Vapaa sana 02.02. 10.04 Päivitetty 02.02. 10.04 Kommentoi

Avoin kirje Vesa Nuorvalle

Emme tietääkseni tunne toisiamme, mutta sopinee silti sinutella – kun näkyy syyttelykin sujuvan. Sain ystäviltäni tiedon, että kirjoitit blogissasi minusta otsikolla: Jyväskylän kirkkoherranvaalista tulossa poliittinen vaali". Syytät minua politikoinnista ja itse sorrut juuri siihen.


   Olit lukenut Keskisuomalaisesta jokin aika sitten, kuinka olin laatinut paperin, johon hankin kirkkolain edellyttämät kymmenen äänivaltaista allekirjoittajaa saadaksemme kirkkoherranvaalissamme ylimääräisellä vaalisijalla olevan henkilön vaalikelpoiseksi helmikuussa suoritettavaan kirkkoherranvaaliin.

   Uutisessa, jonka luit oli toimittaja aivan asiallisesti ja sanomani mukaan kertonut kuinka nimet keräsin - ennen kirkkovaltuuston kokousta ensin omassa ryhmäkokouksessamme ja sitten muilta lähistöllä olevilta kirkkovaltuutetuilta. Nimet kerättyäni toimitin asiakirjan vaalilautakunnan puheenjohtajalle, kuten laki edellyttää. 
Nimiä oli helppo kerätä tarvittavat kymmenen, koska perusteluna ko. paperille oli vain ja ainoastaan se, että tulisi mahdolliseksi seurakuntalaisten voida äänestää ketä tahansa neljää Jyväskylän seurakunnan kirkkoherraksi pyrkivää ehdokasta.

   Asiakirjan allekirjoittajat eivät millään tavalla sitoutuneet äänestämään kyseistä henkilöä, koska asiakirjalla ei ole mitään tekemistä kenenkään muun kuin minun äänestyskäyttäytymiseni kanssa - minä kyllä äänestän Tuomiokapitulin neljänneksi jättämää ehdokasta –  syy on protestoida epädemokraattista ja tasa-arvotonta vaalijärjestelmää vastaan.  Minusta seurakuntalaisten - ja vain heidän - pitäisi voida laittaa paikkaa hakeneet äänestämällä järjestykseen ja valita haluamansa.

   Kirkon byrokraattisuus hirvittää minua. Vuosisatojen saatossa siitä on rakentunut tarpeettoman monimutkainen, vaikeasti ymmärrettävä, erittäin kallis, seurakuntaa ja seurakuntalaisia ulkopuolelta ohjaamaan pyrkivä koneisto, joka pitää muuttua oikeasti demokraattiseksi ja seurakunnan ja siis kirkon perustehtävää palvelevaksi. Oman seurakuntamme hallintomalli alueseurakuntineen eli lähidemokratioineen on hyvä esimerkki ihmistä lähellä olevasta työstä – ja meilläkin on vielä paljon parantamisenvaraa ja tarvetta.

   Missä kohtaa yllä kuvatussa on sitä väittämääsi politiikkaa, Vesa Nuorva?

   Omaan juttuusi olit pakannut kaikkea mahdollista soopaa ja oletusta – meillä on itse kullakin omat harrastuksemme.

   Työniloa!
 

Tuulikki Väliniemi, sd
Kaupunginvaltuutettu ja - hallituksen jäsen
Kirkkovaltuuston varapj.
Jyväskylä

Keski-Suomen Viikko