Ketun kieli on rehevää, lähes päättymätöntä sanavirtojen tuhlailua.
Katja Ketun kätilö on väkevä pohjoinen kuvaus
Kuva: Kimmo Mäntylä
Katja Ketun Runeberg-palkinnon voittaneen romaanin sivuilta avautuvat elämän korkea taivas ja syvin pohjakosketus. Lapin sota kytee, sodan osapuolia riittää: Suomi, Saksa, Neuvostoliitto, salaiset poliisit, eri tiedustelutahot. Kiihkeä tarina rimpuilee paikasta toiseen. Aikajakso on vajaan vuoden mittainen.
Keskeisenä kertojana ja päähenkilönä on Kätilö, Fräulein Schwester, Villisilmä tai Vikasilmä. Lisäksi tarinaa vievät SS-upseeri Johann Angelhurst sekä Kuollut Mies ´tyttärelleen´ kirjoittamiensa kirjeiden muodossa. Tapahtumat sijoittuvat Parkkinaan Kirkkoniemen kupeessa, Kuolleen Miehen vuonolle Ifjordin tai Varangin vuonon tai Kirkkoniemen suunnalla, Titovkan vankileirille, Petsamoon ja Liinahamariin.
Kirja
Katja Kettu:
Kätilö
WSOY 2012, 348 s.
Tapahtumat punoutuvat kiristyvään, monien tuulien puhaltamaan asuun. Henkilöhahmot muotoutuvat eri näkökulmista, ristiriidat elävöittävät. Muistikuvat, tarinan sivut kääntelehtivät edestakaisin, mieli ei asetu, ei tunnu löytävän rauhaa. On tarve unohtaa, on tarve saada selville.
Pitelemätön rakkaus
Romaani hakee muotoaan sodan lakien lailla, kulmikkaasti, vaivoin. Pelko ja paine, selviytyminen ja kuolema, raakuus ja hellyys kamppailevat saavuttaakseen voiton toisistaan. On kuin tunnemyrsky koettelisi tarinaakin. Kaiken keskellä kirjailija kuljettaa rakkauden palavaa ja polttavaa soihtua. Se valaisee ja sokaisee, käryää ja kärventää, se loitontaa ja lähentää, voittaa ja häviää. Pitelemistä on.
Sota Lapissa on toisensorttista kuin asemasota tai hyökkäykset vihollista päin tai sen selustaan. Vakoilu ja salaiset operaatiot eivät anna hetken varmuutta. Repivä epätietoisuus, vaihtuvat tilanteet ja liittolais- ja valtasuhteiden muutokset hermostuttavat ja ajavat ylilyönteihin, väsyttävät.
Kätilö on kolmenkymmenenkuuden vuoden ikäinen, sukupuoliselta vetovoimaltaan huomiota herättävä. Lapsenpäästäjänä hän on kestävä, taidoiltaan jopa taianomainen.
Kihlaamaton, lähes maho mies on sodassa kadonnut. Kätilö kohtaa suuren rakkautensa, saksalaisen Johann Angelhurstin työnsä ääressä. Valokuvaajana Wehrmachtissa toimiva yliluutnantti seisauttaa veret aivan toisin kuin kätilö työssään. Nainen on nyt valmis vaikka mihin.
Mutta kun hän oppii komeaa upseeriaan tuntemaan, hän huomaa, miten mies on pettäjä ja väärintekijä, ´viheliäinen vihassaan ja lavea rakkaudessaan´. Nainen kokee hänen kanssaan jumaluuden ja saatanallisuuden, mutta myös miehen ´kelpoytimen´ ja rakastaa tätä yli kaiken.
Rakkaus on suurta hurmiota ja heittäytymistä, pettymyksiä ja epätietoisuutta, taistelua puolesta ja vastaan. Työpaikkansa, leirin, kätilö kokee sekä hoitajana että vankina ja leiri on nujertaa hänet. Kätilö toteaa sen vieneen häneltä ´kielen ja koskemattomuuden´.
Sota näyttäytyy vehkeilyn ja häikäilemättömän julmuuden näyttämönä. Osa tarinasta muokkautuu Kuolleen Miehen vuonolta käsin, osa Suomen Lapista, osa saksalaisten vankileiriltä. Titovkan leiri on irvokas, pahan malliaitaus: sairauksien testiasema ja koe-eläinlaitos. Haudatut kaivetaan maasta ja poltetaan kalkkihaudoissa. Vartijoille ja luottovangeille tarjotaan sukupuolisen tyydytyksen purkupaikka. Kirjailijan kuvaus puistattaa, toden tuntu on painostava.
Kirpeydellä kylmyyttä vastaan
Katja Ketun kieli on rehevää, lähes päättymätöntä sanavirtojen tuhlailua. Ilmaisuherkkyys on ihmeteltävää ja ihailtavaa. Huumori on notkean mutkikasta, mutta myös lempeätä. Kirpeys on kuin taisteluasenne kylmyyttä vastaan. Luonto ohjaa tai voisi ehkä sanoa kärvistää pohjoiseen tapaan. Vaikka tarina on hurja ja ankara, tekijä ei peittele kauneuden, luottamuksen ja uskon voimaa. Kontrastit ruokkivat toisiaan. Pahimman tappion hetkellä ihmistä voi kannatella puhdas toivo ja viattomuus.
Sodan väkevä kuvaus vavahtelee lukijassa pitkään kirjan sulkeuduttua. Silti romaanin ytimestä kaikuu rakkauden veisu, korkea, mutta myös karkea. Vaikka tarinan kehys on kova, vaikka sota tuhoaa ja saa turraksi, romaanin lopussa kuultaa arka lohdullisuus. Ohut mahdollisuus elää.
