Luonto herättää runoilijan aina, oli sitten kyseessä eläin-, kasvi- tai ihmiskunnan edustaja. Luomakunta on runoilijan seurakunta, joka runoilijan asialleen pyhittää. Toisistaan kaukaisetkin aihelmat istuvat samaa runopenkkiä sen eri päihin ja ripittävät elävästi runoa. Kirnupiimä ja Alvar Aalto mahtuvat hyvin samaan kokoelmaan.

Runoilijan mieli ja kieli tuntuvat taipuvan lähes mihin asentoon tahansa. Lehmän henkäys on riemukasta ja rikasta laulantaa ja laukomista. Runsaana rientävä runo käy kiinni moneen aiheeseen. Kieli toimii synnyttäjänä monen monelle. Runoksi tuntuu käyvän lähes mikä tahansa, kun se vain istuu runoilijan aivoituksiin.

Aronpuro kirjoittaa maapallon historiasta Firenzen kalleuksien kautta. Suomea ja kirjallisuutemme historiaa sanaseppo selvittelee Emil von Quantenin (s.1827 Sippolassa)elämänvaiheiden avulla. Meille pitkäikäistä kahden kielen rinnakkaisuutta Aronpuro valaisee luutnantti Helge Wirkbergin muistelmapalalla, Jar är hjärninvalid. 1940-luvun kokemuksia kuvaileva proosakatkelma etenee kahden kielen lomittaessa toisiaan, hengittää ja jännittää samalla kertaa.

Vilkasta lyyristä vaihtoa edustavat lisäksi Danten Helvetin maalailu, persoonalliset eläinoliot kuten Louhikäärme tai Seireenit, poetry kuin poetry ajan hengen mukaisesti, lähes muotoon valetut runot, uudissanat, sanattaminen ja kuvarunot, leikki ja loru, hupi. Vakavimmankaan aiheen ei tarvitse jäädä tököttämään tosikkomaisen totisena.

Gösta Åbergia kukittaessaan Aronpuro muistuttaa, että ”kerskakulutus ei kykene täysin syrjäyttämään muutosvastarinnatonta kerskajoutilaisuutta.” Lopussa on kimara Aronpuron laatimia Werner Aspenströmin runosuomennoksia, ´Eläimiä`.

Haastetta kuvataiteelle

Kuvataiteelle runoilija heittää haasteen ottaa kantaa tukevammin. Häntä surettaa, että suurten freskojen kavalkadista edelleen puuttuu se Jeesus, joka ”räjähtää nauramaan rahanvaihtajille”. Hauskuus on runoilijalle todella hauskanpitoa, runoon suitsuttuu tällä kertaa mm. ”nietoksittain Niveaa ” ja ”rörönraikasta Hyginaa”.

Aronpuron runo puhkeaa persoonalliseen ja vihantaan ironiaan sekä hillittömyyksiin, kun hän kirjaa sanojen merkitysten muutoksia ja uusia sisältöjä, ns. toistarkoitteita. ”Lapsi / asiakas. Sallikaa asiakkaiden tulla minun tyköni, älkää estäkö heitä...” Runoilija tulee muistuttaneeksi samalla, että uskokin on sanaa. Jatkaessaan listausta runoilijaa vastaan tulee sana ´vaikea´, joka on muuttunut muotoon ´haastava´. ”Totisesti, rikkaan on haastavaa päästä taivasten valtakuntaan.”

Uskonnollisuutta tekijä katsoo muutenkin läpitunkevan paljastavasti: ”Ruoskia ruumistaan - miten hengellistä!”

Murre taipuu

Murre taipuu tekijältä nyt niin kuin se on taipunut jo kauan, kauan ennen murteiden muotia. Tairan tehrä litran pari hyytelöö, kirjoittaa hyvissä ajoin tamperelaistunut Aronpuro. Ajankohtaisuus maistuu runossa tuoreesti, vaikka Aronpuron oma ajankohtaisuus on kestänyt jo vuosikymmeniä. ”Toffee tarttuu kielikoruun” vie ajatukset nuorisoon, maailman tilaan ja kielen kaikkea maistelevaan sylkeen.

Kari Aronpuro tuntuu parantavan juoksuaan, minkä vuosiltaan ennättää. Runossa on esikuvallisuutta ja perinteikkyyttä, sen muoto ja kieli ovat lujasti ajassa kiinni. Tekijä on laajasti maailmaan, kirjallisuuteen ja kulttuuriin kiinnittynyt tällaista kirjoittaakseen ja riittävästi irrallaan tällaisesta suoriutuakseen. Kokoelmaa ei voi kuin ihastella ja ihmetellä, runoilijaa kiitellä.

Lehmän henkäyksen leppeä, lämmittävä ja lavealle leviävä sanallinen pisaratartunta kasvattaa ajassa tarvittavaa vastustuskykyä ja on sekä nopea- että pitkävaikutteinen, tervehdyttävä kokemus. Runo kietoo lukijan hellän lujasti säteilevään syleilyynsä.

Matti Saurama

Kari Aronpuro: Lehmän henkäys. Runoja, 84., 2008 Tammi.