Tekstin koko

Demari

Perjantai 30.7.2010

Näköislehti

Lue
Tutustu
Uutispäivä Demari | Uutiset | 16.03.2010
Palkansaajat haluavat opposition mukaan talousohjelman tekoon
Palkansaajat tukevat laajaa pohjaaSDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen haluaa mukaan neuvotteluihin laajasta työllisyys- ja talousohjelmasta. Tavoitteena on laaja ja pitkäaikainen ohjelma, ja hallituksen mandaatti päättyy jo puolen vuoden päästä neuvottelujen takarajasta..


Akava, STTK ja SAK toivovat myös mahdollisimman laajaa sitoutumista neuvottelujen tulokseen, vaikka kutsusta päättääkin nykyinen hallitus.

– Mitä vahvempi kokonaisuus saadaan paketin taakse ja siihen sitoutuminen, sitä parempi. Olisi todella onnetonta, jos saadaan aikaan sopimus, mutta sukset kääntyvät toiseen suuntaan puolen vuoden päästä, Akavan puheenjohtaja Matti Viljanen sanoo.

STTK:n pääsihteerin Leila Kostiaisen mielestä neuvottelut edellyttävät jopa laajaa kansalaiskeskustelua.

– Tämä ei ole pienen piirin asia, Kostiainen sanoo.

SAK:n järjestöjohtaja Matti Tukiainenkaan ei ymmärrä EK:n toimitusjohtaja Leif Fagernäsin ajatusta siitä, että neuvottelut pidetään mahdollisimman pienessä piirissä.

– Sellainen perustelu, että yritetään pitää porukka pienenä, on omituinen. Kyllä sitä jollakin muulla tavalla pitäisi perustella kuin sillä, että pöydässä on liian vähän tuoleja.

Olli Hella
Uutispäivä Demari

Aiheesta enemmän painetussa lehdessä tiistaina 16.3.

Tulosta  Lähetä kaverille