K-S Viikon 30v.-juhlakolumni: Matkan varrelta niitä näitä
Muuan K. Tuupainen kävi Kansan Lehdessä ollessani muutama päivä ennen joulua kertomassa, että hän on avustanut lehteä vuoden aikana tasan parin olutkorin verran. Pitihän miehelle keltainen kassalippu täyttää. Mutta sehän olikin Kansan Lehdessä, eikä Vastimessa – Vastimen eduksi.
Laukaan Kuusaasta Vastimen avustaja oli Lauri Kolu, viisas ja tomera mies, joka taisteli vesien likaantumista vastaan voimallisesti ja tuloksiakin saaden. Kun Lauri ilmestyi toimitukseen, se tiesi muutamaa pannullista kahvia, ja työtuntejakin paloi. Sattuipas vahinko viisaallekin; kolumnissaan Lauri kerran käsitteli taksiasioita. Hän ilmeisesti hieman loukkaantuneena julisti, että miksi hänelle lähetettiin pakettiauto, vaikka oli taksin tilannut. Taksimiesten hihat paloivat heti, mutta tämä uudesta tilataksista syntynyt ongelma selvitettiin sovittajaiskahveilla.
Päätoimittajana oli Kauko Hirvonen, joviaali herra, jonka tunnuslauseisiin kuului todennäköisesti toteamus "Ei aivan viime tippaan – mieluummin vähän yli".
Vastimen silloisista avustajista on ehdottomasti mainittava nimimerkki Arttu. Tokkopa syyllistyn suureen salaisuuden paljastamiseen mainitessani, että Arttu oli Arto Jokinen, JyPin silloinen luottopuolustaja. Toivoin, että Artun palkkaaminen toisi jääkiekkopalstallemme tuoreutta ja ammattilaisuutta. Rahaa siinä ainakin paloi, sillä Artun taksat olivat melko suolaiset. Hengentuotteet jäivät kyllä koulupojan tasolle, taisipa moni Artun pakinoista syntyä yhteistyössä avovaimon kanssa.
Vaikka Arttu ei pakinaniekka ollutkaan, niin pokka piti. Arttu siirtyi Kouvolaan, ja kun menin häntä ja kaimaani Reino Ruotsalaista (KooKoon valmentaja) haastattelemaan, Arttu tarjosi paikallisessa baarissa kahvit. Hän esitteli minut baarin henkilökunnalle avustajanaan lehtityössä.
Ajallaan alkoi kuulua kummia kuiskeita, että Kansan Lehden lakattua ilmestymästä Keski-Suomeen perustettaisiin uusi demarilehti. Se kiinnosti meitä Kansan Lehden irtisanottuja toimittajia ja konttorihenkilökuntaa. Kyselimme tietysti uteliaina kaikilta mahdollisilta "tietäjiltä", mikä tulisi olemaan lehden nimi ja olemus. Reijo Virtanen piti asian tarkasti piilossa. Teimme joukolla nimiehdotuksia, mutta turhaan.
Vastimen väki oli varsin toimeliasta, eikä meitä harmittanut pahasti sekään, että Keskisuomalainen nimitti meitä järjestölehdeksi. Joukkoomme kuului mm. Unto Tikkanen, kylmä ja perääntymätön toimittaja, oluen suuri ystävä, joka sittemmin loi uraa Uudessa Suomessa. Unto osasi usuttaa meidät rakkikoiran lailla tarttumaan kohteen housunpunttiin kiinni välittämättä oliko kohteena oma tai vieras. Myöhemmin henkilökuntaan liittyivät Paula Siltari ja Marjatta Pöllänen. Pokhållerskana hääri Sinikka Huttunen. Konttoristina Teija Laveri. Myyntipäällikkönä ikuinen sähikäinen Maritta Tammivaara. Vierailijoista muistan baby face Timo Harakan sekä erään yliopistomiehen, joka jahtaili konttorin tyttöjä. Että sellaista! Varsinainen "boss" oli Erkki Syrjä, vaasalaista tekoa. Välillä kiisteltiin kovinkin tiukasti, mutta vastaavasti Erkki tunsi sanonnan "matkailu avartaa". Niinpä vuosittain toimituksen ovet suljettiin, ja Erkki vei porukkansa matkoille. Joukolla katsastettiin Moskova, Berliini, Köpis, Tallinna ja Leningrad. Päätoimittajana oli Kauko Hirvonen, joviaali herra, jonka tunnuslauseisiin kuului todennäköisesti toteamus "Ei aivan viime tippaan – mieluummin vähän yli".
REINO RUOTSALAINEN
Kirjoittaja oli Vastimen toimittaja lehden perustamisesta 80-luvun loppupuolelle asti. Hän oli yleisjournalismin erikoistoimittaja ja teki kansanläheisiä juttuja niin kunnallispolitiikasta kuin jääkiekostakin. Reiskan autojutut olivat lehdelle suola ja pippuri.
