Suomelle valitaan suuntaa sunnuntain vaaleissa.
Kenen arvoilla jatketaan?
Presidentin tehtävä on johtaa Suomen ulkopolitiikkaa. Siihen nähden kohta huipentuvissa presidentinvaaleissa on puhuttu ulkopolitiikan suunnasta hämmästyttävän vähän, ei juuri mitään.
Valtionpäämiesten keskustelut eivät yleensä ole julkisia. Niinpä jokainen ehdokas on voinut lämpimikseen vastailla mitä huvittaa vaalipaneelien kysymyksiin, mitä tästä tai tuosta asiasta Putinille tai Obamalle pitäisi sanoa. Vastauksista yksikään ehdokas ei joudu tilille. Ei edes se, joka lopulta tulee valituksi.
Jatkaako Suomi Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen edustamien arvojen edistämistä, mille on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana ollut kansalaisten suuren enemmistön vaaleissa osoittama tuki?
Ensimmäisellä kierroksella sentään SDP:n ehdokas Paavo Lipponen on viritellyt keskustelua eettisestä ulkopolitiikasta.
Lipposen mukaan "Arvojen edistäminen on tärkeä osa Suomen kaltaisen maan ulkopolitiikkaa. Sen tulee vaikuttaa harjoitetun ulkopolitiikan sisältöön. Kysymys on eettisen ulkopolitiikan keinojen valinnasta. Keinoja ja toimintatapoja on aina arvioitava kansallisten etujen kokonaisuuden osana."
Lipponen on oikeassa muistuttaessaan, että eettisenkin ulkopolitiikan tulee tähdätä tuloksiin. Ei ole mieltä pohtia esimerkiksi kehityspolitiikan kohdemaan lainsäädäntöä, jos valtiorakennekin puuttuu. Humanitäärisissä kriiseissä on usein annettava ensiapua sellaisiinkin kohteisiin, joiden oma hallinto ei vähennä vaan lisää kansalaistensa kärsimystä.
***
Lipponen on kiinnittänyt huomiota siihen, miten esimerkiksi Yhdysvallat on Obaman aikana "tiukentanut otettaan sellaisia maita kohtaan, joissa syrjitään homoseksuaaleja".
Käväisin viime syksynä Tansaniassa, joka on suurin Suomen kahdenvalisen kehitystyön kohdemaa. Jo tuolloin Tansaniassa puhutti brittien aikomus asettaa homojen oikeuksien parantaminen kehitysyhteistyön ehdoksi. Tansanialaiset aikoivat vastata Iso-Britannialle kieltävästi, siis torjua avun, koska "homous ei kuulu tansanialaiseen kulttuuriin".
Maan oikeusjärjestelmä on ankara. Rikoksista tuomituille on käytännössä kaksi rangaistusta; todella pitkä vankilatuomio tai kuolemanrangaistus. On siis mitä suurimmassa määrin ihmisoikeuskysymys, mikä kaikki rikolliseksi määritellään.
Pitäisikö Suomen siis omalla kehityspolitiikallaan tukea näitä Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian ajamia arvoja, vai tehdä niiden pyrkimykset tyhjiksi auttamalla esimerkiksi Tansaniaa niin paljon, että sillä on varaa mieluummin kieltäytyä brittien avusta kuin parantaa homojen oikeuksia?
Tällaisia ovat eettisen ulkopolitiikan kysymykset. Paavo Lipposen arvomaailma ihmisoikeuksen ja vähemmistöjen puolustajana tunnetaan.
***
Varsinainen kehitysapu on vain pieni osa kehityspolitiikkaa, joka kokonaisuutena tuo Suomelle paljon ulkopoliittista vaikutusvaltaa. Siksi on tärkeää, millaisiin arvoihin eettinen ulkopolitiikkamme perustuu. Siitä valinnasta presidentinvaaleissa on kyse.
Jatkaako Suomi Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen edustamien arvojen edistämistä, mille on viimeisten kolmen vuosikymmenen aikana ollut kansalaisten suuren enemmistön vaaleissa osoittama tuki? Mielipidemittausten mukaan linjaan tyytyväisten määrä on ollut vieläkin suurempi kuin sen puolesta vaaleissa äänestäneiden osuus.
Vai kääntyykö Suomi oikealle? Se olisi onnetonta varsinkin nyt, kun kirjaimellisesti konkurssiin ajanut uusliberalistinen oikeistoaalto on huuhtoutumassa historiaan kansalaisten kyllästyttyä konservatiivipoliitikkoihinsa ympäri Eurooppaa.
Nostaako Suomi sellaisessa tilanteessa ulkopolitiikkansa johtoon Euroopan konservatiivipuolueen entisen varapuheenjohtajan ja pankkiirin Sauli Niinistön? Mille arvoille ulkopolitiikkamme silloin perustuu? Vai johtaako Suomen ulkopolitiikkaa jatkossa Paavo Lipponen, joka edustaa sosialidemokraattisia arvoja? Silloin arvot ovat ainakin samoja kuin suomalaisten suurella enemmistöllä tähän asti on ollut. Lipposelle demokratia ja ihmisoikeudet ovat itseisarvoja.
***
Maailmanlaajuisesta ja etenkin eurooppalaisesta finanssikriisistä käytetään usein kielikuvaa tulipalo. Jos niin on, niin toistaiseksi sammutusjoukkoja ovat johtaneet ne, joiden varomattomuudesta palo alunperinkin syttyi. Varomattomuus on tässä yhteydessä kielikuva ahneudelle.
Siksi sammutustyökin on keskittynyt pienten etäispesäkkeiden tukahduttamiseen. Esimerkiksi Kreikka on tällainen etäispesäke, ja melkoisen tukahtunut se jo onkin. Varsinainen roihu riehuu kuitenkin kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla. Niiden sääntelemiseksi ei ole tehty juuri mitään, vaikka sääntelyn ja uusien pelisääntöjen tarpeesta on riittänyt puhetta jo vuosia.
Tässäkin on kyse arvoista. Jos tärkeintä on pelastaa keskieurooppalaiset pankit, ei nykyisiä pelisääntöjä voi oleellisesti muuttaa.
Voi olla, että muutosta täytyy odotella vielä siiheksi, että Ranskan ja Saksan oikeistojohtajat vaaleissa vaihtuvat. Siihen ei onneksi ole pitkä aika.
Suomella on kaikki mahdollisuudet olla muutoksessa mukana, sen suuntaan vaikuttamassa. Silloin tarvitaan yhteistyökykyä. On nimittäin totta, että ulkopolitiikka on myös taloutta.
Entisestä menosta hyötyy vain pieni porukka. Se on niin pieni, että sen kokoomus näkyy melkein kokonaan Sauli Niinistön tukijalistalla. Sellaisen henkilön, joka ei ole esimerkiksi eurooppalainen investointipankkiiri, kannattaa vaaleissa äänestää Paavo Lipposta.
