Et. Rautatiekatu, 18.02.2010 klo 17.31
Valo leikkaa pimeyttä
Kuva: Hannes Heikura
Lehtikuvaajana moneen kertaan palkittu Hannes Heikura esittelee nyt Tennispaltasin näyttelyssä yksityisemmän puolensa. Näyttely otsikolla Dark Zone, pimeä vyöhyke kuvaa oikeita tiloja ja paikkoja, mutta yhtä hyvin se voisi kertoa mielentilasta, jota voisi edelleen sävyttää lapsuuden kotiseutu Pohjois-Karjalassa.
Mitä voi päätellä Heikuran tavasta tarkastella ympäristöään?
Näyttely ja kirja
Taidemuseo Tennispalatsi
Hannes Heikura: Dark Zone
Avoinna 4.9. saakka ti - su klo 11 - 19
Kirja:
Dark Zone. Hämärä vyöhyke. s.182 Musta Taide
Heikuran kameraan tarttuvat yksinäiset ihmiset, toisiaan sivuavat väkijoukot. Mutta tämä ei ole koko totuus, sillä Heikuraa kiehtoo myös liike. Hänen kuvissaan liike nousee huuruna ihmisten suusta, tehtaan piippujen savuvanana taivaalle.
Se on tiivistynyttä kosteutta lasipinnoissa, valuvia pisaroita, hajoavia roiskeita, piiskaavaa sadetta tai pilvi vaeltamassa taivaalla. Heikuran ihmiset haluaisivat lentää enkelin lailla, lehahdella kuin liina vasten valoa, loikkia kuin jänis.
Heikuran kuvissa kaikella on merkitystä ja kaikella on paikkansa. Hän liittyy valokuvauksessa ratkaisevan hetken kuvaajiin. Määrittelyn lanseerasi aikoinaan ranskalainen Henri Cartier-Bresson (1908-2004), yksi valokuvauksen suurista.
Termillä tarkoitetaan sitä maagista hetkeä, jolloin sekä tapahtumien että kuvan sommittelun osatekijät ovat kohdallaan, ei hetkeäkään ennen laukaisemista eikä hetkeäkään sen jälkeen.
Mikä on aitoa, todellista?
Näyttelynsä esittelykierroksella Heikura totesi olevansa dokumentaristi henkeen ja vereen. Hän painotti, että valokuva on äärimmäisen tylsä, ellei kuvaaja ole laittanut itseään siihen.
Ja toden totta, tällä dokumentaristilla on vahva tunnistettava kädenjälki, joka aikoinaan erotti Heikuran lehtikuvatkin muista. Tämä henkilökohtainen tulkinta tuottaa esille voimakkaita valokuvia, jopa keskipäivällä kuvatut Dark Zonen kuvat ovat hyvin tummia.
Heikuran tapa määritellä valokuvansa sai yleisön keskustelemaan missä menee dokumentaarisen kuvan raja, kuinka paljon kuvaajalla on oikeutta vaikuttaa kuvaansa?
Hannes Heikura kiteytti valokuvauksesta: "Valokuva on lähtökohtaisesti sitä, joka avautuu mahdollisimman monimuotoisesti kaikille. On tärkeää luoda oma maailma; näinkin voi nähdä. Suurinta siinä on se, että se on totta. Kuvankäsittelystä keskustellaan lapsellisesti, minulle se on kuvan viimeistelyä."
Heikuralla on rohkeus tuoda esille oma henkilökohtainen tulkintansa. Ja sen hän tekee näyttävästi.
