Sauli Niinistö on Suomen seuraava presidentti.
Niinistö: Minusta tulee omistautuva presidentti
Kuva: Lehtikuva
Sauli Niinistö lupaa, että hänestä tulee omistautuva presidentti. Ensimmäisessä tiedotustilaisuudessaan Niinistö korosti myös suomalaisten yhteenkuuluvuutta ja varoitti, ettei Suomi saisi jakautua enää enempää.
Niinistö kertoi vielä hyvin vähän presidentin tehtävään liittyvistä käytännön asioista. Muuttopäivää Mäntyniemeen ei ole vielä sovittu.
Hän ei myöskään kertonut lähimpiä avustajiaan eli kabinettiinsa kuuluvia henkilöjä.
Niinistö luopuu presidenttiyden vuoksi Palloliiton puheenjohtajuudesta. Sen sijaan hän jatkaa Tukikummit-säätiön puheenjohtajana. Säätiö tekee työtä lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.
