Uutiset 20.01. 11.51 Päivitetty 20.01. 11.51 Kommentoi

Konginkankaan ty: oma ehdokas paras ehdokas!

Kalevi Ahonen (edessä oik.) sekä Helena ja Niilo Hytönen eivät usko presidentinvaaleissakaan gallupeiden voimaan.

Konginkankaan Työväenyhdistyksen konkarit antavat Lipposelle täyden tukensa.

Paavo Lipposen alhainen kannatus presidentinvaalien gallupeissa on ihmettyttänyt myös Konginkankaan Työväenyhdistyksen pitkäaikaisia vaikuttajia. Puheenjohtaja Kalevi Ahonen, rahastonhoitaja Niilo Hytönen ja hänen vaimonsa Helena Hytönen arvioivat, että Konginkankaalla on varovainen ilmapiiri presidentinvaalien suhteen. Ihmiset eivät tuo omia näkemyksiään näkyvästi tai äänekkäästi esille.

    – Tavalliset kansalaiset ovat pitkässä juoksussa EU-myönteisiä, jos ajattelevat rehellisesti. Suomi oli aikoinaan Kreikan tilanteessa, mutta pelastuimme devalvaation ansiosta. Olisi aika vaikea ajatella, että minä presidentinvaaleissakaan vaihtaisin puoluetta, rahastonhoitaja kertoo.

Kampanjoinnista huolehtii kunnallisjärjestö
Kun viimeaikoina EU:ta on kritisoitu, Niilo Hytönen muistuttaa, että EU:sta on tullut myös hyviä asioita suomalaisten osaksi, kuten ruokapaketteja. Hän uskoo, että perussuomalaisten kannatus saattaa alkuinnostuksen jälkeen hiipua. Ahonenkin arvioi, etteivät perussuomalaiset tule presidentinvaaleissa saamaan samanlaista suosiota mitä eduskuntavaaleissa.
    – Perussuomalaiset tekivät virheen, kun he eivät ottaneet vastuuta hallituksessa, Ahonen tähdentää.
    Konginkankaan Työväenyhdistys ei järjestä erikseen omaa kampanjointia presidentinvaaleissa, vaan siitä vastaa yhteinen Äänekosken demareiden kunnallisjärjestö.
    Ahonen on ollut vaalilautakunnassa mukana vuodesta 1987 ja aikoo olla mukana tälläkin kerralla. Hänen mukaansa tulevan presidentin tulisi puuttua erityisesti siihen, ettei eriarvoisuus pääsisi enää lisääntymään. Niin Hytösistä kuin Ahosesta presidentin tulee olla kansainvälinen; Suomen ei pidä eristäytyä muista maista.
    – Lipponen on jämerä ja pitkän linjan poliitikko, Niilo Hytönen summaa.
    – Lipponen uskaltaa sanoa, mitä mieltä hän on asioista, vaimo Helena jatkaa.

Työväentalo reilusti käytössä
Konginkankaan Työväenyhdistys perustettiin 1906, ja työväentalo valmistui vuotta myöhemmin. Uusi osa työväentaloon rakennettiin 1954 ja jo tuolloin Niilo Hytönen oli talkoissa mukana.
    – Olemme niin kauan yleishyödyllinen yhdistys, kun vuokraamme työväentaloa muuhunkin käyttöön, rahastonhoitaja summaa.
    Myös kyläyhdistyksen kokouksia on pidetty työväentalolla. Lisäksi siellä on vietetty häitä, hirvipeijaisia, pikkujouluja ja syntymäpäiviä. Työväentalon yläkerrassa on asunto, jonka vuokratuloilla yhdistys on ylläpitänyt taloa kaksikymmentä vuotta. Pari vuotta sitten työväentalon peltikatto uusittiin.
    Ahonen on yksi Konginkankaan kyläyhdistyksen perustajajäsenistä. Konginkankaan valinta vuoden kyläksi 2011 tuli kolmikolle täytenä yllätyksenä. Konginkaalla ovat säilyneet esimerkiksi apteekki, kirjasto, terveyskeskus ja nuorisotalo. Se on Hytösten ja Ahosen mukaan konginkankaalaisten aktiivisen kuntapolitiikan seurausta.
    – Pitäisi jo nyt presidentinvaaleissa ajatella tulevia syksyn kunnallisvaaleja, Ahonen kiteyttää.

Virpi Kirves

 

Keski-Suomen Viikko