Pirkko Valo: Yö, 1982
Juhlia ja muisteluksia
Gallerioita syntyy ja kuolee Helsingissä. Mutta on myös joitakin jotka ovat toimineet yhtäjaksoisesti pitkään. Vanhimmat näistä ovat sadan vuoden iässä, nuorimmatkin varteenotettavista gallerioista ovat kymmenisen vuotta vanhoja.
Oma ilmiönsä helsinkiläisessä galleriakentässä ovat taiteilijoiden ylläpitämät näyttelypaikat. Vanhimmat niistäkin ovat keski-ikäisiä eli ylittäneet neljänkymmenen vuoden iän, nuorimmatkin jo vuosikymmenen vanhoja.
Näyttely
Vähän kiva.
Galerie Anhavan 20-vuotisnäyttely 4.9.2011 saakka.
Carolus Enckellin ja Joel Shapiron näyttely Galerie Forsblomissa 25.9.2011 saakka.
Pirkko Valon muistonäyttely Taidesalongissa 7.9.2011 saakka.
Kilapailu asiakkaista ja taiteilijoista on kova. Ja tietenkin kaikki tavoittelevat laatugalleria arvonimeä.
Kuvataiteen rautarouva
Galerie Anhavassa on parhaillaan esillä 20-vuotisjuhlanäyttely. Noiden vuosikymmenten aikana galleria on ehtinyt toimia jo kolmessa paikassa.
Jo perustamisen yhteydessä galleristi Ilona Anhava ilmoitti näyttelypaikkansa olevan maineikkaan, vuonna 1935 perustetun Artekin perinteen jatkaja. Ja vajaan vuosikymmenen kuluttua Artekin galleria sulautuikin Anhavaan.
Artekin perillinen on, jos sellaiseksi julistautuu. Maire Gullichsenin ideoima galleria toi kansainvälistä modernismia ennakkoluulottomasti suomalaisen yleisön nähtäville. Nyt suomi ei enää elä umpiossa. Kansainvälistä nykytaidetta tunnetaan meillä kohtalaisen hyvin.
Artekin perillinen on hyvä olla, kun perii sieltä myös taloudelliset tukijat kuten Gullichsenit ja joukon keräilijöitä. Taiteilijoitakin perittiin: Jorma Hautala, Juhana Blomstedt, Matti Kujasalo, Marika Mäkelä, Hannu Väisänen.
Kyllä Ilona Anhavalla on runsaasti ansoita. Hän löytää tarkkavainuisesti uusia taiteilijoita ja pitää huolta jo etabloituneista. Hänellä on hyvät kansainväliset yhteydet ja hän vie taiteilijoitaan myös merkittäville ulkomaisille taidemessuille.
Ilona Anhava on suomalaisen kuvataiteen rautarouva, määrätietoinen ja työteliäs. Hän pitää taiteilijoistaan huolta samalla kun hän pitää heidät kurissa. Aidan yli ei hypitä.
Juhlanäyttelyssä on mukana gallerian nimekkäitä taiteilijoita: Jorma Hautala, Matti Kujasalo, Hannu Väisänen, Henry Wuorila-Stenberg, Elina Merenmies, Enst Billgren, Kristján Gudmundsson, A.K. Dolven.
Konstruktioita ja vauhtia
Galerie Forsblom kilpailee tasaväkisesti Galerie Anhavan kanssa Helsingin ja koko maankin ykkösgallerian asemasta. Senkin taiteellinen taso on kestävä ja myös se tuo kansainvälisiä tähtiä suomalaisten nähtäville.
Forsblomin galleria on kymmenisen vuotta Anhavaa vanhempi, mutta se muutti viime keväänä uusiin yleviin ja tilaviin tiloihin. Niissä taide ei pyydä anteeksi olemassaoloaan.
Parhaillaan Forsblomissa on esillä kaksi nimekästä taiteillijaa suomalainen Carolus Enckell ja yhdysvatalainen Joel Shapiro. Teokset muodostavat toimivan kokonaisuuden, kumpikin taiteilija pitäytyy selkeissä geometrisissa muodoissa ja puhtaissa tasaisissa väreissä.
Enckellin teosten lähtökohdaksi voi tunnistaa klassisen modernismin ja 1900-luvun alun venäläisen avantgarden, konstruktivismin. Taiteilija on tavoittanut hienosti yksinkertaisten perusmuotojen kompaktien, yhtenäisten värisävyjen ilmaisuvoiman.
Teosten nimet viittaavat paitsi konstruktivismin mestareihin myös taidehistoriaan yleisemminkin. Vähemmän on enemmän, sanoivat vanhat modernistit.
Joel Shapiro on rakentanut veistoksensa yksinkertaisista geometrisista kappaleista. Niistä tunnistaa kuitenkin helposti ihmishahmon, josta välittyy vauhdikkaan liikkeen vaikutetelma. Ehkä kysymyksessä on tanssi tai voimistelu.
Useimmat Shapiron veistokset ovat minimalistisia ja melko pieniä. Ne ottavat kuitenkin tehokkaasti tilaa haltuunsa. Sympaattinen näyttely tämäkin.
Uni ja erotiikka
Taidesalonki on Helsingin vanhin yhtäjaksoisesti toiminut galleria. Se perustettiin jo 96 vuotta sitten. Artegrafica on tosin sitä pari vuotta vanhempi, mutta se on enemmänkin kehystämö kuin galleria.
Pirkko Valon (1943-2009) muistonäyttely on Taidesalongilta suoranainen kulttuuriteko. Tämä naivistiemme parhaimmistoon kuulunut taiteilija oli jo ehtinyt miltei kokonaaan unohtua. Syynä on sekin, että hänen vahvin kautensa sijoittui jo 1970-luvulle.
Naivismi koki nelisenkymmentä vuotta sitten jonkinlaisen nousukauden. Siitä innostuivat monet koulutuksen saaneet nuoret taiteilijatkin. Heille tuo suunta oli vain muotioikku, päälle liimattu tyyli. Mitään syvää ilmaisutarvetta heillä ei ollut, ja niinpä he jättivätkin naivismin heti kun muoti muuttui.
Pirkko Valo on niitä harvoja naivisteja, joiden taide kumpuaa sisäisistä tunteista ja näyistä. Kysymys ei ole tyylistä vaan luontaisesta tavasta ilmaista, kertoa tarinoita.
Kömpelon lapsenomaisesti toteutetut ihmishahmot, unenomaiset yllätykset ja tietty suorasukaisuus ovat Valon taiteen ja yleensäkin naivismin tunnusmerkkejä. Valolla siihen liittyy myös vahva erotiikka: miehet ja naiset ovat usein alastomia ja intiimeissä suhteissa. Lapset leikkivät sulassa sovussa petoeläinten kanssa.
Naivismiin liittyy aina myös ripaus eksotiikkaa, häivähdys kaukaisista etelänmaista. Pirkko Valolla tähän yhdistyvät kotoiset tupainteriöörit ja perhe-elämä, joka voi sisältää traagisiltakin vaikuttavia yksityiskohtia.
Hieno näyttely.
