Kasvojen peittäminen, "naamioituminen", ei vielä sinänsä ole rikollista.
Syytetyiltä naamiot pois? "Siitä syntyisi käsirysy"
Kuva: Kari Hulkko
Muutama viikko sitten pidettyjen presidentinvaalikampanjoiden aikana nähtiin paljon "naamioituneita" kansalaisia, jotka suojasivat toritapahtumissa kasvojaan viimalta peittämällä kasvonsa kaulahuivilla. Rikollista toimintaa?
Ketään ei pidätetty, eikä ketään otettu kiinni "naamioitumisen" vuoksi.
Jos naamioituminen kiellettäisiin, se aiheuttaisi levottomuutta. Tarvittaisiin poliiseja ja haastemiehiä rauhoittamaan tilannetta
Tällaiseen tilaisuuteen naamioituneena osallistuvan henkilön käytöksestä on voitava päätellä, että hänen ilmeinen tarkoituksensa on ryhtyä käyttämään väkivaltaa tai ruveta vahingoittamaan omaisuutta.
Kaikille tuttu näky televisiosta ja uutiskuvista. Rikoksesta epäilty marssii oikeustalon käytävällä kohti käräjäsalia kasvot peittävä huppu silmillään. Sama jatkuu vielä oikeussalissa, jossa syytetty tuijottaa pää painuneena pöytään. Silmiä ei näy. ei edes nenää.
– Kasvojen peittämisen salliminen perustuu siihen, että silloin oikeudenkäynti ei ole vielä alkanut, kansanedustaja Johannes Koskinen (sd.) sanoo.
– Kieltämättä se on negatiivinen piirre, hän lisää.
Koskisen mukaan käytännön muuttaminen sellaiseksi, että syytettyjen pitäisi näyttää kasvonsa kaatuu siihen, että tuomarit eivät asialle lämpene.
– Toisaalta, jos naamioituminen kiellettäisiin, se aiheuttaisi levottomuutta. Tarvittaisiin poliiseja ja haastemiehiä rauhoittamaan tilannetta, hän ounastelee.
Koskinen oli oikeusministerinä 2004, kun rikoslakiin otettiin laitonta naamioitumista koskeva rangaistussäännös.
Oikeusministeriön ylijohtajan Kari Kiesiläisen ajatukset liikkuvat samoja latuja Koskisen kanssa.
– Mikäli syytetyiltä tai rikollisiksi jo tuomituilta ryhdyttäisiin oikeussalin ulkopuolella repimään naamareita pois kasvoilta, siitä syntyisi käsirysy, hän korostaa.
Kiesiläisen mukaan ministeriössä ei ole suunnitelmia nykykäytännön muuttamiseksi. Naamiointikielto tuli ajankohtaiseksi 2000-luvun alussa mielenosoituskahakoista presidentin itsenäisyyspäivän juhlien yhteydessä.
