J.M. Coetzee, Kesä: Muistin, minäkuvien ja fiktion ryteiköissä
Vuoden 2003 nobelisti J.M. (John Maxwell) Coetzee syntyi 1940 Etelä-Afrikassa ja asui nuorena vuosia Englannissa ja USA:ssa. Hän palasi kotimaahansa 1971 Kapkaupungin yliopiston kirjallisuuden opettajaksi ja professoriksi. 2002 hän muutti eläkepäiviksi Australian Adelaideen, missä on yliopiston tutkijayhteisön kunniajäsen ja nyttemmin maan kansalainen.
Coetzeen kaunokirjallisiksi katsottavat 13 teosta on nyt kaikki suomennettu. Lisäksi hän on kirjoittanut esseitä ja kirjallisuustieteellisiä tutkielmia. Hän on ensimmäisenä saanut arvostetun Booker-palkinnon kahdesti, jättäen julkisuuskammoaan seremoniat väliin. (Nobel-juhlaan hän sentään ilmaantui.)
Kirja
J.M. Coetzee:
Kesä
Kohtauksia syrjäisestä elämästä
Suom. Markku Päkkilä
Otava 2011, 299 s.
Nyt suomennettu kirja on Coetzeen uusin, alkuaan vuodelta 2009. Se täydentää kolmantena omaelämäkerrallisten tekstien sarjan, aiempina osina Poikavuodet: Kohtauksia syrjäisestä elämästä (1998/1999) ja Nuoruus: Kohtauksia syrjäisestä elämästä II (2002/2003).
Elämäkerta on tässä kolmikossa suhteellinen käsite. Ne eivät ole minämuotoista tilintekoa, vaan erään "John Coetzeen" vaiheita kolmannessa persoonassa. Ulkoiset merkit kuten maantiede ja elämänkäänteet täsmäävät reaalinobelistiin, mutta voisivat viitata muihinkin. (Myös Coetzeen parissa "varsinaisessa" romaanissa esiintyy etäännytetty "John Coetzee", puhumatta eräästä 1700-luvun Jacobus Coetzeesta, joka voisi olla kirjoittajan esi-isä tai sitten ei.)
Hienostunut romaanirakenne
Uudessa teoksessa kirjallis-psykologinen rooli- ja piiloleikki ruuvataan entistä mutkikkaammaksi. Romaanissa, sillä sellainen on kyseessä, "John Coetzee" on kyllä saanut Nobel-palkinnon, mutta hän on myös kuollut, aikana ja tavalla joita ei mainita.
Kehyskuviossa englantilainen ammattikirjoittaja Mr. Vincent tekee kirjaa edesmenneen Coetzeen vaiheista 1970-luvun alkupuolella Etelä-Afrikassa. Tähtäimessä ei ole tavanomainen elämäkerta saati kirjailijaprofiili, vaan kohteen persoonallisuus tai luonteenlaatu, mitä se merkinneekin.
Vincent on haalinut eri puolilta maailmaa haastateltavikseen neljä naista ja yhden miehen, jotka hänen tietääkseen olivat mainittuna aikana läheisesti tekemisissä Coetzeen kanssa. Haastattelut tai pyydetyt kertomukset on päivätty 2007-2008.
Tekstimuoto on erikoinen ja hienostunut. Kukin katkelma on Vincentin ja yhden haastateltavan keskustelua. Parissa niistä Vincent tekee johdattavia kysymyksiä, jolloin pääosa tekstistä on haastateltavan vastausta. Parissa taas hän luettaa keskustelukumppanillaan kirjallista versiota aiemmasta haastattelusta (versio on romaanitekstiä), jolloin toisella on mahdollisuus korjauksiin ja kommentteihin. Niitä tuleekin runsaasti ja usein kirpeinä.
Tässä lyödään hevosenleikkiä kirjailijan ja yleensä ammattikirjoittajan tilanteesta. Vincentillä on epäilemättä työssään ennakkokäsityksiä ja tavoitteita, joihin haastateltavat saattavat suhtautua epäilevästi, pelokkaasti tai vihamielisesti, mikäli yleensä piittaavat.
Samassa pinteessä on tietysti ollut romaanin Coetzee kerätessään aineistoa kirjoihinsa. Ja lopultahan joukkoon liittyy myös se Coetzee, joka voi mainiosti Adelaidessa ja on laatinut mm. käsillä olevan selonteon. Ironiat sulkeutuvat moninkertaisina.
Lisäksi teokseen sisältyy kaksi romaani-Coetzeen pitkähköä muistiinpanoa, toinen vuodelta 1972, toinen päiväämätön.
Viisi erilaista muistikuvaa
Haastateltu mies oli Coetzeen pitkäaikainen kollega, nuorempana kilpailijakin. Hänen hillitty puheensa kiinnittää huomiota myös Vincentin kirjallisiin olettamuksiin. Tämän kysymykset naisten vaikutuksesta Coetzeen teksteihin ymmärtäisivät väärin kirjallisuuden luonteen.
Neljästä naisesta Margot oli Coetzeen samanikäinen serkku ja tämän tuttu lapsuudesta saakka. Hänen kauttaan avautuu näkymä kirjailijan kasvuympäristöön ja sukuun. Hänen muistoihinsa sisältyy pari käännekohtaa, joilla saattoi olla vaikutusta myöhemminkin.
Kolmen muun naisen Vincent kuvittelee tai on kuullut olleen Coetzeen rakastajia. Tosin brasilialaissyntyinen Etelä-Afrikan pakolainen Adriana oli itse asiassa uskonut, että Coetzee olisi käyttänyt opettajan asemaansa vietelläkseen hänen kouluikäisen tyttärensä. Hänen puheensa on kärkevintä, jopa vihamielistä Coetzeen, mutta myös Vincentin suhteen.
Ranskalainen kulttuuritutkija Sophie mainitsee, että Coetzeen suhde afrikkalaisiin vapaustaisteluihin oli ristiriitainen. Häntä olisi luonnehtinut itseriittoinen anarkismi tai abstrakti, politiikan sivuuttava vapauskäsitys. Toki hän oli rotusorron kiihkeä vastustaja, mutta taustanaan nostalginen harhakuva 1800-luvun eteläafrikkalaisesta sopusoinnusta.
Naiset tapasivat päähenkilöä eri vaiheissa, ja suhteet näyttävät hyvin erilaisilta. Margotia lukuun ottamatta ne jäivät lyhytaikaisiksi, eivätkä naiset pidä niitä oleellisina elämälleen. Tottahan on mahdollista, että he muistavat tahallaan väärin, eikä romaani tarjoa keinoa varmistua asiasta.
Kukaan haastatelluista ei arvioi romaanin Coetzeeta niin merkittäväksi kirjailijaksi kuin kuuluisuudesta luulisi. Hänestä olisi puuttunut antaumusta, intohimoa ja karismaa, joita yleensä odotetaan suurelta kirjailijalta.
Sama avautumisen puute tuntui naisten mukaan kanssakäymisessä yleensäkin, erotiikkaa myöten. Coetzeelle olisi ollut ominaista "ruumiittomuus" tai omassa kehossa viihtymättömyys. Toisaalta naiset eivät olleet liittäneetkään häneen suuria romanttisia toiveita.
Afrikkalaista ajankuvaa
Romaanin rakenne sekoittaa perusteellisesti elämäkerran, faktan, fiktion ja subjektin sekä muidenkin kirjallisuustermien pakkaa. Siinä taikalaatikossa tosi-Coetzee näyttää aika armottomalta nimikaimaansa kohtaan. Miten Adelaiden Coetzee ja romaani-Coetzee lopultakin suhtautuvat toisiinsa, on teoksen ydinkysymyksiä. Uskaltanee yhtä kaikki ajatella, että tekstissä näkyy tosi-Coetzeen tinkimättömyys harjaannuttaa itsetuntemustaan. Toki mukana lienee kirjallista ilveilyäkin.
Tyyliltään teksti on luotettavaa mestaritasoa. Jääkylmän kirkkaat lauseet yhdistyvät epävarmuuden, väärinymmärrysten ja uskomusten empaattiseen rekisteröintiin. Haastateltujen eroavat kielenparret luovat kubistisesti monia ääniä ja persoonia. Romaani-Coetzeen yksityiset muistiinpanot, jotka keskittyvät hänen isäsuhteeseensa ja joita muut eivät voi tuntea, toimivat vastapainona muiden muistikuville.
Haastatellut ovat taustoiltaan hyvin erilaisia, kansallisesti, koulutukseltaan ja muutoinkin. Tämä asettaa Coetzeen hedelmälliseen ristivaloon. Coetzee-episodinsa jälkeen kaikki ovat eläneet elämäänsä eri tavoin, mikä avaa rikkaan, neljään maanosaan levittäytyvän panoraaman globaaliin nykymaailmaan. Vaikka keskustelujen aihe on Coetzee, ne itsenäistyvät puhujien omiksi elämäntarinoiksi, joissa heijastuu myös maailman muuttuminen.
Erityisen havainnollinen ajankuva syntyy 1970-luvun Etelä-Afrikasta. Rotusortosysteemin pihdeissäkin maan sisäinen tila on jo muuttumassa, sekä dramaattisesti että pikkuasioissa. Esiin tulee myös valkoisen vähemmistön jyrkkä jakaantuminen toisaalta hallitseviin afrikaanereihin (varhaisten hollantilaisten perillisiin), toisaalta englanninkielisiin yhteisöihin.
