Jaakko Löytty ja Ilouutinen päättävät Kirjavisasyksyn.
Kirjavisasyksy päättyy: "Pettuleipägospelilla" joulutunnelmiin
Visaukon piti ottaa korkeammat voimat avuksi, jotta hanat vastaushanat aukeaisivat ja taivaasta valuisi mannaa. Jouluaiheinen runo on vuodesta toiseen hyvä tapa saada moinen toteutumaan Toisaalta taas helposti jäljitettävät runot tapaavat houkuttaa kiusauksiin.
Markku af Heurlin Kirkkonummelta tunnustaa, millaisiin:
"Tämä on doupattu (= googlella haettu) vastaus, joten sitä ei voi noteerata. Kuvittelin ensin, en tosiaankaan millään perusteella, tämän olevan Otto Kotilaisen sanoittama ja kaukainen maantieteellinen yhteys viittaisi Pielaveteen.
Googlesta selvisi, että tämä on uusi laulu, Jaakko Löytyn evankelista-gospelia. Ja kaukainen maantieteellinen yhteys toisella puolella Päiväntasaajaa eli Namibia."
Useammassakin vastauksessa oli havaittavissa jälkiä "douppauksesta" eli ainakin a-näyte oli positiivinen, mutta koska on joulu ja norsunluutornin oikeudenjakajalla hyvä tahto – ja usko, että paljon on myös ihan puhtaita suorituksia – kirjavisan antidopingtoimikunta katsoo pinoa tältä osin läpi sormien. Pinohan niitä vastauksia tosiaan kertyi, konkreettisestikin, sillä mukana oli koko joukko ihan oikeita kortteja ja kirjeitä.
Siirrytään siis asiaan. Oikea vastaus tuossa jo tulikin, mutta mitäpä muuta kansa Ilouutisesta tiesi ja ajatteli.
Marja-Liisa Rajakangas Helsingistä myöntää hänkin käyneensä "ampullikupilla"
"Pitkästä aikaa tuli Kirjavisaa lukiessa olo: Haa! Tämän minä tiedän. - Laulu on tuttu vuosien takaa ja sitä on laulettu niin Kauneimmissa joululauluissa kuin suihkussakin.
Joulu on rauhan ja rakkauden aikaa ja kolmanneksi r-kirjaimella alkavaksi otan rehellisyyden. Rehellisyyden nimissä: en muistanut, kuka tämän laulun on sanoittanut, vaikka laulun sanat ovat hyvin mielessä. Mutta elämmehän tietoyhteiskunnassa ja Y-sukupolvi halveksisi vanhempiaan, jos he eivät osaisi etsiä tietoa sieltä mistä sitä löytyy...
Sanat ovat Jaakko Löytyn, joka on tuttu nimi hengellisissä piireissä. Itse muistelen, että Löytty on toiminut mm. lähetyssaarnaajana, muistankohan väärin? Yhtä kaikki: hän on suomalaisen hengellisen musiikin isoja nimiä.
Pirkko Salonen Orimattilasta kirjoittaa:
"Ensimmäinen kerta koko syksynä, kun tunnen sitaatin runon: ammatissani joudun kuuntelemaan gospel-kuoroja pari kolme kertaa kuukaudessa. ei vaan millään tullut mieleen runoilija. Kiirekin viikonlopun ympäriinsä, ja mietin. Lapseni hermostui ja sanoi, että kaiken löytää internetistä! 'Ei ihmisen tarvitse mitään tietää.' Opetti minut löytämään kännykästäni runon Ilouutinen kirjoittanut Jaakko Löytty."Visaisännän suosioon sulkeutuen, palkinnon ihanassa toivossa toivotan kaikille tällä palstalla seikkaileville hyvää joulua - osuu se palkinto sitten minulle tai uppoaa viereen!"
Myös ainakin tamperelaisen Vesa Kauton ja vantaalaisen Timo Linnan vastausten sanamuodoista saattaa päätellä, että eettisesti arveluttavia apuja on käytetty oikean vastauksen tavoittamiseksi.
***
Se doping-napinoista. Juhani Niemi Hangosta pitää tehtävää yksinkertaisesti helppona eikä siinä sen kummempia ratkonta-apuja ole kaiketi tarvittu.
"Tämä Ilouutinen ei ainakaan kuulu Asioihin, joista vaietaan, päinvastoin, helpot vihjeet tuottanevat visaukon laariin läjäpäin vastauksia. Kyseessä on tietenkin Suomen gospel-musiikin Grand Old Man Jaakko Löytty ja hänen kappaleensa Ilouutinen, joka löytyy levyltä Asioita, joista ei puhuta. Kappale on runsaasti varioitu muun muassa Marja Kiiskilän, Jonna Kososen, Jarkko Aholan ja Ari Koivusen toimesta.
Löytty (s. 25.2.1955) vietti varhaisnuoruutensa, 12-vuotiaaksi Namibiassa, josta siis maantieteellinen yhteys presidentti Ahtisaareen. Hän on levyttänyt monipuolisesti virsiä, gospelia, bluesia ja messunkin. Löytyn musiikissa kuuluu myös afrikkalaisia rytmejä. Kaiken kaikkiaan ihan kuunneltavaa juurimusiikkia, näinkin pakanallisen ihmisen korville sopivaa."
Joensuulainen Ari Antikainen kaivaa esiin mainiot määritelmät Löytyn musiikista.
"Niin tekstin kuin sävelenkin tähän Ilouutiseen on kirjoittanut Jaakko Löytty. Se on julkaistu jo vuonna 1973. Varmaankin löytyy myös hänen Kootuista lauluistaan (2011), vaikka en kirjaa ole vielä saanut käsiini. Siionin kanteleen kokoelmassa se kyllä on. Jaakko Löytty on Suomen tunnetuimpia gospel-muusikoita, joka on palkittu mm. Joensuun ensimmäisillä Gospelfestivaaleilla ja luterialisen kirkon Engel-palkinnolla. Hänen musiikkiaan voi luonnehtia myös blues-gospeliksi.
Kerrotaankin, että hän sai ensimmäiset vaikutteensa Namibiassa kuunnellessaan salaa lähetystyöntekijöinä toimivilta vanhemmiltaan bluesia radiosta. Lakeuden Risti- lehdessä hän luonnehtii musiikkiaan 'pettuleipägospeliksi' tai 'chilillä maustetuksi sisälmyssopaksi'. Joka tapauksessa jouluna se maistuu. Varmaan Martti Ahtisaarellekin. Löytyn vaimo Kaija Pispa on monien laulujen sanoittaja. Löytty vastustaa rasismia."
Nokialainen Eijä Väkinen tosissaan iloitsee Ilouutisesta.
"Jeee! Kerrankin tiedän vastauksen. Luen kirjavisan aina enkä voi kuin ihmetellä vastaajien laajaa tietämystä, ja samalla todeta, kuinka paljon hyviä kirjoja minulla on vielä lukematta. Tämä on ensimmäinen kerta kun vastaan, ja heti meni tietokone jumiin enkä voi lähettää sähköpostia, mutta en anna sen lannistaa itseäni.
Tekstin takana on Jaakko Löytty, joka on myös säveltänyt laulun."
***
Mikko Rautakorpi Helsingistä tuntee Löytyn laulujen hengellisen pohjan.
"Tämänkertainen tehtävä oli todella helppo. Kyseessähän on Jaakko Löytty ja hänen laulunsa Ilouutinen. Laulu löytyy muuten Jaakon ensimmäiseltä levyltä ja vieläpä sen ensimmäiseltä raidalta. Siis jo uransa alussa Jaakko teki hitin, sikäli kun hengellisessä yhteydessä hitistä voidaan puhua.
Jaakon laulut ovat valloittaneet moniin hengellisiin suuntiin kuuluvia ihmisiä. Lauletaanpa joitain niistä myös 'maallistuneissa' piireissä. Tämä on melkoinen saavutus aikana, jolloin hengellisyys ei aina ole populääriä. Veikkaanpa, että seuraavaan virsikirjaamme tulee Jaakon lauluja, enkä ihmettelisi vaikka tästäkin laulusta tulisi vielä virsi.
Jaakon laulut lähtevät vahvasti körttiläiseltä pohjalta. Ihmisen pienuus, Jumalan suuruus, ylitsevuotavan armon ihmettely.. nämä ovat tyypillisesti körttiläisiä korostuksia. Hänen laulunsa eivät kuitenkaan ole synkkiä tai alakuloisia (nämä adjektiivit toisinaan liitetään körttiläisyyteen) vaan päinvastoin tavallisesti iloisia ja reippaita. Sävel ja sanat on helppo painaa mieleen, millä on ollut osansa laulujen menestyksessä."
Ossi Lehtiö Etelä-Pohjanmaalta varmaan tietää körttiläisestä henkisestä ilmastosta yhtä ja toista.
"Viikon sitaatti oli jopa minulle melko helppo. Vaikka en itse ole kovinkaan kummoinen jouluihminen, niin jotain siitä tiedän minäkin.
Nyt ei tarvinnut lähteä yhtikäs minkään kirkon kirjastoon, vaan omasta kirjastosta löytyivät perusteet ja netistä loppusilaus tiedoille. Kyseessä on runsaan diskografian omistava runoilija, joka on kiertänyt maailmaan erilaisissa lähetystehtävissä. Hän on tehnyt omaa musiikkia ja esittänyt muiden ja muidenkin kanssa. Siviilissä kirjoittaja toimii Kortit kokoavan Herättäjä-yhdistyksen aluesihteerinä.
Kuten arvoisa visauttaja toteaa, niin tehtävä on kuin joululahja kaikille meille kirjallisuudesta kiinnostuneille. Tämä on yksi nykyisen ajan joululauluista, vaikka siinä kukat peittävät maan, kun on joulu ja vastaanotetaan herraa. Muutenkin kristinuskossa ovat menneet joulut ja pääsiäiset sekaisin adventin suhteen. Lauletaan hoosiannaa jouluna ja sillä on kait tarkoitettu pääsiäistä ja adventti on merkinnyt keisarin tuloa Roomaan kruunattavaksi, kuten professori Litzén totesi. Niin ja eräs viimeisistä jouluna kruunatuista, siis vanha perinteen mukaisesti, oli tietenkin Kaarle suuri.
No, joka tapauksessa sanoittaja ja säveltä ovat sama vuonna 1955 syntynyt gospelmuusikko Jaakko Löytty. Tekstin ja laulun nimi on Ilouutinen! Mielenkiintoista on sekin, että tekijä oli vasta 17-vuotias tuota hengentuotetta luodessaan."
Körttiaiheella avaa helsinkiläinen Raija Vihavainenkin.
" 'Jaakko Löytty ja körttiläisyyden kaiku' otsikoi Lakeuden Risti palstansa Tullaan tutuksi Seinäjoen herättäjäjuhlien aikaan 2008. Edellisenä vuonna Jaakko Löytty, s.1955 Helsingissä lähetyssaarnaajaperheeseen, oli valittu yhdessä Pekka Simojoen kanssa merkittävimmäksi suomalaiseksi gospel-muusikoksi. Itseironisesti hän kuvaa musiikin tekemistä chilillä maustetuksi näkemyssopaksi, jossa on valkosipulia. Joskus hän nimittää musiikin tekemistään pettuleipägospeliksi! Joitakin vanhempia levyjään hän on alkanut uudelleen arvostaa ja muokata kuten Palmumäellä ja Orjalaiva.. Lauluihin kuuluu myös visavirsi Ilosanoma.
En oikeastaan pysty kertomaan Löytyn musiikista yhtään mitään, koska en pidä siitä enempää kuin muistakaan esimerkiksi Nuoren seurakunnan lauluja säveltäneistä tai esittäneistä "Tuli kirkkoon isä ja lapsi" saa minut jo lähestymään radiota ja viimeistään lapsen sanat Isä, minua väsyttää, saa sulkemaan radion. Vanhat hengelliset laulut, Päivä vain tai äitini usein ehdottama Kiitos sulle Jumalani ja anopin Käy yrttitarhasta polku sen sijaan uppoavat mielen uumeniin varauksetta, sanatkin muistan ulkoa. Pelkkä koruton esitys tai yhteislaulu riittää."
Sirpa Taskinen Helsingistä on taas aika päinvastaista mieltä.
"Monet uudemmat joululaulut vaikuttavat laskelmoiduilta ja kömpelöiltä, mutta tämä Jaakko Löytyn Ilouutinen on mukava poikkeus, jota kuuntelee mielellään - edellyttäen ettei säestys hakkaa päälle marssin tahtiin. Löytty on laulun sekä sanoittanut että säveltänyt, ja siinä kuuluva ilo on sikälikin ansiokasta, että hän on kertomansa mukaan tuolloin kärsinyt nuoren miehen maailmantuskaa.
Jaakko Löytty (s.1955) on 'hengellisen nuorisomusiikin pitkätukkainen mullistaja'. Hän lukeutuu Suomen merkittävimpiin gospelsäveltäjiin, ja monista hänen lauluistaan on tullut kristillisten nuorisolaulujen klassikkoja. Löytty on myös nuorimpia virsikirjaan päässeitä. Virren 501 sanat (Kuule isä taivaan pyyntö tää: Auta ettei kukaan yksin jää) ovat hänen käsialaansa. Löytyn arvostusta kuvaa se, että Tampereen hiippakunta järjesti hänelle 30-vuotistaiteilijajuhlakonsertin Tampere-talossa 2002, mistä voi laskea hänen aloittaneen uransa vain 17-vuotiaana."
***
Marja Liisa Manner Nurmijärveltä osui oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.
"Tunnustan, että en heti tunnistanut runoilijaa, mutta eilisen kirkkokonsertin ja yhteislaulutilaisuuden jälkeen tiedän kuka hän on. Nurmijärven kauniissa kirkossa laulettiin kauneimpia joululauluja, ja yhtenä yhteislauluna oli tunnetun ja paljon tunnustusta saaneen gospelmuusikko Jaakko Löytyn sanoittama ja säveltämä Ilouutinen. Laulun sanat olivat Suomen Lähetysseuran julkaisemassa Kauneimmat Joululaulut vihkosessa."
Pertti Vuorela Espoosta brassailee oikein tuplasti, mutta se hänelle täydestä sydämestä suotakoon.
"Taisin osallistua jokaiseen visaan ja löytää myös ratkaisun. Tämän visan tullessa lehteen olen Espanjan auringossa."
Talvikki Tuomialho Turusta jakaa kiitosta ja muistutuksen.
"Kiitos, että kirjavisa muistutti tästä tekstipätkästä, riemuitsevasta hengellisestä laulusta. Siinä on muuten kolme säkeistöä, varmaan rb tietää, mutta mainitsen nyt kumminkin."
Rb tietää, mutta jätti tunnistamisen näennäiseksi vaikeuttamiseksi yhden säkeistön pois. Ilmeisen tuloksetta, ja hyvä niin.
Vielä lisää, vähän laajempia kiitoksia Kalle Salmiselta Joensuusta:
"Syksyn kirjavisa on ollut täynnä kirjailijoita 'minun makuuni'. Kiitos siitä visaisännälle, mutta kauniit kiitokset myös visakansalle monista uusista ja oivaltavista ajatuksista. Toivotan Jaakko Löytyn kauniin runon myötä koko porukalle punaista joulua ja paljon omaehtoiseen ajatteluun kannustavia kirjoja vuonna 2012."
Pertti Timonen jatkaa toivotuksia: "Hyvää joulua ja kunnioituksen osoitukset kirjavisan tietäjille. Hämmästyttävää osaamista. Hyvää joulua myös kirjavisan vetäjälle."
Oikeita vastauksia pudottelivat myös Mauri Panhelainen Jyväskylä, Kari Nikkinen, Imatra, Marjatta Patinen, Pirkkala, Helinä Pajari, Äänekoski, Hilkka ja Risto Kaipainen, Hyvinkää, Varpu ja Taavi Lehtolainen Kuopio, Veli Lehtinen, Helsinki ja Vexi Lehto, Salo.
Vuosi 2011 oli kirjavisan osalta tässä. Vetäydymme pienelle tauolle kunnes loppiaisen jälkeen käynnistyy marraskuussa huipentuva juhlavuosi: teinivuodet jäävät taa, 20 v. täyttymässä!
Vuoden viimeinen palkinto menee Eija Väkiselle Nokialle.
Pertti Timosen edellä esitettyihin toivotuksiin ja kunniaosoituksiin täydestä sydämestä yhtyen (rb).
