Nyt toteutettavat irtisanomiset nostavat Salon kaupungin työttömyysasteen 15,5 prosenttiin, kun työttömiä on ennestään jo 3 500.
Nokian Salon tehtaan pääluottamusmies: "Tunnen voimatonta vihaa"
Kuva: Lehtikuva
– Leikkaukset ovat häpeällisiä. Työt eivät ole loppuneet, ne vain viedään Aasiaan ja ne tekee joku muu, Nokian Salon tehtaan pääluottamusmies Anne Malm sanoo Uutispäivä Demarille.
Nokia irtisanoo Salosta tuhat työntekijää vuoden loppuun mennessä. Potkut saavat valitaan 1 700 työntekijän ja toimihenkilön joukosta ensi keskiviikkona alkavissa ja maaliskuussa päättyvissä yt-neuvotteluissa.
Malmin mukaan Nokia osoittaa irtisanomisilla, miten kylmästi se työnantajana toimii.
– Raha ratkaisee. Näinhän muutkin työnantajat tekevät, mutta Nokialla on pitkä historia Salossa, mistä se on lähtöisin. Olemme ajatelleet, että kunnioitus ja arvostus meidän ammattitaitoamme kohtaan olisi olemassa. Nyt sillä ei ole mitään arvoa.
Pääluottamusmies Anne Malm kulkee iltapäivällä tyhjässä tuotantohallissa.
– Kiukku on lievä sana. Tunnen voimatonta vihaa. Sitä me tunnemme kaikki.
