Pääkirjoitukset 07.02. 03.30 Kommentoi

Vastakkaisuudet kuuluvat politiikkaan

Kuva: Lehtikuva/Heikk Saukkomaa

Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto kättelivät sopuisan kisan päätteeksi.

Presidentinvaalit on hoidettu asianmukaisesti ja voittaja Sauli Niinistö on saanut ansaitsemansa onnentoivotukset. Joitakin vaalien ilmiöitä on syytä pohtia ajan kanssa senkin jälkeen, kun presidentinvaihdos kaikkine seremonioineen on ohi.

Kansanvaalista tuli esiin piirteitä, joita ei ole aiemmin nähty ainakaan yhtä selvinä. Äänestäjien taktikointi ensimmäisellä kierroksella on yksi niistä. Jotakuta vastaan on ennenkin äänestetty, mutta nyt oli yleistä laskelmoida heti toista kierrosta ja antaa ääni
gallupien kärkiehdokkaille. Media ruokki äänten ohjautumista heille.

Sopuilu suuntasi huomion toisarvoisiin seikkoihin.

Toisella kierroksella Pekka Haaviston taakse nousi myönteinen, nuoria kerännyt suvaitsevaisuusliike. Haavisto-innostus saavutti huippunsa ennen viimeisiä vaalitenttejä. Niinistön ja Haaviston keskusteluja on kiitetty herrasmiesmäisyydestä. Korrektius meni kuitenkin liian pitkälle, kun haastaja ei haastanut ennakkosuosikkia vaan keskittyi miellyttämiseen.

Sopuilu suuntasi huomiota toisarvoisiin seikkoihin kuten ehdokkaiden puolisoihin. Loppusuoralla vaikutti siltä, että ehdokkaina olisikin kaksi paria. Yksineläjälle tämä vaalitaisto olisi tainnut olla haasteellisempi kuin rekisteröidyssä parisuhteessa elävälle. Puhe verorahoilla kustannetusta tosi-tv-kisasta ei ole  täysin vailla pohjaa.

Äänestysprosentti jäi 68,9:ään, alhaisemmaksi kuin eduskuntavaaleissa. Monet vierastivat molempia ehdokkaita niin, etteivät vaaliuurnat houkutelleet. Valinnastaan epävarmoja passivoivat toisen ehdokkaan selvä etumatka sekä erojen puute asiakysymyksissä. Kova pakkanen oli lukuisille äänestämättömyyden viimeinen tikki.

Kampanjoinnin tulee olla siistiä, mutta se ei tarkoita, että politiikka pitäisi latistaa hymistelyksi. Politiikassa on kyse vaihtoehtojen tarjoamisesta yhteiskunnan kehittämiseen ja ongelmien hoitamiseen. Kokoomuslaisten on kuultu voitonhuumassa iloitsevan siitä, että vastakkainasettelun aika politiikassa on ohi. Eturistiriitoja yhteiskunnassa on aina ja poliitikkojen tehtävä on käsitellä niitä. Jos presidentinvaaleissa ei ole suotavaa linjata rohkeasti asioita, on aiheellista pohtia presidentin valinnan siirtämistä eduskunnalle.    

(Uutispäivä Demari)

Demari.fi