– Sotien uutisointi on näyttänyt nykyihmisille mitä sota todellisuudessa on. Sankariromantiikka ei enää mene läpi, kun tiedetään valloitus- ja ryöstösotiin liittyvä moraalittomuus, sotarikokset, etniset puhdistukset ja raiskaukset.
Suomalainen sotasankaruus vain myytti? "Olimme Hitlerin puolella - Hävettäähän se"
Kuva: Anni Kotkamaa
Uusi sukupolvi ottaa hitaasti mutta varmasti sotakirjallisuuden haltuunsa. Nyt on kirjailijoina sotaveteraanien lastenlapsia, nuoria naisia, taustalla on uutta historiantutkimusta ja eurooppalaista näkemystä. Enää ei tarvitse kirkastaa Suomi-kuvaa sankaritarinoilla eikä sotaromantiikka nykyihmisiin purekaan.
Uuden polven sotakirjasta kelpaa esimerkiksi Pekka Mannisen Äänislinna. Siinä jatkosodanaikaiseen Äänislinnaan saapuvia valloittajia ei koeta vapauttajina, vaan miehittäjinä. Paikallisväestö näkee, miten hyvinsyöneet turkistakkiset suomalaiset pitivät itseään paikallisväestöä korkeampiarvoisina ja puhua kailottavat kovalla äänellä. Miehittäjän leireissä viruvat, jonoissa raahustavat vangit taas kuiskivat hiljaa. He ovat luisevia, heidän silmänsä ovat vajonneet syvälle kuoppiin, heidän häpäistyistä ruumiista lehahtaa lian haju.
Mutta entäs ne heimoveljet, joita suomalaiset ovat kertoneet menneensä vapauttamaan?
– Suomalaiset suhtautuivat Itä-Karjalan suomensukuisiin ihmisiin alempiarvoisina. Heitä uudelleenkoulutettiin Suur-Suomen hengessä, ja pakkokäännytettiin luterilaisuuteen. Todellisuudessa heitä pidettiin vähälahjaisina, tai ainakin epäluotettavina. Kommunisteiksi epäiltyjä suomensukuisia kohtaan oltiin ankaria. Itäkarjalaisten vapauttajien kuvan luomiseksi miehityshallinto järjesti Vuokkiniemen kokouksen 20.7.1941, jossa Viena ja Aunus päättivät "Karjalan kansan nimissä" irrota Neuvostoliitosta ja liittyä Suomeen. Varsin kömpelö propagandatemppu suomalaisilta, Manninen selvittää.
– Meillä hellitään edelleen myyttistä sotasankaruutta Ateenalaisten laulun hengessä. Kiiltokuva on tietenkin ontto, propagandistinen. Oma isoisäni – jota en koskaan saanut tuntea – kaatui Kannaksella heti jatkosodan alkajaisiksi. Tiedän, ettei hän halunnut sitä sotaa, hänestä tuli sankari vasten tahtoaan. Siksi minua riepovat nämä tyypit, jotka vaahtoavat arvostavansa veteraanien työtä.
Mannisen mielestä suomalaisten on katsottava peliin ja tunnustettava: "Kyllä. Me olimme Hitlerin puolella liittoutuneita vastaan."
– Tämän asian sulattelu on vaikeaa, kun sitä on vuosikymmeniä vältelty. Hävettäähän se. Kyllä sen toisaalta ymmärtää, mutta onneksi rehellinen tarkastelu on jo alkanut. Uudenlaiset sotaromaanit ovat yksi merkki tästä.
