Ääriliikkeiden kannatus voi kasvaa
Libyan konflikti saattaa suomalaisasiantuntijan mukaan kärjistää mielipiteitä paitsi Libyassa myös muualla arabimaailmassa.
–Tällainen tilanne vahvistaa ääriliikkeiden mahdollisuutta toimia, arvioi professori Tuomo Melasuo Tampereen yliopiston rauhan- ja konfliktintutkimuslaitoksesta.
Professori muistuttaa mieliin vuoden 1991 Persianlahden sodan. Tuolloin Yhdysvaltain johtama liittoutuma käytti sotilaallista voimaa karkottaakseen Saddam Husseinin Irakin Kuwaitista.
– Tällä toimella oli äärimmäisen kärjistävä vaikutus Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä. Asiantuntijat arvasivat näin käyvän, mutta poliitikot eivät tätä ajatelleet.
Ääriliikkeiden suosio Pohjois-Afrikassa on Melasuon mukaan ollut ennen Libyan tapahtumia voimakkaassa laskussa. Esimerkiksi pohjoisafrikkalaisella al-Qaidalla on ollut vain muutamia satoja kannattajia, ja hekin ovat toimineet lähinnä Saharan eteläosissa.
– Nyt näiden ääriliikkeiden kannatus saattaa nousta.
Länsiliittouma on tähän asti käynyt Libyassa ilmasotaa, ja kaikki ovat vakuuttaneet, ettei sinne viedä maajoukkoja. Tuomo Melasuon mukaan ainoa, mitä liittouma voi nyt tehdä, on ruveta aseistamaan Muammar Gaddafin vastustajia Bengasissa.
– Mutta kukaan ei tiedä, onko tuo Bengasin porukka yhtään sen demokraattisempi kuin Gaddafin porukka.
Kysymykseen, kaatuuko Gaddafi, Melasuo vastaa: "Luultavasti". Hän kuitenkin muistuttaa, ettei Gaddafin kukistaminen yksistään poista maan perusongelmia.
– Libyassa kuten myös Egyptissä ja Tunisiassa kyse on siitä, miten varmistaa sellaisen poliittisen prosessin synty, joka pystyy elämään pitempään, yksittäisten henkilöiden yli.
