VALIKKO

Haalea sota muuttui kuumaksi – ammattiyhdistysliikkeen heikentäminen nakertaa yhteiskunnan vakautta

  • Kolumnit
  • 01.05.2024
  • 8:00
  • (Päivitetty: 30.04. 15:59)

Työ ja omistajuus ovat ristiriidassa. Työnantajat ja työntekijät ovat sodassa keskenään.

Suomessa tähän saakka tällainen vastakkainasettelun kylmä sota on pahimmillaan ollut enintään haaleaa. Siis vielä ennen nykyisen hallituksen työmarkkinauudistuksia.

Ammattiyhdistysliike on varoitellut vastapuolta selkävoiton hakemisesta. Sellainen tulee mieleen kun seuraa työnantajien ja osin hallituksenkin toimia. Nyt on hyvä höyry päällä eikä taka-askelia oteta. Vihdoin voidaan riisua ay-liike vallasta, kun aiemmin on pitänyt sopia.

LIIKAA höyryä ja vähemmän ajatusta oli esimerkiksi alkukeväällä Akavan nopeasti käynnistyneessä ja yhtä nopeasti läsähtäneessä puheenjohtajakamppailussa. Kokoomuksen puoluetoimisto ei katsonut hyvällä, kun Akavan puheenjohtaja Maria Löfgren teki työtä minkä takia jäsenistö oli hänet valinnut puheenjohtajaksi eli puolusti jäsenistön etuja heikennyksiä vastaan.

Kokoomuksessa kävi kunnian päälle, että jäsenistöltään suurelta osin kokoomuslainen liitto vastusti osaa kokoomusvetoisen hallituksen toimista. Vastaehdokasnimeksi tarjoiltiin puoluesihteeri Kristiina Kokkoa. Akavan liitot saati jäsenkunta ei laajemmin innostunut tällaisesta puoluetoimistovetoisesta jäsendemokra­tiasta.

Suomen poliittisella oikeistolla on entistä poliittisempi oikeistolainen identiteetti ja rooli.

TYÖNANTAJAT ja porvaripuolueet ovat vuosikymmenien ajan kilvan syyttäneet ammattiyhdistysliikettä poliittiseksi toimijaksi, vasemmiston Hakaniemen jatkeeksi. Syytteissä on jossain määrin perää, ja oli etenkin menneinä vuosikymmeninä.

Samanlainen kytkös on ollut elinkeinoelämän ja porvaripuolueiden välillä. Vain vähän enemmän piilossa.

Orpon hallituksen aikana naamiot ovat pudonneet. Kytköstä ei enää edes peitellä. Hallitusohjelmalinjauksien yhdenmukaisuus kielletään vain vähän myhäillen. Työnantajat ja elinkeinoelämä laajemminkin on ottanut aikaisempaa poliittisemman roolin. Samalla Suomen poliittisella oikeistolla on entistä poliittisempi oikeistolainen identiteetti ja rooli.

AMMATTIYHDISTYSLIIKKEEN yhteiskunnallinen rooli on merkittävä. Sitä ei vastapuolikaan kiellä. Siksi onkin huolestuttavaa, jos nykytilanteessa hallituksen toimien takia yksi tällainen yhteiskunnallinen tasapainottava vastavoima heikkenee liikaa.

Jatkossa on mielenkiintoista nähdä, minkälaiseksi niin sanotun uuden oikeiston ja ammattiyhdistysliikkeen välit muodostuvat. Tilanne vaikuttaa edelleen räjähdysherkältä.

Ammattiyhdistysliike kokee nyt, että vastapuoli ei kuuntele sitä eikä se tiedä kenen kanssa neuvotella. Pelkona on, että tähän saakka kansainvälisestikin vertailtuna Suomen ammattiyhdistysliikkeen varsin sovinnollinen ja vähemmän poliittinen suhtautuminen sopimiseen, työnantajiin ja hallitukseen kärjistyy. Tämä olisi myrkkyä sopimiselle ja yhteiskunnan vakaalle kehittämiselle.

AVAINSANAT

Räsäsen limuviinapeli on pohjimmiltaan KD:n käsienpesua

Vahvoja lonkeroita Ruoholahden Alkossa Helsingissä 28. helmikuuta.

Sen kerran kun poliitikot eivät taistele viinapäissään Helsingin keskustassa, he kamppailevat alkoholin vapauttamiseksi. Vahvat oluet ja muut käymisteitse valmistetut nykyistä vahvemmat (8%) alkoholijuomat ovat hallituksen esittämän alkoholilain muutoksen myötä tulossa vähittäiskauppoihin.

Hallituksen pääpuolue kokoomus olisi mielellään vapauttanut enemmänkin. Kokoomuksessa on jo vuosien ajan kampanjoitu Alkon monopolin purkamiseksi. Yhtenä välitavoitteena on ollut viinien myynnin salliminen maitokaupoissa.

NYT on tyydyttävä vähempään. Syynä on kristillisdemokraatit, pienpuolue viinan vapautusjanan toisesta ääripäästä.

KD, vanhalta nimeltään kristillinen liitto, on ainoa lähivuosikymmenten puolue Suomessa, joka on saanut alkoholiasiat jopa ministerin titteliin. Viittaan Esko Ahon hallituksen kehitysyhteistyö- ja alkoholiministeri Toimi Kankaanniemeen, joka ajoi läpi salmiakkikossun myyntikiellon Alkoihin. Kieltoa perusteltiin nuorison juomatapojen hillitsemisellä. Kuivempaa kautta kesti muutaman vuoden, sitten salmari palasi Alkon hyllyyn.

Huoli nuorista, erityisesti nuorista tytöistä, kummittelee myös uusimman alkoholilain muutoksen taustalla. Hallitus haluaa jättää vahvat kahdeksanprosenttiset limuviinat Alkoon. Ensimmäinen limuviinojen vapautus nähtiin Juha Sipilän hallituskaudella, kun kauppohin tuli 5,5 prosenttista lonkeroa, jota ei ollut valmistettu käyttämällä.

Kun viinasekoitteet sallittiin, kummalliset makusiiderit vähenivät. Muutosta kutsutaan hankalalla ministeriöjargonilla valmistustapaneutraliteetiksi.

PARHAILLAAN sosiaali- ja terveysvaliokunnan käsittelyssä oleva esitys alkoholilain muutokseksi on tuomassa kansallisen erikoisuutemme, valmistustapaan sidotut alkoholijuomat, kauppojen hyllyille. Lakiesitys sallisi jopa 8 prosentin vahvuisen alkoholin, kunhan se on tehty käyttämällä.

On tuskin sattumaa, että käyttämisestä kohkaa hallitus, jossa on mukana kristillisdemokraatit. Asia on puolueessa niin vakava, että KD:ta sosiaali- ja terveysvaliokunnassa edustava Päivi Räsänen on jo kertonut vastustavansa puolueensa hallitusneuvotteluissa saavuttamaa kompromissia. Tätä osattiin odottaa jo Säätytalon hallitusneuvotteluissa mutta ei välttämättä valiokuntakäsittelyn osalta.

Nyt Räsänen on vaa’ankieliasemassaan aiheuttamassa sen, että hallituspuolueet jäävät valiokunnassa vähemmistöön, jolloin viikon lopulla valmistuva mietintö esittää alkoholilain hylkäämistä.

Koska hallituksen enemmistö haluaa edelleen muuttaa alkoholilakia, hylkäämistä esittävän mietintö äänestetään täysistunnossa kumoon. Tilalle tarvitaan uusi mietintö, joka esittää lain hyväksymistä. Sen tekee eduskunnan niin päättäessä tavallisesti EU-asioita käsittelevä suuri valiokunta.

RÄSÄNEN arvioi keskiviikkona, että valmistustapaneutraliteettiin ei olisi uudellakaan kierroksella luvassa muutoksia. Asia on hänen mukaansa varmistettu ministeritasolla. Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kokoomuslainen varapuheenjohtaja Mia Laiho ei ollut tällaisesta varmistuksesta kuullutkaan.

On ainakin teoriassa mahdollista, että äänestämällä alkoholilain muutosta vastaan sosiaali- ja terveysvaliokunnassa, Räsänen tulee edistäneeksi vielä hallituksen esitystäkin liberaalimman alkoholilain läpimenoa, joka sallisi myös vahvat limuviinat.

Luultavasti kyse on sittenkin Räsäsen ja KD:n show’sta, jossa puolue pesee käsiään lainsäädännöstä, jonka he ovat käytännössä kuitanneet hallitusohjelmassa.

SUOMALAISEN alkoholikeskustelun vaa’assa painaa perinteinen sosiaali- ja terveysministeriön edustama kansanterveysargumentti, yhdellä puolella on alkoholiteollisuuden näkemys ja toisella liberalismia kannattavat poliitikot, jotka katsovat, että viina on jokaisen yksityisasia.

Terveysnäkökulmasta on perusteltua pelätä, että Suomi on vaarassa hukkua viinaan. Osa kuitenkin kelluu, vaikka alkoholin saatavuutta on helpotettu ja hintaa madallettu. Nuorissa sukupolvissa kulutus on vähentynyt vaikka rajoituksia on jatkuvasti löyhennetty. Toisaalta keskioluen vapauttamisen myötä syntynyt märkä sukupolvi on ikääntynyt ja suomalainen vanhusväestö juo enemmän kuin koskaan.

On tutkittu totuus, että alkoholi kasvattaa merkittävästi sote-menoja. Alkoholipolitiikan vapauttamista ajavat äänet ovat kuitenkin olleet viime vuosina voitolla ja niin näyttäisi olevan jatkossakin.

AVAINSANAT

Luottamus hallitukseen romahti – sisäinen jako voittajiin ja häviäjiin alkaa vaikuttaa ennemmin tai myöhemmin

Kaksi mielenkiintoista mutta Orpon hallituksen kannalta karua kyselyä julkistettiin viimeisen viikon sisällä.

Ensin Ylen gallup kertoi SDP:n suosion nousseen korkeammalle kuin 18 vuoteen, 24,4 prosenttiin. Samalla hallituspuolue perussuomalaisten kannatus romahti liki kaksi prosenttiyksikköä 15,6 prosenttiin.

Muutama muukin huomio gallupista on paikallaan.

Eri kyselyissä näkyvä hallituspolitiikan yleinen epäsuosio ei horjuta pääministeripuolue kokoomuksen kannatusta. Kokoomuksen kannatus oli Ylen kyselyssä itse asiassa korkeampi kuin kevään 2023 eduskuntavaaleissa, 21,3 %.

Kokoomuksen kannattajat ovat siis suhteellisen tyytyväisiä leikkauksiin ja nyttemmin myös veronkiristyksiin. Tai jos tyytymättömyyttä on, se ei ainakaan heijastu kokoomuksen suosiolukemiin.

Perussuomalaisten kannatuksen laskua on moni odottanut jo aiemmin. Nyt siitä on ensimmäisiä kunnon merkkejä, mutta mahdollisesta trendistä voidaan puhua vasta myöhempien kyselyjen jälkeen.

Ennenaikaiset eduskuntavaalit on pidetty viimeksi syksyllä 1975.

TÄSSÄ kohtaa tulee silti pakottamattakin mieleen edellinen Marinin hallitus, jossa silloinen pääministeripuolue SDP kykeni kasvattamaan suosiotaan samalla, kun hallituksen muut puolueet kamppailivat kannatuskatoa vastaan.

Orpon hallituksen perussuomalaiset rinnastuu Marinin hallituksen keskustaan, jonka koettiin pettäneen poliittiset teemansa.

Nyt perussuomalaisille lyödään peiliä naaman eteen ja kysymystä, miksi pienituloisilta leikkaaminen käykin heille, vaikka ennen vaaleja puheenparsi oli jotain muuta.

Orpon hallituksen kärsijänä näyttää olevan perussuomalaisten lisäksi RKP, jonka eduskuntavaalikannatus pyörii eurovaalien alla 3,4 prosentissa. Orpon hallituksen toinen lilliputti RKP on vähän kuin Marinin hallituksen vihreät tai vasemmistoliitto.

Prosenttilukemina Orpon hallituksen kannatus on enää noin 44 % eli selvästi alle enemmistön, mutta vallan kammarissa sillä on edelleen takanaan se tärkein eli eduskunnan enemmistö.

Hallituksen kaatumista odottaville aika voi muutenkin käydä pitkäksi, sillä kesken kauden hallitus ei ole varsinaisesti kaatunut vuosikymmeniin. Ennenaikaiset eduskuntavaalit on pidetty viimeksi syksyllä 1975.

Esimerkiksi Sipilän hallitus kaatui tai Juha Sipilä (kesk.) kaatoi sen vasta vaalikauden loppumetreillä, ja vaikkapa Jyrki Kataisen (kok.) ja Matti Vanhasen (kesk.) pois jättäytymiset pääministerin paikalta eivät johtaneet puoluevaihdoksiin hallituksessa.

Silti hallituksen karkea sisäinen jako voittajiin (kokoomus, kristillisdemokraatit) ja häviäjiin (perussuomalaiset ja RKP) voi syventyessään heijastua myös hallituspolitiikkaan. Hermoilla on tapana kiristyä ajan myötä, kun puolueet hakevat profiloitumisen mahdollisuutta.

Tulevat eurovaalit ovat yksi mittari ja ensi vuoden kunta- ja aluevaalit toinen.

Kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on heikentynyt selvästi syksystä 2023.

KANSALAISPULSSIN tuoreessa kyselyssä kyyti oli hallitukselle kenties vielä kylmempää jos mahdollista.

Kansalaispulssi-kyselyillä selvitetään kansalaisten mielipiteitä erilaisista ajankohtaisista aiheista ja luottamuksesta yhteiskunnan eri instituutioihin. Kyselyaineiston keräämisestä vastaa Tilastokeskus. Ensimmäinen kysely tehtiin huhtikuussa 2020 ja kysely toistetaan noin kuukauden välein.

Kun luottamus maan hallitukseen pyöri Marinin hallituksen aikana parhaimmillaan yli 75 prosentissa ja huonoimmillaankin 60 prosentin päälle, on luottamus Orpon hallitukseen nyt 36 prosenttia, kun se vielä alkuvuonna oli sentään 50 prosenttia.

Samalla luottamus Suomen koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmään on jatkanut sukellustaan.

Kun myös kokemus yhteiskunnan oikeudenmukaisuudesta on heikentynyt selvästi syksystä 2023 alkaen eli nimenomaan Orpon hallituksen aikana, on sen keskeisillä johtajilla Petteri Orpolla (kok.) ja Riikka Purralla (ps.) käsissään poliittinen pommi, joka voi räjähtää syliin.

AVAINSANAT

Tältä eurovaalitaistelu näyttää Suomessa juuri nyt – SDP:n tavoite ei ole tuulesta temmattu, kun katsoo nimien taakse

  • EU-vaalit
  • 21.04.2024
  • 9:00
  • (Päivitetty: 22.04. 11:28)

SDP:n vaalivoitto kesän eurovaaleissa näyttää puolueen laskelmissa mahdolliselta ellei jopa todennäköiseltä. Tilanne on kuitenkin auki monennäköisille lopputuloksille.

Voitolla tarkoitan tässä kirjoituksessa lisäpaikkaa Euroopan parlamentista. Se on myös ääneen sanottu SDP:n vaalitavoite.

Politiikan hc-osastolla SDP:tä on epäilty ja listaa on pidetty suurten nimien osalta keskinkertaisena. Moni seikka puhuu kuitenkin puolueen puolesta.

TÄLLÄ hetkellä SDP:llä on kaksi EU-parlamentaarikkoa eli meppiä: Eero Heinäluoma ja Miapetra Kumpula-Natri, molemmat tahoillaan nimekkäitä ja vaikutusvaltaisia europoliitikkoja.

Heistä Heinäluoma oli viime EU-vaalien suomalainen ääniharava hurjalla 128 000 äänen potilla. Heinäluoma on ehdokkaana tälläkin kertaa ja arviona on, että hän säilyttää asemansa ainakin suosituimpana SDP:n ehdokkaana, vaikka tuskin toistaa edellisten vaalien äänipottia.

Kumpula-Natri tekee puolestaan paluun Suomen eduskuntaan EU-kauden päätyttyä. Ainakin hänelle haetaan puolueessa seuraajaa.

SDP sai lopulta ehdokaslistalleen kuusi istuvaa kansanedustajaa, ei hassumpaa. Heistä kaikki ovat vaalipiireissään tuhansia ääniä keränneitä poliitikkoja. Heistä joku tai jotkut ovat myös realistisia läpimenijöitä. Ehdolla on myös pari ns. varakansanedustajaa.

Loppusuoralla SDP:n listalle tuli lisää ehdokkaita väkirikkaalta Uudeltamaalta.

Koko maa yhtenä vaalipiirinä suosii huipputunnettuja nimiä kansallisella tasolla.

KÄYTÄNNÖSSÄ täysin poissuljettua on, että SDP menettäisi paikkoja, vaikkeivat eurovaalit kuulukaan historiallisesti SDP:lle otollisimpiin vaaleihin. 2014 puolue rojahti 12,3 prosenttiin, mutta sekin riitti kahteen paikkaan.

Tällä kertaa vaalimatematiikka vaikuttaa jopa suosiolliselta SDP:n näkökulmasta. Lisäpaikkaan riittää pyöreästi 16-18 % kannatus. Viime EU-vaaleissa SDP:n kannatus oli 14,6 %.

Vertailussa kannattaa muistaa, että SDP:n yleiskannatus edellisten EU-vaalien alla oli noin 18 % ja tällä hetkellä se huitelee yli 21 prosentissa, liki 22 prosentissa. Tuoreessa puoluebarometrissä SDP:lle mitattiin 17,3 % eurovaalikannatus.

Toive ja tavoite kolmannesta paikasta ei ole näillä mittareilla haihattelua.

EUROVAALIT eivät kuitenkaan ole eduskuntavaalit ja vaaleja käydään aina suhteessa muihin puolueisiin ja heidän ehdokkaisiinsa. Koko maa yhtenä vaalipiirinä suosii sinänsä huipputunnettuja nimiä kansallisella tasolla.

Kuinka monta sellaista SDP:llä on?

Heinäluoma totta kai. Moni kadunmies ja -nainen vaalipiiristä riippumatta on varmasti kuullut Maria Guzeninasta, vaikkei tietäisi hänen politiikastaan mitään. Some-tähtien puolelta Terapeutti-Villenä tunnettu Ville Merinen osaa tehdä kampanjaa perinteisen median ulkopuolella. Äänimäärä voi olla yllättävä, vaikka henkilö ei muutoin lukeutuisi oman elämänpiirin näkyvimpiin nimiin.

Viime kerralla meppejä valittiin vain 13, mutta näissä vaaleissa kaksi enemmän eli 15.

PONTTA puheille vaalivoitosta tarjoavat myös muutokset Suomesta valittavien europarlamentaarikoiden lukumäärässä.

Viime kerralla meppejä valittiin vain 13, mutta näissä vaaleissa kaksi enemmän eli 15.

Taustalla on ensinnäkin Ison-Britannian EU-ero brexit, joka toi Suomelle yhden paikan lisää kesken kuluvan vaalikauden. Lisäksi EU päätti kasvattaa meppien määrää parlamentissa, mikä tuo tulevista vaaleista alkaen vielä yhden paikan lisää myös Suomelle.

Paikalle tai paikoille löytyy toki ottajia kaikkialla.

Tuore eurobarometri on kuitenkin SDP:n vinkkelistä lohdullinen: sen perusteella suomalaisten kiinnostus kesän EU-vaaleihin on kasvanut jopa 20 prosenttiyksikköä edellisvaaleihin verrattuna. Ratkaisevaa tietysti on, minkä puolueen kannattajat ovat nyt intoutumassa vaaliuurnille.

Varmaa on se, ettei SDP ainakaan hyödy matalasta äänestysinnosta. Hallituspolitiikan yleinen epäsuosio ja SDP:n myötätuuli voivat heijastua myös eurovaaleihin ja nostaa osaltaan vaalihuumaa, vaikka paikat ovat jaossa nimenomaan EU-parlamenttiin.

MILTÄ muissa puolueissa sitten näyttää?

Ainakin eurovaalien perinteinen menestyjä kokoomus himoaa korkealla todennäköisyydellä neljättä meppiä. Ehdolla on kaksi nykyistä edustajaa sekä joukko kansanedustajia, muun muassa vahvasti EU-taustainen Aura Salla. Mika Aaltolakin hyppäsi puolueen eurovaalijunaan. Yleensä alhainen äänestysprosenttikin suosisi oikeistopuolueita.

Yleiskannatukseltaan valahtaneilla vihreillä on puolestaan kaikki työ pitää nykyiset kolme paikkaansa. Puolue haaveilee Pekka Haaviston mukaantulosta, ja hänet vihreät kyllä kipeästi tarvitsisikin. Viimeksi vihreät oli maan toiseksi suurin europuolue Ville Niinistön johdolla.

Vasemmistoliitolla on valovoimainen Li Andersson, jonka voimin puolueella on hyvät mahdollisuudet nostaa kannatustaan, mutta yli kymmeneen prosenttiin ja kahteen paikkaan on kyllä matkaa.

PERUSSUOMALAISETKIN on heittänyt puoluejohtoa ehdolle paremman vaalimenestyksen toivossa. Nykyisistä mepeistä EU-parlamenttiin varasijalta noussut Pirkko Ruohonen-Lerner hakee jatkoa. Värikkäälle Teuvo Hakkaraiselle puolue taas sanoi jyrkästi ei.

Perussuomalaisten pääkilpailija maaseudulla on keskusta, ja jos oikein huonosti menee, keskustalla voi olla tosissaan tekemistä säilyttää nykyiset kaksi paikkaansa. Eurooppaan haluavista ehdolla ovat muun muassa Katri Kulmuni ja Mika Lintilä ja luultavaa on, että se riittää.

Hallituksessa kannatuskatoa poteva RKP taas taistelee ainoasta paikastaan sinänsä kovien alueellisten nimien ja uskollisen äänestyskäyttäytymisen voimin: Eva Biaudet etelässä ja Anna-Maja Henriksson lännessä voivat niukin naukin riittää tuomaan paikan jommallekummalle, mutta toisinkin voi käydä.

Ehdokaslistat menevät kiinni tämän kuun lopussa ja joku yllätyskin on vielä mahdollinen, kun viimeisiä nimiä diilataan.

AVAINSANAT

Hallituksen veropommi jysähti – todellisina kärsijöinä taas kerran jotkut aivan muut kuin varakkaat

Arvonlisävero nousee 24 prosentista 25,5 prosenttiin ja korotusta maksavat kaikki. Vähätuloisille isku on jälleen kovempi kuin yhteiskunnan hyväosaisille.

Verotuksen osuus kehysriihen kolmen miljardin sopeutumistoimista on liki puolet, eli aiemmin puhuttu 1+2-malli ei toteutunut.

Hallituksen aiemmat leikkauspäätökset kohdistuivat etenkin pienituloisiin ja ylipäänsä erilaisten tukien saajiin, mutta arvonlisäveron nousua ja sillä kerättävää 1,2 miljardin pottia perustellaan sen kohdentumisella kaikkiin tuloista riippumatta. Lisäksi kahden ylimmän tuloluokan palkka- ja eläketulojen verotus kiristyy, millä hallitus korostaa kaikkien osallistumista.

Arvonlisävero on yleinen kulutusvero, joka kohdistuu useimpien tavaroiden ja palvelujen kulutukseen. Jotkut yritykset voivat siirtää muutoksen hintoihin, toiset eivät. Jos ja kun korotus siirtyy hintoihin, ostaja maksaa.

Kaikille välttämättömän ruoan hintaa alvin korotus ei koske, sillä elintarvikkeet ovat alennetussa verokannassa.

Hallitus kauppaa muutosta oikeudenmukaisuudella, josta voidaan kuitenkin olla montaa mieltä.

SINÄNSÄ totta tietysti on, että alvin muutos koskettaa kaikkia ja varakkaiden, yli 88 200 euroa vuodessa tienaavien verotus vähän kiristyy.

Silti alvin korotuksen todellinen vaikutus on tälläkin kertaa raskaampi nimenomaan pienituloisille, jotka joutuvat katsomaan vielä aikaisempaakin tarkemmin, mihin rahansa laittavat.

Sikariporras tuskin edes huomaa muutosta kukkarossaan, vaikka se osuu yhtä lailla heihin. Elämässä kyse on käytössä olevista euroista, ei prosenteista.

Ja kuin kruunuksi perussuomalaisten bensapopulismille arvonlisäveron nousu tarkoittaa myös polttoaineiden hinnankorotusta, kuten Demokraatti jo aiemmin päivällä kertoi.

Vieläkö muistatte, kuinka perussuomalaisten varapuheenjohtaja Mauri Peltokangas kävi jopa aluevaaleja äänestyttämällä ”bensan hinnan korottajia pihalle, perkele”?

PERUSSUOMALAISTEN puolueviskaalien ja somevaikuttajien meriselitys on tällä kertaa se, että sopeutuksia nyt vain kerta kaikkiaan tarvitaan.

Lisäksi hallituksen päätösperäisillä bensatoimilla ollaan ehkä vielä hivenen plussan puolella. Polttoaineiden valmisteveroa alennettiin vuoden alusta ja alvin noston vaikutus litrahintaan on liki sentilleen samansuuruinen.

Tosiasia kuitenkin on, että etenkin pieni- mutta myös keskituloisten lompakolla käydään nyt urakalla. Ja voi olla, ettei loppua vieläkään näy.

Äänestäjille selittäminenkin alkaa käydä pian työstä.

AVAINSANAT

Nyt tuli tutkittua tietoa kohutusta työmarkkinamallista – selvitys kyseenalaistaa Orpon hallituksen linjan

No nyt on vihdoin tarjolla tutkittua tietoa ja vertailua pohjoismaisesta työmarkkinamallista. Uuvuksiin saakka on heitelty pohjoismaisia vertailuja milloin mistäkin Suomen jäykkyydestä, lakkomäärästä tai poliittisten lakkojen pituudesta.

Tänään julkaistu tutkija Ilkka Kärrylän selvitys perkaa Pohjoismaiden työmarkkinamallien eroja ja Suomessa suunniteltujen reformien vaikutuksia. Ja ne vaikutukset ovat työntekijän kannalta pääosin ikäviä.

Kärrylän vertailusta riittänee puhetta työmarkkinoilla. Eri osapuolet löytävät siitä polttoainetta valikoidusti joillekin omille näkemyksilleen. Kärrylä itse painottaa, että hän ei ota selvityksellään kantaa tai yritä vaikuttaa Suomessa suunniteltuihin muutoksiin.

Esimerkiksi hallitus ja työnantajat ovat puhuneet paljon Ruotsin mallista ja sen saamisesta Suomeen. Tämä on pitkälti liittynyt vientivetoiseen palkkamalliin ja paikalliseen sopimiseen.

Kärrylän vertailun perusteella olennaista Ruotsin mallissa, siinä oikeassa, on myös muun muassa kollektiivinen irtisanomissuoja, jota nyt Suomessa ollaan heikentämässä ja laaja työvoiman asemaa suojeleva myötämääräämisoikeus. Näistä hallitus tai työnantajat eivät ole puhuneet.

Yhdessäkään muussa Pohjoismaassa ei ole aiemmin tehty näin laajoja muutoksia ilman neuvottelua ja kompromisseja työmarkkinaosapuolten kanssa.

KÄRRYLÄN Pohjoismainen malli ja sen neljä poikkeusta – Työmarkkinoiden instituutiot Norjassa, Ruotsissa, Suomessa ja Tanskassa -selvityksen yhteenvetona voi sanoa, että sellaista pohjoismaista työmarkkinamallia ei ole, mitä Orpon hallitus Suomeen nyt ajaa.

Selvityksen mukaan nyt Suomessa meneillään olevaa työmarkkinauudistusta ei ole tehty muissa Pohjoismaissa tässä laajuudessa, eikä kaikkia uudistuksen tavoitteita ole samaan aikaan käytössä missään Pohjoismaassa. Kärrylän mukaan Orpon hallituksen työmarkkinareformin yhdeksästä keskeisestä kohdasta löytyy 2-4 käytäntöä yksittäisessä Pohjoismaassa. Vertailu pitääkin hallituksen reformipakettia poikkeuksellisen laajana ja yksityiskohtaisena.

Kärrylä pitää mahdollisesti merkittävimpänä erona muihin Pohjoismaihin tapaa, jolla hallitus muutosta ajaa. Hänen mukaansa yhdessäkään muussa Pohjoismaassa näin laajoja muutoksia ei ole aiemmin tehty ilman neuvottelua ja kompromisseja työmarkkinaosapuolten kanssa.

Pohjoismaisessa vertailussa poikkeuksellista on myös palkkoihin puuttuminen lakisääteisesti eli pakottaminen laajempaan paikallisen sopimisen osuuteen. Toinen vastaava pohjoismaisittain poikkeuksellinen asia on poliittisten lakkojen pituuden rajoittaminen eli enimmäiskeston kirjaaminen lakiin.

KÄRRYLÄN mielestä tässä vaiheessa on vaikea arvioida, miten paikallisen sopimisen laajentaminen järjestäytymättömiin yrityksiin ja sopimisen mahdollistaminen ilman ammattiliiton luottamusmiestä vaikuttavat yleissitovuuteen tai palkansaajien ja ammattiliittojen asemaan.

”Heikentääkö se entisestään työnantajien intressiä järjestäytyä, mikä ajan myötä voisi lakkauttaa yleissitovuuden yhä useammilla aloilla, kuten ay-liike pelkää? Näin voisi käydä ainakin järjestäytyneissä yrityksissä, joissa luottamusmiestä ei ole valittu”, Kärrylä kirjoittaa.

VERTAILU vahvistaa myös jo monen muun asiantuntijan toteaman ikävän faktan: hallitusohjelma tarjoaa erityisen kylmää kyytiä pienituloisille lapsiperheille ja osa-aikatyöntekijöille.

Suomalainen ansiosidonnainen työttömyysturva oli jo lähtökohtaisesti Pohjoismaiden heikoin etenkin 2 200-3 500 euron kuukausipalkkatasolla.

Hallituksen leikkaukset – muun muassa ansiosidonnaisen 20-25 prosentin porrastus, työttömän päivärahan suojaosan poisto ja heikkoa ansioturvaa kompensoivan yleisen asumistuen leikkaus sekä jo toteutunut lapsikorotuksen poisto – heikentävät etenkin pienituloisten lapsiperheiden taloutta sadoilla euroilla kuukaudessa.

AVAINSANAT