psykologinen kehitys jää monesti puolitiehen.
Roolihahmoista terävin on ehdottomasti Jukka-Pekka Mikkosen macho-mies Hammy. Näennäisesti omatunnoton elostelija ja vaimonsa säännöllinen pettäjä alkaa saada inhimillisempiä ja herkempiä piirteitä, kun lopulta ajautuu teoissaan liian pitkälle. Mikkonen on Hammynä virtuoosimaisessa iskussa.
Niin ikään nimiroolissa nähtävä Annu Sankilampi on erinomainen bensa-aseman poikatyttö "pumpgirlinä". Sankilampea hädin tuskin tunnistaa lyhyen tukan, poikamaisten vaatteiden ja ennen kaikkea miesmäisten eleitten takaa, joita ei kuitenkaan ole viety liian pitkälle. Kaiken poikamaisuuden takana on kuitenkin tyttö, kaikkine tyttömäisine heikkouksineen.
Myös Kirsi Sulosta saa tosissaan etsiä Hammyn vaimon Sineadin rooliasun alta. Sulonen loistaa kohtaloonsa alistuneena, petettynä aviovaimona, joka etsii elämäänsä läheisyyttä ja jännitystä, myöskin ikävin seurauksin. Sulonen on roolisuorituksessaan niin hienovarainen, että välillä unohtaa hänen ollenkaan näyttelevän.
Annastiina Kekäläisen uskottava puvustus kruunaa näyttelijöiden täydellisen muuntautumisen roolihahmoikseen.
Kerrankin hyvää käännöstyötä
Paremmin myöskin näyttelijänä tunnettu Aaro Vuotila on onnistunut erinomaisesti esikoisohjauksessaan. Kokonaisuus on napakka, tarkasti koottu ja riipaisevan koskettava. Vuotila on myös säveltänyt esityksen musiikin.
Esityksen kompaktiuteen vaikuttaa suuresti myös taidokas valaistus sekä Pekka Sankilammen ihanan kulahtanut lavastus. Pekka Sankilammen bensa-asemasta, autonpenkistä sekä makuuhuoneen nuhjaantuneista lakanoista on romantiikka kaukana. Kekseliäisyyttä on myös riittänyt mm. pystyssä olevan aviovuoteen suunnittelussa.
Entä kuinka tämä asetelma sopii suomalaiselle näyttämölle? Kuin nyrkki silmään. Valitettavasti vastaavanlaiset ongelmat eivät ole kovin kaukaisia tälläkään Euroopan nurkalla.
Suurena tekijänä näytelmän toimivuudessa on myös onnistunut käännös. Englanninkielisiä näytelmiä käännetään usein kömpelösti suomeksi ja erityisesti anglonyymejä ja suoria käännöksiä käytetään luvattoman paljon. Tekstin suomentanut Vesa Lahti on kuitenkin onnistunut työssään erinomaisesti. Ilolla kuuntelee – kerrankin – näin taidokasta käännöstyötä.
KATARIINA KALMARI
Pumpgirl esitetään Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 7.5. ja 12.5. klo 19. Tämän jälkeen Pumpgirl on tilattavissa vierailuesitykseksi.
Lisätietoja: www.teatterikone.fi
