Lamapelko ei saa lamauttaa
Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen toimitusjohtaja Sixten Korkman ei yhdy (Kauppalehti 4.8.) maailmanlaajuisella lamalla pelottelijoiden kuoroon. Korkman tuntee Euroopan ja Yhdysvaltojen talousongelmat, mutta näkee keinoja estää totaalinen romahdus.
Pahimman välttämiseksi tarvitaan toimia, jotka eivät saa kaatua poliittiseen jahkailuun tai ideologisiin vastakkaisuuksiin.
Veronkorotuksia ja menoleikkauksia on mahdoton toteuttaa ilman osapuolten joustoa eivätkä laihat kompromissit nyt riitä.
Korkman panee toivoa myös Euroopan vakautusmekanismiin. Sen avulla sijoittajat saadaan vastuuseen ja hallittu velkasaneeraus käyttöön.
Euroopan keskuspankki voi kantaa kortensa pelastustoimien kekoon maltillisella korkopolitiikalla ja lieventämällä velkasaneerauksen vastustustaan.
Lamauhan edessä ei pidä lannistua vaan keskittyä kriisinhallintaan. Yhteistyövalmiutta lisättiin kriisitietoisesti myös pääministeri Jyrki Kataisen (kok.) eilisessä tapaamisessa työmarkkinajohtajien kanssa. On tärkeää löytää nopeasti ratkaisuja, jotka lisäävät talouden ennustettavuutta sekä takaavat ostovoiman, työllisyyden ja yritysten kilpailukyvyn.
