| Uutispäivä Demari | Uutiset | 16.03.2010 |
| Tuomioja palaa takaisin tv-ohjelman toimittajaksi |
Kansanedusta Erkki Tuomioja (sd.) ryhtyy taas pitkän tauon
jälkeen televisio-ohjelman toimittajaksi. Tuomioja kertoo
nettisivuillaan, että hän on mukana MTV3-kanavalla huhtikuun lopulla
alkavassa Kirjan takana -nimisessä kirjallisuusohjelmassa. Vuoroviikoin
toisen haastattelijan kanssa Tuomioja haastattelee yhtä kirjailijaa
jostakin tämän tuoreesta teoksesta.
Kahden edellisen hallituksen ulkoministeri osaa myös olla valikoiva lukija. Paavo Lipposen viime syksynä ilmestyneet muistelmia ei ole kelpuutettu Tuomiojan valikoitujen listalle. Tuomioja on itse kertonut, ettei ole edes lukenut koko kirjaa.
Kirjassaan Lipponen tölväisi Tuomiojaa paheksumalla, että muut joutuivat syyttömästi kärsimään tämän junailemasta Zavidovo-vuodosta.
Lipposen mielestä Tuomioja oli tullut politiikkaan "liittymällä suoraan ylimystöön ja katsoi olevansa tavallisen kuolevaisen sosialidemokraatin yläpuolella". Tuomioja tuli 1960-luvun lopulla tunnetuksi koko kansan radikaalina toimittamalla televisiossa ajankohtaisohjelmaa Vedenjakajalla yhdessä Ilkka-Christian Björklundin kanssa. STT |
| Tulosta | Lähetä kaverille |