Heikki Ylikangas, s. 1937, on saanut Tieto-Finlandian vuonna 1994.
Kirjavisa: Tie Ylihärmään
Kuva: Kari Hulkko
Kuten viimeviikkoisissa vihjeissä todettiin, kysytty kirjailija saa julkituloillaan usein aikaan vilkasta keskustelua. Niin myös kirjavisassa, mutta tässä tapauksessa huomattavan ristiriidatonta.
Ossi Lehtiö on pohjalaisia kuten Ylihärmässä syntynyt visakirjailija ja romaanin ilmajokelainen keskushenkilö, joten ensimmäisen tiedon jakajan tehtävä myönnetään suosiolla hänelle.
Osallistu Kirjavisaan
Uutispäivä Demari, Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki /
fax (09) 701 0567 /
kirjavisa(ät)demari.fi
"Vinkit olivat jo mielenkiintoiset. Kuka on aiheuttanut säpinää kuohuntaa, on vieläpä etenkin tiedemies. Hän on kirjoittanut kiisteltyjä näytelmiä, mutta vain yhden proosateoksen. Kyseessä ei voi olla ulkomainen suuruus, sillä emmehän me seuraa ulkoilmaisia tiedeuutisia kovinkaan tarkasti. Siis kotimaahan suunta.
Historioitsijana pitää tutkia tietenkin oma tieteenala, sillä Valtaoja tai vastaavat eivät ole kovin kiisteltyjä. Professori Kalevi Wiik voisi tulla kysymykseen, mutta ei häkään ole näytelmiä kirjoittanut.
On tietysti eräs kiistelty historioitsija, joka ei ole antanut perinteiselle historioitsijalle suurtakaan sielunrauhaa. Itselläni ovat kaikki hänen keskeiset teoksensa. Myös omien aiheidensa kautta hän on myös näytelmien kirjoittamiseen ryhtynyt. Mutta se proosa?
Onneksi lukemattomien kirjojen joukossa oli tuon kiistellyn ja usein dokumenttien asiantuntijana esiintyvän professorin ainoa proosateos. Tästä sain vihdoinkin oivan syyn lukaista teoksen.
Bingo! Lainaushan oli aivan neljännen luvun alusta. Teos oli Ilkkaisten sota ja Heikki Ylikangas on ollut tekijänä.
Ei se parasta Ylikangasta ollut. Huippu on mielestäni Tie Tampereella, jossa Ylikangas näyttää kykynsä historioitsijana, joka ei pysähdy tavanomaisiin jaarituksiin, vaan antaa koko laajan oppineisuutensa ja kansainväliset kokemuksensa tieteen käyttöön. Varsinkin kun kyseessä on vuoden 1918 Tampereen valtaus."
Mauri Panhelainen, Jyväskylä, puuttuu häpeilemättä pohjalaisten jäsentenvälisiin kisoihin.
"Ylikankaan vanhempi eteläpohjalainen kollega Ilmari Turja pisti näytelmissään vielä 1950-60 -luvulla arvot oikeaan isänmaalliseen järjestykseen. Häntä säesti parhaiten Seinäjoella ilmestyvän Ilkka-lehden edesmennyt päätoimittajalegenda Veikko Pirilä pitkälle 1980-luvun alkuun saakka. Jo väitöskirjassaan Nuijasodasta Ylikangas 'häpäisi' Pirilän lehdelle nimensä antaneen talonpoikaissankarin nimen, ja sen jälkeen polemiikkia on riittänyt.
Ylikangas on pyrkinyt sekä historiantulkinnoillaan ja teatterikappaleillaan suojeluskuntahenkisen yhteiskuntakuvan särkemiseen ja esittämään oman tulkintansa niin talvisodan syistä kuin jatkosodan teloituksistakin. Välillä on roiskunut kun rapattu: tuskin kertaakaan Ylikangas on jättänyt väliin tilaisuutta kärkevään sananvaihtoon, eikä hänen maailmankuvansa näytä horjuneen kiivaastakaan kritiikistä ja vastalauseista."
***
Helsinkiläisellä Tapani Kautolla on Nuijasota ollut juuri "työn alla".
"Tällä kertaa visan kirja ja kirjailija muistui mieleen helposti, koska luen parhaillaan Jalmari Finnen Nuijasotaa. Tästä teoksesta ei kuitenkaan ollut kyse, onhan Finnen tuotanto laaja ja monipuolinen proosankin puolella. Kyseessä on samaa aihetta, nuijasotaa ja yhtä sen keskeistä henkilöä, Jaakko Ilkkaa kuvaava emeritusprofessori Heikki Ylikankaan teos Ilkkaisen sota. Sitaatti on kirjan alkupuolelta, toisen luvun neljännen jakson alusta.- - -
Ylikangas on kirjoittanut myös tutkimuksen Nuijasota, joka herätti aikanaan kiivasta keskustelua ja kritiikkiä, kuten moni muukin hänen tieteellinen teoksensa. Jo tutkimustaan kirjoittaessaan hän oli kaavaillut romaania yleistajuistamisen muotona. Ylikangas on palannut nuijasotaan monissa muissakin yhteyksissä. Tästä aiheestaan hän itse toteaa: 'Nuijasodan historia on varhaisimman menneisyytemme katkerinta historiaa. Juuri tästä syystä se on samalla historiankirjoituksemme historiaa. Voi liioittelematta sanoa, että nuijasota on ollut ja on historiankirjoituksemme keskeisimpiä koetinkiviä, ydinosa sen omaatuntoa.' "
Tampereelta tulee jatkamaan toinen Kautto, Vesa (sukuyhteys ei tiedossa).
"Ylikangas on arvostettu tutkija, mutta eräät hänen teoksistaan ovat herättäneet kiihkeää keskustelua. Niinpä Ylikankaan väite, että Göring kehotti suomalaisia suostumaan rauhaan keväällä 1940 luvaten hyvitystä myöhemmin, pitää paikkansa. Mutta eri mieltä ollaan siitä, miten suuri vaikutus Göringin lähettämällä viestillä oli. Erkki Tuomioja toteaa: 'Oma käsitykseni on näin ollen se, että Ryti ja Tanner saivat Göringin viestistä itselleen lisävakuutusta tehdäkseen ratkaisun, joka tuskin olisi muutoinkaan ollut vältettävissä.'
Voimakasta kritiikkiä on saanut Ylikankaan näkemys runsaista suomalaisten sotilaiden teloituksista kesällä 1944. Eräs kriitikko kysyy osuvasti, miten salatut teloitukset olisivat voineet tehostaa taistelutahtoa Ylikankaan kuvaamalla tavalla."
Kalle Salminen Joensuusta pohtii kahden sodan yhtäläisiä piirteitä.
"Nuijasodassa (1596-1597) oli samanlaisia piirteitä kuin vuoden 1918 sisällissodassa. Molemmat sodat olivat hyvin verisiä ja päättyivät kapinoivan kansanosan häviöön heti. kapinoitsijat olivat huonosti koulutettuja ja aseistettuja ja keskenään eripuraisia ja hajanaisia. Nuijasodassa kaikki eivät luottaneet päällikköönsä Jaakko Ilkkaan, jonka johtajaominaisuuksia Ylikangaskin arvosteli."
***
Taavi Lehtolainen Kuopiosta huomioi Ilkalle pystytetyn muistomerkin, joka on pohjalaisittain kunnon kokoa.
"Erisnimet viittasivat Suomeen ja kiistelty tietoniekka-dramakirjailija Heikki Ylikankaaseen. Ilkkaisen sota (1996) on hänen ainoa romaaninsa. Se kertoo 1596-1597 Suomessa käydystä talonpoikaiskapinasta, jonka alempia johtajia oli näytteessä mainittu Perttu Palo. Tämän kohtalona oli joutua Turun vankilaan, josta kuitenkin palasi isännöimään rikasta taloaan.
Katkelmassa ollaan Pohjanmaalla lähellä Kyrönjokea. Nimitys Ilkkaisen sota tulee sodan alkupuolen päälliköstä talonpoika-nimismiehestä Jaakko Ilkasta, joka teloitettiin ja jolle on pystytetty Ilmajoen kirkolle mahtava kivinen muistomerkki. Ilkasta runoili Kaarlo Kramsu, jonka hauta on opistotieni varrella.
Myös Ylikangas tuntuu lähes tuttavalta, sillä hän yllekirjoittanutta päivälleen kuukautta nuorempi.
Sota oli tietenkin Nuijasota, jossa kuoli ehkäpä 3000 talonpoikaa huovien lisäksi. Seuraavaksi Pohjanmaalla räiskivät häjyt ja osa lähti Amerikoihin. Sitten aloitettiin kansalaissota siltä suunnalta. Nyt taitaa olla rauhallisempaa, kun saa kääriä jytkyjä äänestyskopissa."
Hilkka ja Risto Kaipainen muistavat hekin Kramsun runon.
"Kaarlo Kramsu kirjoitti kuuluisan runonsa visaromaanimme sankarista: "Viel´ elää Ilkan työt, kenties / kauanki, kansan suussa./ Hän eli niinkuin Suomen mies / ja kuoli – hirsipuussa."
Samasta Jaakko Ilkasta ja hänen nostattamastaan nuijasodasta Heikki Ylikangas kirjoitti vuonna 1996 ilmestyneen romaaninsa Ilkkaisen sota."
Kramsuun päähuomionsa kiinnittävä Orvo Vitikainen palaa pienen tauon jälkeen visakaartiin, nyt lappeenrantalaistuneena.
"Kramsun runon luonnehdinta Ilkasta 'vain talonpoikana' on kyllä väheksymä: kyllä hän oli varakas ratsutilallinen, joka oli toiminut kolme vuotta nimismiehenä, osallistunut Venäjää vastaan käytyihin sotaretkiin ja omisti Ilmajoen toiseksi suurimman maatilan. On edelleen epäselvää, oliko hänellä kenties muitakin syitä ryhtyä tai joutua kansannousun johtajaksi kuin pelkästään jalo pyrkimys puolustaa talonpoikien vapautta ja vastustaa kruunun sortovaltaa. Huonostihan siinä sitten hänelle ja tuhansille kumppaneilleen kävi. Ja hurjempi oli hänen kuolonsa kuin Kramsun runon mainitsema 'orjan elämää kauniimpi' hirtto: ensin jäsenet murjottiin, sitten vasta mestattiin ja vihdoin ruumis nostettiin teilipyörälle. Kuolemantuomiokin tuli annetuksi vahingossa.
Ihme kyllä, isän pahoja tekoja ei kovin kostettu seuraaville polville. Poika Joosef toimi puoli vuosisataa valtion ja kuntien virkamiehenä, parin kaupungin pormestarinakin, joskin lopulta joutui virasta erotetuksi, ja hänen Ilken-sukunimen ottaneissa pojissaankin oli nimismies, tullinhoitaja ja pitäjänkirjuri."
***
Lopuksi vielä Raija Vihavaisen muistoja Ylikankaan ja muidenkin tiedemiesten jalostavasta vaikutuksesta.
"Osallistuin 1970-luvun alkupuolella sosiaalihistorian professori Hannu Soikkasen luentokursseille, sillä tarvitsin muutaman yhteiskuntatieteiden arvosanan päästäkseni erivapausteitse erityisopettajaksi. Oli onnenpotku, etten voinut lähinnä pienten lasteni takia hakeutua Jyväskylän tai Joensuun varsinaiseen erityisopettajakoulutukseen vaan opetusministeri Meeri Kalavainen hyväksyi sosiaalitieteet myös pätevöittäviksi opinnoiksi.
Vammaisia lapsiahan sitten opetinkin yli kolmekymmentä vuotta ynnä pakolaisia, koulukotinuoria ym. syrjäytymisvaarassa olevia modernia termiä käyttääkseni. Tuskin olisin tavanomaisen koulutuksen tiellä kohdannut niin elämänkäsitystani mullistaneita luennoijia ja kirjoittavia vaikuttajia kuin juuri mainittu Soikkanen, Antti Eskola, Martti Lindqvist, Terho Pursiainen sekä eritoten viikon valaistu Heikki Ylikangas! - - -
Jo 70-luvun alkuvuosina Hannu Soikkanen mainitsi usein Ylikankaan nimen ja tutkimuksiakin. Soikkasen mielestä oltiin historiantutkimuksessa luopumassa niin kutsutusta renvallilaisesta traditiosta, joka korosti yksilön saavutuksia ja samalla nimesi yksilöt tapausten ja saavutusten tekijöiksi. Soikkanen puhui prosesseista, liikkeistä, vahvoista perinteistä kansakunnan vaiheissa - ei kansanluonteista vaan ilmiöistä. Kaneettina oli toive uuden linjan opetuksesta Helsingissäkin.
Toive toteutui Heikki Ylikankaan nimittämisellä. Ja toteutui myös varmaan sekä kirjallisen tuotannon määrässä että laadussa, olkoon kohteena tiedeyhteisö tai laajempi lukeva kansakunta."
Oikeat vastaukset antoivat myös Pertti Vuorela, Espoo, Juhani Niemi, Hanko, Vexi Lehto, Salo ja Timo Linna, Vantaa. Palkinnon saa tällä viikolla Tapani Kautto. (rb)
Viikon sitaatti
Viikon kirjailija on ennen muuta runoilija, ja jo toisessa polvessa, mutta hän on kirjoittanut myös lastenkirjoja ja pari romaania. Sitaattiruno on parinkymmenen vuoden takaisesta esikoiskokoelmasta. Hän on ollut mukana yhdellä julkaisulla myös luomassa suomalais-englantilaista nykyrunouden siltaa.
Ketä etsitään? Vastaukset oheisiin osoitteisiin viimeistään 21.2. mennessä. Yhdelle palkinto.
Kellari on valmis teos.
Suunnittelen pakkaavani sinne
pakastetun kuun ja mustikat.
Taivaan takana on vain paperia,
sinne minä olen menossa
lukemaan ja kirjoittamaan
omiani kuin kopioiva munkki,
joka nukahtaa poski vasten kosteaa mustetta.
Sitä kutsutaan rakkaudeksi.
