Kirjavisa: Melkein presidentti, joka tappeli nobelistikollegansa kanssa

• Jaa Facebookissa
• Twitter
• Lähetä sähköpostilla
• Tulosta
• Jaa palvelussa

Jo syntyi elämää visaväessä, mutta siihen tarvittiinkin järeitä aseita eli Nobel-kirjailija, ja vielä hyvin tuore sellainen. Kelpo vastaussaldohan sillä saatiin.

Avauslyönti tulee Mauri Panhelaiselta Jyväskylästä

"Jos viime visassa vihjeitä oli liiankin niukasti, niin nyt visaisäntä on joutunut pidättelemään viikon kirjailijan runsaassa viite- ja vihjeviidakossa. Esimerkiksi Nobel-palkinto ja Keltainen kirjasto olisivat olleet liian kuumia vihjeitä. Silti voi ennustaa, että oikeita vastauksia on tällä viikolla poikkeuksellisen runsaasti.

Etelä-Amerikan kirjallisuus on meillä tunnettu erityisesti maagisesta realismista, ja tähän lajiin voi sijoittaa myös visakirjailijan. Hän on 1936 syntynyt perulainen Mario Vargas Llosa, jonka Amazonin viidakkoseuduille sijoittuvaa teosta Vihreä talo (La casa verde) visassa haettiin. Se ilmestyi ensi kerran suomeksi 1978 ja jälleen 2010.

Visan myötä muistilokeroista palautui tietoisuuteen Matti Rossin 1960-luvulla suomentama teos Kaupungin koirat, Vargas Llosan esikoisromaani ainakin suomen kielellä. Vargas Llosa on tunnettu paitsi kirjailijana, myös intellektuellina ja myös ajan myötä vasemmalta oikealle liukuneena poliitikkona, josta melkein tuli Perun presidentti.

Vargas Llosa oli nuorena miehenä innostunut Kuuban vallankumouksesta, mutta sanoutui irti Castron politiikasta 1970-luvulla ja suuntautui poliittisesti keskusta-oikeistoon. 1980-luvulla hän sanoi, että "radikalismista en ole luopunut, vaikka olenkin heittänyt sosialismin romukoppaan".

Vuoden 1991 presidentin vaaleissa Perussa hän oli merkittävä ehdokas, joka sai ensimmäisellä kierroksella peräti 34 prosenttia äänistä. Vargas Llosasta ei kuitenkaan tullut Perun Vaclac Havelia, sillä lopullisessa vaalissa hän hävisi siihen asti tuntemattomalle maatalousinsinöörille nimeltä Alberto Fujimori. Tulos oli ilmeisen onneton Perun kansalle, sillä japanilaistaustaisen Fujimorin autoritäärinen hallinto merkitsi Perulle vuosikymmen ajaksi lisääntynyttä korruptiota ja ihmisoikeuksien loukkauksia. Kirjallisuus kuitenkin voitti, sillä nyt jo 75-vuotias Vargas Llosa on kirjoittanut merkittäviä romaaneja 2000-luvulle saakka. Ura huipentui kirjallisuuden Nobeliin 2010."

Sirpa Taskinen Helsingistä ei ollut järin otettu tästä visateoksesta vaikka muuten on kirjailijaa mielellään lukenut.

"Visakirja Vihreä talo aiheuttaa minulle saman tunteen kuin Mozartille aikoinaan heitetty letkautus 'liian paljon nuotteja'. Niin tärkeä kuin onkin tuoda esiin kirjan kertomat räikeät ihmisoikeusloukkaukset viidakosta bordelleihin raahattuja intiaanityttöjä vastaan, kirjassa on luvuton määrä henkilöitä ja kerrontatekniikka jotenkin uuvuttaa. Kirjailija sai aiheesta konkreettista tietoa matkallaan antropologien mukana Perun viidakoissa.

Nobelistin tuotannossa minua miellyttävät eniten kevyemmät Julia-täti ja käsikirjoittaja sekä Äitipuolen ylistys. Vargas Llosa on itse sanonut pitävänsä tärkeänä sitä, että kirjoissa on elämänkerrallista ainesta. Julia-täti ja käsikirjoittaja (elokuvanakin hulvaton farssi) pohjautuu kirjailijan ensimmäiseen avioliittoon, ja kirja alkoi elää omaa elämäänsä, kun entinen vaimo vastasi siihen omalla teoksellaan. - - -

Madridissa - jossa hän nykyisinkin asuu - hän aikoinaan väitteli tohtoriksi Gabriel García Márquezin tuotannosta. Tästä tuli myös perheystävä ja pojan kummisetä. Ystävyys päättyi kuitenkin jo vuonna 1976 reippaaseen nyrkkitappeluun, jossa Vargas Llosa muotoili uudestaan García Márquezin nenän. Ruotsin Akatemian päätöksen jälkeen (2010) García Márquezin tiedetään kommentoineen, että nyt he ovat tasoissa."

***

Unto Vesa aloittaa pienen tamperelaisrynnistyksen.

"Kiitos vihjeiden runsauden tämän jäljittäminen onnistui, toisin kuin Cameronin Andorran. Kyseessä on nobelisti Mario Vargas Llosan toinen romaani, Vihreä talo, joka ilmestyi 1965 ja jonka Matti Brotherus suomensi 1978. Vargas Llosan esikoinen Kaupungin koirat ilmestyi 1963.

Suomen kannalta nobelisti on siinä suhteessa läheinen että on vieraillut Mukkulassa kahdestikin, ja ensimmäiseltä kerralta (1968) YLEn arkistossa on haastattelun pätkä, jossa Pentti Saaritsa kysyy Vargas Llosan arviota kirjallisuuden ja poliittisen tilanteen suhteesta Latinalaisessa Amerikassa. Tuohon aikaan kirjailijaa pidettiin vielä vallankumouksellisena radikaalina ja mm. Kuuban vallankumouksen ystävänä, mutta myöhemmin hän on siirtynyt poliittisella kartalla oikeammalle ja osallistunut tietysti eritoten Perun politiikkaan, vuonna 1990 jopa presidentinvaaleihin, joissa hävisi Fujimorille.

Kirjavisassa lainatut luonnehdinnat kirjailijan tuotannosta ovat Ruotsin akatemian Nobel-palkinnon perusteluista."

Antti Parkkonen, samasta kaupungista, ihastelee lumista Pyynikkiä lukuharjoitusten lomassa.

"Kävipä kirjavisassa minulla kerrankin tuuri. Olin juuri palauttanut visaopuksen kirjastoon takuttuani sen kanssa sitkeästi. Harmittelin lukiessani, etten ajoittain mitään ymmärtänyt. Kun luin Ville Niittysen kirja-arvostelun (Umami) tajusin, että en ollut ainoa. Niittynen totesi, että kirja on "tarkoituksella sekava" kubistinen teos, jossa siirrytään varoittamatta eteen- ja taaksepäin, lempinimet vaihtuvat jne. Siinä asetutaan kyllä Perun alkuasukkaiden puolelle, mutta se on paljon muutakin, merkillisiä ihmiskohtaloita, sekavia taisteluita, viidakkokuvausta Kiinnostavaa, mutta niin vaikeaa, että se oli pakko välillä siirtää syrjään ja yrittää myöhemmin uudelleen.

Mario Vargas Llosa on v. 1936 syntynyt perulainen kirjailija, lehtimies ja poliitikko. Visakirja "Vihreä talo" ilmestyi v 1965, suomennos 1970 ja kirjailijan saatua Nobel-palkinnon, 2. painos 2011. Mario Vargas Llosan erään toisen teoksen Maailmanlopun sodan suomennoksen takaliepeen teksti soveltuu myös Vihreään taloon: '..kuva väkivallan ja valheen, nälän ja kumousten maailmasta, ihmisestä ja hurmoksesta'."

Kolmannelle tamperelaiselle, Tuula Hynyselle, visakirja sen sijaan näyttää kolahtaneen.

"En ole aiemmin osallistunut Visaan, mutta nyt täytyy, kun tunsin hyvin kyseisen sitaatin. Siinä mainitut miehet ovat komennuksella, toimenaan siepata muutama intiaanityttö nunnaluostariin koulutettaviksi. 'Sivistettyinä' he voivat sitten päästä varakkaisiin perheisiin piioiksi.

Luin Mario Vargas Llosan Vihreän talon vasta vuosi sitten (uusi painos johtui varmaan nobel-palkinnosta) ja nautin siitä valtavasti. Sen tarinoiden huojahtelu edestakaisin lisää kirjan sadunomaisuutta. Kirjan luettuaan on tehnyt aikamatkan Perun kulttuurin juurille ja luonnon ihmeille. En ole lukenut Llosan myöhempiä teoksia, pelkään että ne eivät ole yhtä hyviä, kun hänen poliittiset näkemyksensä ovat muuttuneet."

***

Juha Hämäläinen Joensuusta kuuluu taas joukkoon, joka ei syttynyt viidakkomagiasta.

"Sitaatti lie Mario Vargas Llosan v. 1965 ilmestyneestä ja 1978 suomennetusta teoksesta "Vihreä talo". Nappasin sen (uuden painoksen) Llosan Nobelin yllyttämänä kirjaston uutuushyllystä, mutta jotensakin puolivälissä luovutin. Sängyssä illalla luettavaksi kaikin tavoin raskas kirja. Joistakin netin kirja-arvioinneista päätellen se ei ole ollut helppo nakki ns. asiantuntijoillekaan."

Turkulainen Liisa Heiskanen ei vielä tiedä syttyisikö.

"Pääsin vihjeeseen kiinni kirjailijan kuvauksesta, sillä ei ole kauaa siitä, kun tutkailin 2000-luvun nobelkirjailijoita. Kyseessä on siis Mario Vargas Llosa. Olen aina ollut kiinnostunut Etelä-Amerikan kirjallisuudesta, varsinkin runoudesta. Viime vuonna yksi haaveeni toteutui, kun pääsin käymään maanosassa, en toki Perussa vaan Venezuelassa. Luin ennen matkaa fiilikseen päästäkseni Vuohen Juhlan (hieno!) vähän Pablo Nerudaa ja Che:n moottoripäiväkirjaa. Sitaatti lienee kuitenkin teoksesta "Vihreä Talo" jota en ole lukenut, enkä ehkä koskaan luekaan. Tai mistä sitä tietää."

Ossi Lehtiö Tervakoskelta on tehnyt kiintoisaa matkaa Llosan kyydissä.

"Mielenkiintoisesti kirjailijan teosten suomennosajat ovat lyhentyneet. Kertoo ehkä jotain kirjailijan merkityksestä koko maailman kirjallisuudelle ja jopa meidän Suomen kirjallisuusmaailmalle. Tämä nopeus kertoo myös minusta itsestäni. Sillä ensimmäiset kirjailijan teoksen luin käännöksinä, mutta kun aikaa on tovi vierähtänyt, niin viimeisimmät olen tavannut alkukielellä. Näin ollen olen matkannut Mario Vargas Llosan kansa yhtä matkaan Kaupungin koirista aina El sueño del celta ilmestymiseen."

Pertti Vuorela Espoosta muistelee toista Llosa-elämystään.

"Tuhman tytön luin tuoreeltaan sen ilmestyttyä. Mieleeni jäi ihmetys siitä, mitä kaikkea intohimoinen, pakkomielteinen rakkaus teettää ja kestää. Chileläinen Tuhma tyttö piinaa perulaista kääntäjää ja tulkkia Ricardoa ilmestymällä tämän elämään aina uudestaan ja uudestaan eri hahmona kadotakseen sitten taas. Jämäkkä ja yllätyksellinen kerronta vei mukanaan.

Vihreä talo sijoittuu viidakkoon perulaiseen Pieran kylään, jonka nykyisyys on 1950-lukua, mutta välillä hypätään muillekin vuosikymmenille. Mutkikas tarina kuvaa rankkaa luonnon ja intiaaniväestön riistoa, naisten puutetta ja heidän sovinistista alistamista, nunnia ja huoria, armeijan hegemoniaa, talousrikollisuutta jne. Vihreä talo on Piuraan muuttaneen don Anselmon perustama huoratalo. Rajuja teemoja kirjassa riittää. "

Marja-Liisa Julkunen Joensuusta, Juhani Niemi Hangosta, Tommi Kekola Helsingistä, Aija Kangaslampi Helsingistä ja Timo Linna Vantaalta ovat myös ansainneet perulaisen papukaijamerkkinsä. Palkinnon ansaitsee nyt Tuula Hynynen. (rb)

Viikon sitaatti

Viikon visateos kuuluu maailmankirjallisuutta esittelevään sarjaan, jossa on julkaistu muun muassa Flaubertia, Voltairea ja Strindbergiä. Jos edellisviikon teoksen suomennoksen saamiseen kului vähän toistakymmentä vuotta alkuteoksen ilmestymisestä, niin nyt puhutaan jo ihan toisen suuruusluokan viiveestä: suomennos tuli toista sataa vuotta jäljessä. Kyseessä on suuren runoilijan ainoa romaani.. Mutta millähän tavalla Kauko Käyhkö liittyy kirjailijaamme?

Vastaukset siihen ja kaikkeen muuhun oleelliseen visaukon talvihuilin vuoksi vasta 7.2. mennessä. Yhdelle palkinto.

"Sanotte, ettei moraali voita siitä mitään... Suokaa anteeksi. Ihmisiä on liian kauan syötetty makeisilla. Heidän vatsansa on mennyt pilalle, ja nyt tarvitaan katkeria lääkkeitä, kirpeitä totuuksia. Älkää kuitenkaan tehkö tästä sellaista johtopäätöstä, että tämän kirjan tekijä olisi jolloinkin elätellyt ylpeätä haavetta ryhtyä parantamaan ihmisten paheita. Herra varjelkoon häntä sellaisesta moukkamaisuudesta. Häntä on yksinkertaisesti huvittanut piirtää kuva nykyaikaisesta ihmisestä sellaisena kuin kirjailija hänet käsittää ja jollaisena on hänet hänen ja teidän onnettomuudeksenne aivan liian usein tavannut. Riittäähän jo sekin, että tauti on nimetty, mutta miten se on parannettavissa, sen Herra yksin tietää."