Elokuva 25.01. 09.15 Päivitetty 25.01. 09.15 Kommentoi

Rouva Presidentti -elokuva kurkistaa suljettuun vallan instituutioon

Dokumentarirstit ovat pysytelleet Halosen kintereillä tiiviisti.

– Miten mukavaa, ette olette noin rennosti pukeutuneita, suurvallan suurlähettilään puoliso ihastelee tasavallan presidenttiä ja tämän puolisoa vierailulla Kultarannassa. Presidentti Tarja Halonen kertoo ostaneensa Penan päällä olevan kirjavan kesäpaidan Ghanasta.

Kohtaus on elokuvasta Rouva Presidentti. Se on dokumentti elävästä elämästä, siitä mitä tapahtuu presidentin työn kulisseissa, ennen ja jälkeen virallisten tapaamisten. Elokuvan ensi-ilta on teattereissa maaliskuun lopussa.

Idea puolitoistatuntisesta dokumentista on peräisin tuottaja Osku Pajamäeltä ja ohjaaja Aleksi Bardylta. Tarja Halonen voimakkaana persoonana ja ensimmäisenä naispresidenttinä kiinnosti.

– Ja dokumentintekijää kiinnostaa aina suljettu alue, miten valtaa käytetään ja miltä vallasta luopuminen tuntuu, Osku Pajamäki perustelee.

Käsikirjoituksessa Pajamäki ja Bardy tavoittelivat laaja-alaisuutta. Kuvausryhmä kulki Halosen matkassa Tatarstanista Etelä-Afrikkaan, New Yorkiin, Naantaliin ja Forssaan.

Ulkomaanmatkoilla kamera oli valmiina kello seitsemästä aamulla seuraamassa presidentin joka-aamuista uintia.

– Teimme tätä vähän kuin luontodokumenttia. Presidentti-instituutio teki omaa työtään ja me omaamme.

Tekijät koettivat löytää kiinnostavat hetket ennen ja jälkeen tärkeiden tapaamisten, itsenäisyyspäivävastaanoton, uudenvuoden puheen.

Pajamäen mukaan leffassa näkyy presidentin aika-taulun absurdin kiireinen rytmi. Tapaamisten, paraatien ja kättelyjen väliin ei juuri omaa aikaa jää.

– Kaikkien presidentiksi pyrkivien pitäisi istua ja katsoa puolisonsa kanssa popcornpussi kädessä tämä elokuva ja päättää sitten, mitä on tekemässä, Pajamäki päivittelee.

Elokuvan kuvauksiin päivittäin osallistunut ja itsekin osan kohtauksista kuvannut tuottaja huomasi, että presidentin hommassa ei motivaatio riitä. Arvomaailman ja ideologian on oltava erityisen vahva, että jaksaa puskea puskea tässä elämää rajoittavassa instituutiossa.

Elokuvaa on tähän asti kuvattu 50 päivää puolentoista vuoden aikana. Elokuva ei vielä ole valmis, kuvaukset jatkuvat vielä runsaan kuukauden. Presidentti on jo nähnyt osan elokuvasta.

– Kommentit olivat lähinnä taidepoliittisia.

Ennalta lehdistölle esitetystä elokuvapätkästä jäi mieleen rauhallinen kuva: Halosen kissat paistattelevat päivää Naantalin Kultarannan kesäisessä puutarhassa kukkien keskellä. Emännän kiireet eivät vaikuta kissojen elämään. Näkymä on idyllinen kuin suoraan Carl Larssonin taulusta.

Sari Saloranta

Demari.fi

Lue lisää paperilehdestä.