Kirjallisuus 12.01. 01.00 Kommentoi

Kevätsesonki käynnistyy: Kirjavisasta löytyy talven ihmemaa

Kuva: Uutispäivä Demari

Uutispäivä Demarin kirjavisa täyttää kunniakkaat 20 vuotta.

Vastausmäärältään aika tasaisen laakeana koko syksyn junnannut kirjavisa puhkesi kukkaan vuoden viimeisessä tehtävässä, jossa arvuuteltavana oli eräs nykygospelin lauluteksti. Vastauksia tuli postilaatikon täydeltä. Hirtehisesti voisi sanoa, että Jeesus pelasti. Siitä on hyvä jatkaa.

Vuonna 2012 Uutispäivä Demarin kirjavisa täyttää kunniakkaat 20 vuotta, joten tämän lukemisen palon nimeen vannovan interaktiivisen kirjapiirin teinivuodet ovat jäämässä taa. Kirjapiiri-sana ei muuten tainnut löytyä sanakirjoistakaan siihen aikaan vuonna -92, kun taata ts ja kisällinsä rb alkoivat sinkoilla sitaatteja kansan tunnistettavaksi, kommentoitavaksi, jumaloitavaksi ja kai joskus inhottavaksikin.

Osallistu Kirjavisaan

Uutispäivä Demari, Kirjavisa, PL 338, 00531 Helsinki /
fax (09) 701 0567 /
kirjavisa(ät)demari.fi

Visa jatkaa entisin eväin eli torstaisin tupsahtaa ihmeteltäväksenne katkelma jostain (pääsääntöisesti kaunokirjallisesta, mutta ei esimerkiksi elämäkertakirjallisuuskaan ole kokonaan poissuljettu) teoksesta, joita te, hyvät lukijat, yritätte parhaan kykynne ja intomielenne mukaan tunnistaa.

Sitten kerrotte meille vastauksen ja mielellään paljon muuta kirjailijaan, kirjaan ja lukukokemukseen liittyvää. Vastausmuodot ovat edelleen historiajärjestyksessä posti, faksi ja sähköposti. Vastauspino puretaan kaikkien luettavaksi seuraavana torstaina sekä printtilehdessä että nettisivuillamme www.demari.fi.

Yhdelle vastaajalle myönnetään viikoittain palkinto, joka on koko 20 vuoden ajan ollut sama – siis jokin valtiollisen herkkukaupan tuote – vain lahjakorttimallit ovat matkan varrella muuttuneet.
Kevätsesongin palkinnot pannaan jakoon kauden päättyessä toukokuussa.

Syyskaudella ehdittiin käydä läpi 13 kirjailijaa, joista viisi oli kotimaista perua, loput muun muassa Venäjältä, Kanadasta, Englannista ja Ranskasta. Vanhin teos oli C. J. A. Holmqvistin vuonna 1834 kirjoittama Kuningattaren jalokivikoru, tuorein lauluntekijä Jaakko Löytyn 1990-luvulla syntynyt lauluteksti Ilouutinen. Lyriikkaa joukossa edustivat myös Hannu Salakka ja Mirjam Polkunen ainoalla aikuisille tehdyllä kaunokirjallisella teoksellaan Viittojenriisumisjuhla. Vilkkaimman palautteen Löytyn joulutekstin jälkeen antoivat Aleksandr Kuprinin ja Georges Perecin romaanit.

Viikon sitaatti

Visaromaanin kirjailijan nimestä voisi vetää yhteyden Britanniaan ja teoksen nimestä suoraan erääseen toiseen itsenäiseen valtioon, mutta romaanin tapahtumapaikka on kyllä pitkälle mielikuvituksen tuotetta, kuten maantieteeseen vähänkin perehtynyt lukija nopeasti huomaa.
Mikä maa, mikä teos? Vastaukset oheisiin osoitteisiin viimeistään 17.1. mennessä. Yhdelle palkinto.

"Astuin muutaman askeleen parvekkeella, ja eteeni avautui uusi ja täysin erilainen maisema: kivisten talojen rivistöt, jotka seurailivat rinnettä ylöspäin. Eri tasanteiden talorivit olivat aavistuksen verran erilaisia punaisen sävyjä terrakotasta kastanjanruskeaan. Ylimmän talorivin takana oli jyrkkä kallio, jota halkoi köysirata; sen liikkumattomat vaunut lepäsivät kallion kyljessä heleänpunaisina täplinä. Kallion laella näytti olevan tasanko, mutta en erottanut millainen. Ja vielä korkeammalla sen takana kimmelsivät aamuauringon voimakkaassa valossa lumipeitteiset vuoret, ja koko tämän maailman yllä oli taivas, joka oli miltei ärsyttävän sininen."

Rolf Bamberg

Uutispäivä Demari