Rautarouva (2011): Murskaaja-Maggien muistot

Vallassa. Meryl Streep näyttelee Iso-Britannian ensimmäistä ja toistaiseksi ainoaa naispääministeriä, Margaret Thatcheriä.

• Jaa Facebookissa
• Twitter
• Lähetä sähköpostilla
• Tulosta
• Jaa palvelussa

Viime vuosisadan kiistellyimpiin konservatiivijohtajiin lukeutuva Margaret Thatcher palveli maataan hallituksen päänä peräti yhdentoista vuoden ajan, pidempään kuin kukaan muu brittipoliitikko. Luulisi, että hänestä jos jostakin syntyisi kriittisesti, puolesta ja vastaan, latautunut elokuva.

Puodinpitäjän perheeseen syntynyt älykäs ja lahjakas tyttö luki itsensä juristiksi ja perusti perheen, muttei vahvatahtoisena uranaisena halunnut tyytyä keskiluokkaisen äidin kahlittuun rooliin. Tie vei politiikkaan, ensin parlamenttiin, sitten opetusministeriksi ja lopulta konservatiivipuolueen puheenjohtajaksi. Iso-Britannian ensimmäiseksi ja edelleen ainoaksi naispääministeriksi Thatcher nousi vuoden 1979 vaalien maanvyörymävoitolla. Loppu on hyvin tunnettua maailmanhistoriaa.

Phyllida Lloyd ei silti tee poliittista elokuvaa par excellence, vaikka muistelofilmin muoto kertaakin päähenkilön ylä- ja alamäet silläkin saralla uskollisesti. Meryl Streep muuttuu matkan aikana imagokonsulttien ja politrukkien muovaamaksi möreä-ääniseksi tahtopoliitikoksi, itsensä muitten yläpuolelle kohottavaksi johtajaksi ja viimein elämän iltaruskossa dementoituvaksi vanhukseksi. Loppu on herättänyt arvostelua häpäisystä, koska julkisuudesta vetäytynyt Thatcher, 86, on yhä elossa.

Hänen höperehtivät keskustelunsa jo edesmenneen aviomiehensä kanssa ovat siis silkkaa mielikuvituksen tuotetta. En tunnista tarkoitusta pahansuovaksi, vaikken toisaalta täysin ymmärräkään niitten motiivia. Lloyd kai haluaa kuvata väistämättömän vanhuuden tosiasiaa, joka korostuu Thatcherin pudotuksessa.

Päähenkilön poliittisen perinnön summaukselle se ei kuitenkaan jätä tilaa. Esimerkiksi ammattiyhdistysliikkeen alasajo tai tasaverovaatimukset saavat kokonaisuudessa yhtä suuren painoarvon kuin jokin paljon mitättömämpi yksittäisen suutahtamisen episodi. Lopputuloksesta puuttuu siis juuri se, jota elokuvalta toivoisi: jokin puhutteleva, ristiriitainen, ehkä provosoivakin näkökulma, joka rajaisi aiheen hallittavammaksi.

Streepin Rautarouva hipoo varmasti teknistä täysosumaa, mutta jättää emotionaalisesti onton olon.