Mikko Tamminen luottaa Sauli Niinistön taloudelliseen asiantuntemukseen ja suoraselkäisyyteen.
Niinistön talouden tuntemus vakuuttaa
Kuva: Virpi Kirves
Kokoomuksen Sauli Niinistön nuorelle kannattajalle on tärkeää, että presidentti myös osaa ottaa valtaa. Joutsalainen Mikko Tamminen, 34, äänesti myös vuoden 2006 presidentinvaaleissa molemmilla kierroksilla Sauli Niinistöä. Vaatimattomuus on asia, joka on Niinistössä tehnyt vaikutuksen Tammiseen.
– Harvoin, jos koskaan muistan hänen kehuneen tai korostaneen itseään.
Tammisen mukaan suomalaiset toivovat presidentiltä muutakin kuin pelkkää maamme edustamista; valta on osattava ottaa. Myöskään Niinistön talouden asiantuntemusta ei kannata unohtaa taloudellisesti epävakaina aikoina.
Niinistöä on kritisoitu vain varakkaiden suomalaisten asioiden ajamisesta. Pyörätuolia käyttävällä Tammisella on selkeä mielipide myös tähän:
– Kannattaa muistaa, että Niinistö on eri tavoin tukenut myös Heikki Hurstin tekemää vapaaehtoistyötä yhteiskuntamme vähäosaisimman väen auttamiseksi. Pienen ihmisen auttaminen ei saa nyt eikä jatkossakaan riippua pelkästä jäsenkortista tai kampanjabudjetista.
Ihmisoikeuskysymyksistä oltava tuloksia
Tamminen uskoo Niinistön olevan suomalaisenemmistön arvojen edustaja. Perinteisten arvojen painoarvoa vaalitaistelussa ei tule unohtaa. Jos vaalien ratkaisevaksi asiaksi nousevat ihmisoikeuskysymykset, mies ihmettelee, mikseivät Martti Ahtisaari ja Elisabeth Rehn ole enää ehdokkaina.
– Ihmisoikeuksien puolustaminen on ihailtavaa, mutta meriitiksi vaalitaistelussa ne nousevat minusta vasta silloin, kun asiassa on ehdokkaan kohdalla esitettävissä edes joitakin konkreettisia tuloksia.
Haaviston puoliso Antonio Flores on ollut lehtien sivuilla niin kapakkatappeluista kuin rattijuopumuksesta. Tamminen ihmettelee, kenen muun ehdokkaan puolison kohdalla tällainen toiminta olisi hyväksytty? Muutoin hän on huolissaan loanheitosta vaalien alla.
– Jos tämä tyyli jatkuu, virkavaltamme hukkuu rikosilmoituksiin ennen kuin tulevan kesän viimeiset lehdet ovat pudonneet puista, mies viittaa syksyn kunnallisvaaleihin.
Tamminen on viittä vaille valmis maisteri Jyväskylän yliopistosta, Joutsan kunnanvaltuuston jäsen (kok) sekä jäsen Joutsan perusturvalautakunnassa ja opintolautakunnassa. Niinistö on Urho Kekkosen esimerkin lisäksi vaikuttanut siihen, että hän on aikoinaan kiinnostunut politiikasta.
Virpi Kirves
