Presidentin mandaatista on herätelty kummallista vaalikeskustelua.
Presidentin mandaatti
Kuva: Lehtikuva
Suomalaiset voivat hiljentyä Joulun viettoon rauhallisin mielin. Tasavallan Presidentti on jouluhaukensa saanut, joululauluja on laulettu kirkkojen ja kurkkujen täydeltä ja koululapsille on jaettu todistukset merkiksi syyslukukauden päättymisestä. Antamisen aikaa on valmisteltu käynneillä ostosparatiiseissa ja pienemmissäkin kauppakeskuksissa jo marraskuulta.
Joulupöytään katetaan sianlihaa, josta vesi on haihdutettu tuntikausien uunipaistolla, ja punajuurten värjäämää juuressalaattia. Kinkun leikkaamisen ja sinapin levittämisen vaiheilla suomalaisen takaraivoon hiipii kuitenkin kalvava joulurauhattomuus. Se on epätietoisuus siitä, kenelle jouluhauki ensi jouluna annetaan.
Suomessa kunnanvaltuustotkin ovat kansan valitsemia, mutta herättäisi kiusallista huomiota, jos joku niistä esittäisi vaikkapa ulkopoliittisen kannanoton.
Jouluna ei kuitenkaan murehdita. Yölläkin saa syödä, ja presidentin valintaan liittyvää päätöksentekoa voi lykätä vielä pari viikkoa. Mutta silti: Mitäs jos se Niinistö vie meidät Natoon. Tai Soini kieltää avioerot, ainakin naisilta? Entä jos Väyrynen perustaa Suomeen niin monta valuuttaa, että pitää hankkia uusi lompakko? Mikä on presidentin mandaatti?
***
Presidentin mandaatista on herätelty kummallista vaalikeskustelua vähän sellaiseen sävyyn, että mandaatin ja samalla tehtävätkin voisi kukin ehdokas itse määritellä mieleisikseen.
Timo Soinin palkkaamat tukijat levittävät ajatusta, että presidentti voisi oikeastaan puuttua mihin tahansa asiaan, koska presidentillä kansan valitsemana on niin vahva mandaatti.
Suomessa kyllä kunnanvaltuustotkin ovat kansan valitsemia, mutta herättäisi kiusallista huomiota, jos joku niistä esittäisi vaikkapa ulkopoliittisen kannanoton.
Myös Sauli Niinistön on kuultu sanovan, tosin vaalikampanjan alkuvaiheessa, että presidentin mandaatti on oikeastaan vahvempi kuin eduskunnan, koska presidentinvaaleissa äänestysprosentti tapaa olla korkeampi kuin eduskuntavaaleisssa. Siten presidentti olisi valtioelimenä jollakin lailla eduskunnan yläpuolella.
Tällaiset ajatukset vievät Suomea suuntaan, jonka ääripäässä Pohjois-Korea loistaa kirkkaimpana esimerkkinä sellaisten ajatusten voimasta. Pohjois-Koreassa ei postmodernia tekotaidetta esitellä. Aliravittu kansa ei muutenkaan kovin pitkäkasvuista ole, mutta postmodernismiin mieltyneet päätyvät helposti vielä päätänsä lyhyemmiksi. Siksi kai näköistaidetta on maassa esillä niin paljon.
Timo Soini on jälkikäteen selittänyt persujen eduskuntavaaliohjelman taidekäsityksiä huumoriksi. Mahtoivatko kaikki kymmenet tuhannet persujen vaaliohjelmaa nettikeskusteluissa puolustaneet sellaista huumoria ymmärtää? Eivät ainakaan sitä keskustelupalstoillaan osoittaneet. Hymiöt puuttuivat. Huumorin seurauksena monet äänestäjät kuitenkin arvelevat persujen panevan tekotaiteilijat kuriin, jos vain saavat riittävästi valtaa.
Harvempi äänestäjä tietää, että persut äänestivät eduskunnassa vastaan, kun suurimmille perinnöille päätettiin uusi kireämpi veroluokka. Paljon suurempi äänestäjäjoukko taas on tietoinen siitä, että eduskunnassa persut puhuvat innokkaasti verotuksen oikeudenmukaisuudesta. Näin se menee. Ja jos ei mene, niin sitten se oli huumoria.
***
SDP:n presidenttiehdokkaasta Paavo Lipposesta jo lukioikäinenkin kansalainen tietää, että Lipponen on kova oikeistolainen. Siitä tiedosta on kiittäminen porvarimedian vuosikausia jatkunutta rummutusta. Väitteen tueksi ei ole kylläkään esitetty faktaa, mutta faktaa ei toimittajien kommenteissa tarvitakaan. "Noemmänytiiä, se vaa o", sanoisi lukioikäinenkin.
Tarpeeksi toistettu muuttuu totuudeksi.
Totta on sekin, että presidentin mandaattia, asemaa ja toimivaltaa koskevissa kysymyksissä Paavo Lipponen on asettunut vahvasti parlamentarismin puolustajaksi. Siinä Lipponen jatkaa Mauno Koiviston aloittamaa sosialidemokraattisten presidenttien linjaa.
Maassa on valta kansalla, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta. Hallituksen on nautittava eduskunnan luottamusta. Eikä presidentin pidä ruveta näitä neuvomaan. Sen sijaan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa, yhteistoiminnassa hallituksen kanssa.
Seuraavan presidentin kaudella Suomi saattaa olla YK:n turvallisuusneuvoston jäsen. Silloin tulee Suomenkin ratkaistavaksi monia kiperiä tilanteita. Niissä ei auta, jos presidentti kokee olevansa muiden valtioelinten yläpuolella tai miettii sitä, minkälaisella huumorilla kansansuosiotaan seuraavaksi lisäisi.
