Uutiset 01.04. 08.40 Päivitetty 15.11. 17.58 Kommentoi

Yliopisto tahkosi huipputuloksen ja irtisanoi - "Kuin pörssiyhtiö"

Kuva: Kari Hulkko

Yliopistojen opiskelijat osoittivat alkuvuodesta 2009 mieltään tulevaa uutta yliopistolakia vastaan. Viime vuoden saldo onkin surullinen: voitollinen tulos ratkaisee, ihmisistä ei ole niin väliä.

Itsenäisiksi laitoksiksi muuttuneet Suomen yliopistot ovat julkistaneet ensimmäisen toimintavuotensa tuloksia. Ne ovat olleet kautta linjan voitollisia.

Itä-Suomen yliopisto tahkosi viime vuonna peräti 4,4 miljoonan euron ylijäämäisen tilinpäätöksen.

Yliopistolaki

  • Uusi yliopistolaki muutti yliopistot itsenäisiksi laitoksiksi tai säätiöiksi viime vuoden alusta.
  • Työntekijöiden virkasuhteet muuttuivat työsuhteisiksi.
  • Työnantajaksi tuli valtion sijaan yliopisto.

Pessimistinen yliopisto päätti kuitenkin jo viime keväänä irtisanomisista. Kolmisenkymmentä irtisanomista toteutettiin joulukuussa. Potkut saaneet olivat iäkkäämpää väkeä.

– Toimintakulttuuri on muuttunut. Yliopistoa johdetaan kuin pörssiyhtiötä, sanoo Itä-Suomen yliopiston pardialaisia edustava pääluottamusmies Juha Riepponen.

– Kaikki henkilöstöjärjestöt olisivat halunneet odottaa ensimmäisen vuoden tilinpäätöstä ennen kuin ryhdyttäisiin mihinkään toimiin. Me emme uskoneet pessimistisiin lukuihin – ja olimme oikeassa.

Itä-Suomen yliopiston lisäksi massairtisanomisiin on päädytty myös Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa ja Oulun yliopistossa.

Marja Luumi

Uutispäivä Demari