Tekstin koko

Demari

Perjantai 3.9.2010

Näköislehti

Lue
Tutustu
Uutispäivä Demari | Uutiset | 29.07.2010
Kansanedustajat kannustavat Kiviniemeä avoimuuteen vaaliraha-asiassa
kiviniemi_nettiin.jpgPääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) viime eduskuntavaaleja varten saamista lahjoituksista on noussut julkisuudessa keskustelua, johon pääministeri tosin itse osallistuu niukkasanaisesti. Kiviniemi on  avannut vain välttämättömältä osin mittavan noin 66 000 euron vaalikampanjansa lähteitä. Julkisuudessa Kiviniemi on vedonnut siihen, että  vanha vuoden 2007 vaaleja koskeva laki ei vaadi julkistamaan yksittäiset alle 1700 euron tukisummien lähteitä, eivätkä hänen saamansa yksittäiset lahjoitukset ylitä tätä summaa.

SDP:n kansanedustaja Ilkka Kantolan mukaan poliittiselta kannalta hiukan yksityiskohtaisempi avaaminen voisi olla pääministerin kohdalla paikallaan, vaikka laki ei viime vaalien osalta sitä vielä vaadi. Kantolan mukaan kysymys on siitä, minkälaisen roolin Kiviniemi aikoo ottaa, sillä häneen kohdistuu pääministerinä erityisiä paineita luotettavuuden kannalta.

 – Tietysti toivoisi, että keulakuvana olisi avoimuuden edustaja. Mitä enemmän pitää salassa, sitä enemmän herättää kysymyksiä, Kantola toteaa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtajan ja kansanedustajan Päivi Räsäsen mukaan pääministeriä koskevat samat vaatimukset vaalirahoitustiedoista kuin muitakin vaaleissa valittuja. Avoimuudesta saattaisi silti hänenkin mukaansa keskustelun jatkuessa olla apua, sillä Kiviniemen suuri  vaarirahasumma voi nostaa epäilyksiä pääministerin vaalirahoituksen ja yksittäisten lahjoitussummien suhteen. 

– Kyllä minä ajattelen, että jos tämä paine kasvaa, ehkä se olisi viisasta hänen raottaa niitä ainakin siltä osin, mihin hänellä on lupa.


Kiviniemi sai tukea kolmen yhdistyksen kautta, joista suurimman osan Huomisen Suomi ry:n välityksellä.


Inna Perheentupa

Uutispäivä Demari

Lue lisää perjantain Uutispäivä Demarista

Tulosta  Lähetä kaverille