Demariäänestäjistä osa on jo puolensa valinnut, osa punnitsee vielä, äänestääkö Sauli Niinistöä vai Pekka Haavistoa.
Suosikki ja haastaja kisaavat tosissaan
Kuva: Kari Hulkko
Jossain vaiheessa sosialidemokraattisten presidenttien jatkumo oli päättyvä, mutta näin tylyllä tavalla sen ei olisi suonut tapahtuvan. Paavo Lipposen kampanja ei ottanut tuulta alleen, mikä vei turhan monen taktikoijien leiriin. SDP:n ehdokkaan äänimäärä jäi vaatimattomaksi ja sijoitus kauas siitä, mihin hänen pätevyytensä olisi oikeuttanut. Tulokseen on silti tyytyminen.
Tyytyväisyyteen vaalituloksessa antaa aihetta se, että Timo Soini ei yltänyt lähelle toisen kierroksen paikkaa. Vaalitenteissä hänen panoksensa oli pliisu ja Paavo Väyrysen uupumaton uurastus sai monen eduskuntavaaleissa perussuomalaisia äänestäneen nyt kannattamaan keskustan ehdokasta. Populistipuolueen nousukiito näyttää taittuneen.
Moni aktiividemari antaa äänensä Haavistolle.
Sauli Niinistö lähti etumatkasta ja varmisteleva kampanjointi riitti selvään ykkössijaan 37 prosentin osuudella. Kuuden vuoden takaista hurmosta kokoomusmenossa ei ollut, mutta Niinistön kannattajakunnassa koko Tarja Halosen toisen kauden elänyt revanssihenki riittänee kantamaan Niinistön voittoon myös loppupelissä. Niinistön puolesta panee veikkaamaan sekin, että hänellä on rahakkaita tukijoita ja apuna kovan luokan viestintä- ja muita ammattilaisia.
Läpihuutojuttu toinen kierros ei silti ole, vaikka Paavo Lipponen niin tuli lausahtaneeksi vaali-iltana. Pekka Haaviston ääniosuus jäi 18,8 prosenttiin, mutta hänen loppukirinsä oli kova ja noste jatkunee. Haavisto on erinomainen esiintyjä ja miellyttävä henkilö, joka istuu juuri tähän aikaan. Molemmat finaalikandidaatit ovat Eurooppa-myönteisiä, joten EU:n ja euron ohella keskusteluaiheiksi saattavat valikoitua Haaviston leipälajit globaali politiikka ja kestävä kehitys.
Haaviston arvot ovat osin lähellä perinteisiä vasemmistolaisia arvostuksia, joten ei ole yllätys, että moni aktiividemari on ilmoittanut antavansa äänensä hänelle. Vaa'assa painanee muisto siitä, että vihreät ovat aikanaan tukeneet Tarja Halosta.
Demarikannattajia jäi ilmeisesti kotiin ensimmäisellä kierroksella, kun oman puolueen ehdokas ei ollut gallupien kärjessä. Enää jäljellä ei ole vasemmistolaista ehdokasta, mutta äänioikeutta kannattaa jokaisen käyttää.
