Kolumnit ja pakinat 25.08. 09.42 Kommentoi

Valtuustokolumni: Huuto oppositiosta

Valtuusto kokoontui kuluvan viikon maanantaina aloittaen samalla syyskauden työrupeaman. Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä suuntaa poliittiseen voimainkoitokseen ladatuin akuin, sillä kesän jäljiltä aurinkoenergiaa luulisi piisaavan pitkälle syksyyn. Kohti tulevia kunnallisvaaleja toveriporukkaa valittiin luotsaamaan Veijo Koskinen. Ensimmäisenä varapuheenjohtajana jatkaa allekirjoittanut ja toisena varana Kimmo Suomi. Toivottakaamme tehtävään valituille päättäväisyyttä, rohkeutta ja kärsivällisyyttä kannatella työväenpuolueen lippua korkealla lähitulevaisuudessa odottavista isoistakin haasteista huolimatta!

Sosiaaliasiamiehen selvitys vuodelta 2010 merkittiin päätösesityksen mukaan tiedoksi, mutta käyty keskustelu oli yllättävänkin virkeää ja kantaaottavaa. Käytetyissä puheenvuoroissa tuotiin selvästi esille huoli siitä, että äärimmilleen vietyjen säästöjen vaikutukset kohdistuvat julkealla tavalla kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ja eniten tukea tarvitseviin kuntalaisiin.

Myös kaupungin ilmasto-ohjelma tuli vihdoin hyväksytyksi. (...) Valtuutettu Ammondt (vihr.) painotti puheenvuorossaan erityisesti "kahvihuonepäästöjen" minimoimisen ensisijaisuutta.

Esimerkiksi toimeentulotukipäätösten saaminen ajallaan, palvelusuunnitelmien huolellinen laatiminen, lasten sijaishuollon asiallinen valvonta ja etenkin vanhuspalveluissa korvaamattoman tärkeän palveluohjauksen ja kotihoidon riittävyys edellyttävät, että meillä on riittävästi ihmisiä hoitamassa näitä tehtäviä. Resurssipulasta ja tiukoista myöntämiskriteereistä kielivät myös kielteiset kuljetuspäätökset, vaikeudet saada lapselle hoitopaikkaa, surkeasta työllisyydenhoidosta puhumattakaan. Ottaen huomioon, että kaupunki käytti edellisvuonna yli viisi miljoonaa euroa sakkomaksuihin, ei työllisyyttä voida sanoa hoidettaneen lähimainkaan valtion edellyttämällä tavalla.

Kuntalaisten kunnioittava ja asiallinen kohtaaminen muodostaa hyvän asiakaspalvelutyön perustan. Se, ettei kuntalaista aina huomioida riittävästi, ei ole minkään yksittäisen ammattiryhmän synti, vaan ilmiö liittyy yleisesti vallitsevaan hallintokulttuuriin ja siihen sisältyvään byrokraattisuuteen. Tämän seikan tuleekin olla erityisen huomion kohteena uutta palvelu- ja hallinto-organisaatiota suunniteltaessa. Aito sosiaalihuollon asiakkaan aseman ja oikeuksien parantaminen lähtee kuitenkin siitä, että tiedossa oleviin epäkohtiin puututaan ajoissa. Jo ennen pelottelua uhkasakoilla. Nykyinen, ajoittain käytössä ollut menettely edustaa häpeällistä ja ala-arvoista politiikkaa ja hallintoa, johon Jyväskylän ei soisi alentuvan.

Sitten itse otsikkoon. Jo keväällä keskustan edustajien puheenvuoroissa oli havaittavissa merkkejä tulevasta, mutta oppositiohenki kirjaimellisesti ruumiillistui Mauri Pekkarisessa tämän riehaantuessa puhujanpöntössä. Siinä kyllä kartat saivat kyytiä ja mikrofoni rätisi, kun valtuutetuille tehtiin selväksi kuinka "tyyli nyt muuttuu, nyt ollaan oppositiossa". Keskustan ja kokoomuksen näkemyserot mm. kuntarakenteen uudistuksista valtakunnallisella tasolla näkyvät jo paikallisesti ja ministeri Virkkunen (kok.) saikin osakseen täyslaidallisen sitä itseään. Varsinainen keskustelu koski yhteistoiminta-alueen muodostamista sosiaali- ja terveydenhuoltoon, kuten täydennetty puitelaki edellyttää.

Myös kaupungin ilmasto-ohjelma tuli vihdoin hyväksytyksi. Huolellisen ja pitkällisen valmistelun tuloksena syntynyt ohjelma palautettiin keväällä vielä kertaalleen uudelleen valmisteltavaksi keskustan aloitteesta, perussuomalaisten tuella. Valtuutettu Ammondt (vihr.) painotti puheenvuorossaan erityisesti "kahvihuonepäästöjen" minimoimisen ensisijaisuutta. Puheenvuoroa kuunnellessa heräsi epäilys josko ryhmä ottaa seuraavaksi kohteekseen yleisen työyhteisöilmapiirin ja sen mahdollisen saastumisvaaran ehkäisyn. Voi toki olla, että kyseessä oli pelkkä hilpeyttä herättänyt kielisolmu.

Niin tai näin, kesä aurinkoisine hellepäivineen alkaa olla väistämättä taaksejäänyttä elämää ja arjen haasteet ovat jälleen edessä. Valtuutettu Väliniemen (sd.) tunnettua lausahdusta lainaten allekirjoittanut toivottaa tovereille Työniloa!

 

RIITTA MÄKINEN

kaupunginvaltuuttettu (sd.)

Jyväskylä

Keski-Suomen Viikko