Kolumnit ja pakinat 17.11. 11.23 Päivitetty 17.11. 11.23 Kommentoi

Valtuutosta: Ajovalot pois – kohta rytisee!


Jyväskylän kaupunginvaltuusto kokoontui kuluvan viikon maanantaina. Pääaiheena oli tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2012. Kaupunginhallitus päätyi äänestyksen jälkeen esittämään kaupungin veroprosentin nostamista vallitsevasta 19,00:sta 19,5 prosenttiin. Valtuusto vahvisti päätöksen äänin 43-32.

 

Korotuksesta saatavista 9M eurosta kohdennetaan sosiaali- ja terveyspalveluihin noin 4 M€. Tällä katetaan kaupunginjohtajan esityksestä puuttumaan jääneet palkat ja indeksikorotukset, mutta muutoin tilanne säilyy ennallaan. Veronkorotuksesta huolimatta peruspalveluihin osoitetaan 15 miljoonan euron säästövelvoite. Edessä on isoja leikkauksia ja vakavia haasteita lakisääteisten tehtävien toteuttamisessa toiminnan voimakkaasta tehostamisesta huolimatta. Tätä taustaa vasten valtuustosalissa käytetyt puheenvuorot kielivätkin paitsi täydellisestä ymmärtämättömyydestä myös puhtaasta välinpitämättömyydestä. Poliittisen oikeiston vasemmistoa, julkista palvelujärjestelmää ja sen henkilöstöä kohtaan tuntema vastenmielisyys purkautuu surullisella tavalla ja sen vaikutukset kohdistuvat tavallisiin kuntalaisiin.

Kokoomuksen mukaan veronkorotuksella paisutetaan hallintoa eikä henkilöstöllä tule olemaan "halua" säästötalkoisiin, jos "koneistoon pumpataan ilmaista rahaa". Myönnettäköön, että allekirjoittanut on pannut huolestuneena merkille, kuinka kaupunkikonserniin palkataan jatkuvasti uusia lakimiehiä puolilaittomuuksia puolustelemaan ja kiinteistömanageenareita räystäitä potkimaan. Paavo Pitkäsen (kok.) mukaan säästötoimia ei tarvitse edes miettiä, mikäli veronkantoa kiristetään. Eipä pahemmin pieleen voisi porvari tilannetta tulkita. Todellisia menoleikkauksia on toteutettava – etenkin tulosvastuuttomasti harjoitetun elinkeinopolitiikan, imagohöttöä ylläpitävän kerskarakentamisen ja edustuskulujen osalta. Kuinka monta verovaroin kustannettua edustusautoa lähimain kriisikunnaksi luokiteltava kaupunki tarvitsee? Ei ainuttakaan.

Perusopetuksessa pahimmilta leikkauksilta vältytään, mutta raskaasti tämäkin otettiin vastaan. Oppikirjat lahoavat jo nykyisellään käsiin, taapero- ja esikouluikäisille tarjoillaan pääsääntöisesti eineksiä ja eniten tukea tarvitsevat oppilaat jäävät heitteille. Kyllä siinä hymy hyytyy, kun päivähoidon tilanteen koko kurjuus konkretisoituu ensi vuonna mittavina määrärahaylityksiä sivistystoimen puolella, edellyttäen ettei uusi taantuma jälleen työnnä äitejä työttöminä koteihin.

Illan härskeimmän puheenvuoron käytti Timo Fredriksson (kok). Sukunsa varallisuudesta ikänsä nauttinut mies suorastaan mässäili mielikuvalla paperikengissä ja risaisissa polvihousuissa kulkevista lapsista ja päivitteli, kuinka ihmeessä hänenkin ikäluokkansa on selvinnyt hengissä ilman kunnallisia palveluja. Koville se valtaväestölle ottikin eivätkä kaikki selvinneet. Kuulijakunta jäi hämmentyneenä miettimään, mitä ihmettä Fredriksson halusi oikeastaan sanoa? Että noiden aikojen tulisi olla esikuvana tänäkin päivänä? Että rakennettu hyvinvointivaltio on turha? Että häntä hyväosaisena tympii maksaa veroja palveluista, joita ei tarvitse?

Nykyisestä lainsäädännöstä ja väestörakenteen muutoksista johtuen palvelutarpeen kasvua ja siten myös kuntannusten nousua ei ole mahdollista pysäyttää, jollei toiminnan vaikuttavuutta oleellisesti paranneta. Tämä edellyttää toimivaa terveydenhuoltoa, ennaltaehkäisevää neuvolatyötä, vanhusten omatoimisuuden tukemista ja riittävää kotihoitoa, riittävää perusturvaa sekä osallisuuden vahvistamista. Siis sosiaalisesti oikeudenmukaista ja kestävää kehitystä. Kaupunginjohto leikkii mielellään kielikuvilla. Yksi toistetuimmista lienee vertaus pitkillä ja lyhyillä valoilla ajamisesta. Kun nyt pitäisi kytkeä päälle nimenomaan ne lähelle näyttävät. Eräs kunnioittamani terveydenhuollon asiantuntija rohkeni todeta tilanteen näin perstuntumalta olevan sellainen, että nyt sammutetaan ajovalot ja odotetaan, koska alkaa rytistä. Mitenköhän mahtaa niiden säästöjen kanssa käydä?

Riitta Mäkinen
kaupunginvaltuutettu (sd), perusturvalautakunnan pj.

Riitta Mäkinen

Keski-Suomen Viikko