Pääkirjoitukset 22.01. 22.05 Kommentoi

Muiden kuin SDP:n vuoro

Kuva: Lehtikuva

Paavo Lipposen kampanja päättyi ensimmäiseen kierrokseen.

SDP:n 30-vuotinen presidenttisuora päättyy. Demariehdokasta ei nähdä näiden presidentinvaalien toisella kierroksella.

SDP:llä oli kaikki mitat täyttävä ehdokas, Paavo Lipponen. Lipposen osaamiseen ja esiintymisiin eteneminen ei katkennut. Vaaliasetelmat Sauli Niinistön vahvasta ennakkosuosiosta alkaen vain eivät tukeneet Lipposen kaltaisen ehdokkaan nousua. Tietoisesti tai tiedostamatta uudeksi presidentiksi haluttiin muu kuin sósialidemokraatti.

SDP:lle näiden vaalien on oltava uuden alku, kuten Lipponen totesi vaali-iltana.

SDP:n kannattajat eivät syttyneet näissä vaaleissa täyteen intoon oman ehdokkaan puolesta, kun Niinistön ylivoima näytti tavoittamattomalta. Osa SDP:n kenttäväestä suuntasi myös katseensa suoraan hektisista eduskuntavaaleista tulevan syksyn kunnallisvaaleihin. Samoin osa demaritukijoista laski vaikuttavansa lopputulokseen enemmän äänestämällä suoraan varmimpia menestyjiä eli Sauli Niinistöä ja Pekka Haavistoa.

Kokoomuksella oli paljon pelissä, koska sillä ei ole ollut presidenttiä sitten Paasikiven eikä Niinistön tappiosta kuusi vuotta sitten tuohtuneita ole varaa antaa taas pettyä.

Keskustalle puolestaan Paavo Väyrysen omalaatuinen vaalishow oli oljenkorsi uuteen nousuun ja yllättävän pitkälle se lopulta kantoi. Vihreiden Pekka Haavisto tiedettiin alun alkaen vahvaksi ehdokkaaksi ja hän onnistuikin houkuttamaan muun muassa paljon Tarja Halosta aiemmin tukeneita äänestäjiä taakseen.

Vakaan reaalipoliitikon Paavo Lipposen kampanja ei tavoittanut nuoria eikä myöskään uutta etsiviä kaupunkilaisia samalla tavoin kuin kiinnostavana nousijana pidetyn Haaviston. Suora kansanvaali näytti jälleen monin tavoin yllätyksellisyytensä.

Presidentinvaali on entistä enemmän henkilövaali nyt kun presidentin valtaoikeuksia on karsittu. Tuloksilla on totta kai merkitystä puolueille, varsinkin kun kaikki ehdokkaat olivat selvästi puolueiden ehdokkaita. Pitkäaikaisia vaikutukset eivät kuitenkaan ole. SDP:lle näiden vaalien on oltava uuden alku, kuten Lipponen totesi vaali-iltana.

Demareilla on nyt outo tilanne, kun omaa ehdokasta ei ole toisella kierroksella, vaan valittavina ovat kokoomuksen ja vihreiden asettamat ehdokkaat. SDP:n puolue-elimet kokoontuvat torstaina ottamaan kantaa tulokseen ja suhtautumiseen toiseen kierrokseen.

Uutispäivä Demari

Demari.fi

Lue myös maanantain Uutispäivä Demarista pääkirjoitus Valtiomies näytti maan isän mallin.