Repäisevä avaus Helsingin Juhlaviikoille

Lavastuksena toimivat Ville Rannan piirrokset elävöittävät kaikin puolin reippaasti kantaa ottavaa ja voimalla esitettyä Mahagonnya.

• Jaa Facebookissa
• Twitter
• Lähetä sähköpostilla
• Tulosta
• Jaa palvelussa

Juhlaviikkojen tämänvuotinen avaus oli sanalla sanoen repäisevä. Kurt Weillin Mahagonnyssa ei säästelty tulkinnan linjauksissa. Mahagonnyn verkostokaupunki, (verkkokaupunki) pyydysti huomaansa paitsi kullanhimoitsijoita myös lihaa monessa muodossa. Nälkä oli kaikkinainen, metsien miehet tarvitsivat ravintoa kyetäkseen työhön.

Miehet kaipasivat lihaa myös sukupuolisten tarpeittensa tyydyttämiseen. Lava oli täynnä naisia, liha liikkui ja kävi pyydykseen, kauppatavara myi ja houkutti.

Yltäkylläisyys oli kuitenkin symbolista. Todellinen tyydytys jäi saavuttamatta, raivo, himo, väkivalta, juopottelu murensivat pyrinnöt ja moraalin. Alennustila näyttäytyi täysin rinnoin, yhteiskunnallinen tavoitetila oli raaka. Rahaa, rahaa, mammonaa ja materiaa. Kun miehet saivat, he tuhlasivat, ja sitten loppui lysti. Luonnonvoimatkin yhtyivät virteen ja tuho oli eittämätön.

Bertolt Brechtin suora sanottava toimii terävästi leikaten, Kurt Weillin musiikki on ilmeikästä ja rikasta. Ooppera oli tyylimuodoltaan makaaberin ja satiirin sekoitusta. Pilkka elää, tosi roisius vallitsee. Lavalla ei sievistellä, hulluttelua ja hauskuutta ei puutu, yleisölle jaellaan näyttämöllisiä pidikkeitä, joissa roikkua.

Ylilyönnit toimivat tehokkaina, henkilökarikatyyrit roihuavat. Miesten maailma saa kyytiä, rynkytys naurattaa, seisauttaa monella tapaa. Rahan valta tuo tarinan tähän päivään, euro-kiilto saa eu-johtajien kasvot. Näyttämön etureunaan sijoitettu EVVK-nuorukainen, mies miesten joukosta, pelaa näytöllään keilapeliä kaiken aikaa, nykypäivän linkki.

Oopperan yhteiskunnallinen kritiikki on peittelemätöntä. Tuotantoryhmä on onnistunut jakamaan sanottavan hyvin kahtia: oman aikansa tuhon paikka Mahagonny sekä nykypäivän talousvieterin tempoma maailma näyttäytyvät ahneuden, raakuuden ja kylmyyden tyyssijoina. Sanomasta ei jää epäilystä: "Suurin synti on olla ilman rahaa."

Ja suomalaisuus on hillittömimmän pilan kohteena. Mutta osoittelu myös arveluttaa. Vaikka oopperan tyyli pääosin toimii erinomaisesti, ylilyönneiltä ei vältytä. Europilat ja Osama eivät täysin kanna. Vesittyminen vaanii liiallista riemastumista.

Luova mieli temmeltää

Lauri Maijalan ohjaus on sekä tarkka että huitelee uskaliaasti. Luova mieli temmeltää riemastuttavasti.  Tuttu Wein, Weib und Gesang saa nyt toisenlaiset, räikeät kasvot.

Hetkeksikään ei jämähdetä paikoilleen, tyypittely juhlii lavalla. Mukana on sopiva määrä klovneriaa, raivoa ja rivoa, lemmen esineellistymistä, kovuutta ja murheen jälkiä. Savoyn täyteen ahdettu, lähinnä rivitanssiin riittävä lava repeilee oopperan tarkoituksiin elävästi.

Ville Rannan piirrokset eli lavastus elävöittävät tarinaa mainiosti, kerrontaa parhaimmillaan. Oivallisen puvustajan nimeä ei niukkasesitteestä löytynyt. Avanti!:n ja UMO:n yhteisorkesteri salamoi ja keinahteli taitavan ja vaativan Dmitri Slobodenioukin johdolla. Koordinaation kompastelua ei voinut välttää, esiintyjien ja orkesterin näköyhteys ja ehkä harjoitusmäärätkin sanelivat rajoituksensa.

Solisteista Helena Juntunen Jennyn ja Reetta Ristimäki Beckbigin rooleissa johtivat naisjoukkoa voittoisasti. Juntusen sopraanon vivahdekimpussa on kukintoja vaikka miten, rooli vailla estoja. Ristimäen ällö ja hupaisa Beckbig ravisteli kylmiä väreitä.

Peter Nordmanin Jim Mahoney oli kestävä äänitykki sekä elävä, vähän pölvästi persoona, Petri Pöyhönen Jackin/Tobbyn vaatteissa liikunnallisesti täysi kymppi. Juha Kotilainen ja Pekka Kuivalainen esiintyivät finanssilimaisina pukumiehinä / inhokki-poliitikkoina, laulu leimusi. Näyttävä naissekstetti jäi hieman pauhaavan orkesterin varjoon, miehet möykkäsivät ja sävyttelivät tuntuvammin.

Rajua herätysliikettä lavalla, verkko on aikuisille heitetty, ei lapsille. Hyvä Juhlaviikot!