SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen ja Norjan sosialidemokraattinen pääministeri Jens Stoltenberg olivat käynnistämässä hyvinvointiyhteiskunnan läpivalaisututkimusta Tukholmassa tiistaina.
Pohjoismaiden sosialidemokraatit panevat hyvinvointimallin stressitestiin
Kuva: Anders Löwdin
Pohjoismaiden demaripuolueet ja ay-liike tutkituttavat yksissä tuumin, miten hyvinvointiyhteiskunta pidetään toimivana. Iso tutkimushanke käynnistettiin Tukholmassa tänään päättyvässä kokouksessa, johon osallistuivat myös Norjan ja Tanskan pääministerit sekä SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen.
Vuoteen 2014 kestävässä projektissa pureudutaan hyvinvointiyhteiskunnan haasteisiin kuten kiihtyvään globalisaatioon, ilmastouhkiin ja väestön ikääntymiseen. Kaikista Pohjoismaista koottu tutkijaryhmä etsii vaihtoehtoisia tapoja uudistaa maineikasta hyvinvointimallia.
Suomesta tutkijaryhmään on kutsuttu Kelan tutkimusosaston johtaja Olli Kangas ja työelämätutkija, professori Antti Saloniemi. Aloitteen tutkimuksesta teki sosialidemokraattien ja ay-liikkeen pohjoismainen yhteistyöfoorumi Samak. Se myös rahoittaa NordMod 2030 -nimen saaneen projektin.
Kustannuksiin osallistuu lisäksi eurooppalainen edistyksellisen tutkimuksen ajatuspaja FEPS.
