| Uutispäivä Demari | Uutiset | 17.03.2010 |
| Demarit vastustavat uutta terveydenhuollon asiakasmaksua |
Hallituksen lakiesityksen mukaan terveyskeskuksen avosairaanhoidon
palveluiden käyttö on jatkossa aina maksullista riippumatta siitä, onko
kyseessä lääkärin vai muun terveydenhuollon ammattilaisen antama
palvelu.
Käynti sairaanhoitajan vastaanotolla maksaisi todennäköisesti noin 9 euroa, mikä on 60-70 prosenttia lääkärikäynnin maksusta. SDP:n kansanedustaja Satu Taiveaho toteaa, että vaikka kyseessä on aiemmin maksuttomien käyntien muuttaminen maksullisiksi,
Sosiaali- ja terveysministeriössä asia halutaan tuoda esiin maksujen pienenemisenä.
Taiveaho muistuttaa, että hoitajien tehtäviin kuuluu myös ennaltaehkäisevää ja terveyttä edistävää työtä. Maksun myötä yhä useampi saattaa jäädä sairauksien ennaltaehkäisystä paitsi. Lisäksi terveydenhuollon asiakasmaksut ovat Suomessa jo nykyään suuria eurooppalaisittain verrattuna ja erot terveyspalveluiden saatavuudessa ja väestön terveydessä ovat kasvaneet. Uusi maksu hankaloittaisi entisestään pienituloisten palveluiden saantia.
Sirpa Taskinen
|
| Tulosta | Lähetä kaverille |