Kuvataide 09.02. 16.20 Päivitetty 09.02. 16.20 Kommentoi

Brittivalokuvaaja Suomessa: "Näitä matkailutoimisto ei haluaisi näyttää turisteille"

Kuva: Lehtikuva

Martin Parrin mielestä suomalaiset ovat "ihastuttavan kummallista kansaa".

Apua! Tältäkö me näytämme ulkopuolisen silmin? Avoin, mutta tyhjä katse, totinen, halju naama. Siitähän suomalainenkin tunnistaa maanmiehensä maailmalla.

Brittiläinen, palkittu ja laajalti arvostettu valokuvaaja Martin Parr kuvasi suomalaisia viikon ajan elokuussa 2011. Isokokoisille värivedoksille tallentui ihmisiä Oulusta ja Helsingistä.

Nyt voimme käydä pällistelemässä itseämme Think of Finland -näyttelyssä Erottajankadun Laboratory-valokuvagalleriassa.

Suomi ei suinkaan ollut kuuluisalle valokuvataiteilijalle tuntematon. Ehkä juuri siksi hän on onnistunut tavoittamaan perisuomalaisuuden olemuksen. Parr työskenteli Taideteollisessa korkeakoulussa professorina 1991–92. Lahden muotoiluinstituutissa opiskelleet muistavat hänet myös innostavista vierailuluennoista.

Hektisen, mutta tehokkaan viikon aikana kootussa kuvaussessiossa Parr kertoo lähteneensä liikkeelle kliseistä

– Minä pidän kliseistä. Sanotaan, että niitä pitäisi välttää, mutta ne ovat kliseitä juuri siksi, että niissä piilee totuuden siemen.

Tuloksena syntyi kuitenkin kuvia, jotka eivät ole mitään kliseitä.

– Nämä ovat sellaisia mitä Helsingin matkailutoimisto ei varmaankaan haluaisi näyttää turisteille. Ne eivät ole ilkeitä, mutta ne ovat tosia, Parr sanoo kuvistaan.

Hänen mukaansa me elämme maailmassa, jossa suurin osa näkemistämme kuvista on jollain tavalla propagandaa tai unelmaa mitä esimerkiksi matkailijoille halutaan kaupungista myydä.

– Minun työni on näyttää mitä todella tapahtuu, myös brittiläistä arkea jo 70-luvulta lähtien osuvasti kuvannut Parr toteaa.

Sari Saloranta

Demari.fi

Lue lisää aiheesta perjantaina paperilehdestä.