Muutos alkoi jo
Väestöllisen huoltosuhteen muuttumisesta epäedullisemmaksi on puhuttu Suomessa jo niin pitkään, että puhe on jo alkanut menettää tehoaan. Asiaa on jauhettu lukemattomissa seminaareissa, monen mielestä kyllästymiseen asti.
Kyllästymispisteeseen on ollut helppo päästä, sillä varsinaisesti asiassa ei ole näyttänyt mitään vielä tapahtuneen. Niin kuin valtiovarainministeriön kuntaosaston laskelmista selviää, väestöllinen huoltosuhde on ollut Suomessa näihin päiviin varsin vakaa. Viimeiset neljä vuosikymmentä lasten ja vanhusten määrä on ollut melko tarkalleen puolet työikäisten määrästä.
Aamuisin kehyskuntalaiset ruuhkauttavat keskuskaupungin sisääntuloväylät, paiskivat päivän töitä ja hurauttavat illaksi kotiin takaluukku täynnä keskuskaupungissa hankittua tienestiä ja verotuloa.
Muutos alkoi viime vuonna. Hyvässä vauhdissa meneillään olevan vuosikymmenen aikana huoltosuhde muuttuu jyrkästi. Muutamassa vuodessa lasten ja vanhusten määrä nousee 60:een sataa työikäistä kohti, ja on vuosikymmenen päättyessä noin 65. Huoltosuhteen heikkeneminen ei kuitenkaan pysähdy siihen, vaan jatkuu samaa vauhtia vielä koko 2020-luvunkin. Sadalla työikäisellä on 70 huollettavaa ensi vuosikymmenen puolivälissä. Huoltosuhteen heikkeneminen päättyy vasta 2030-luvun alkuvuosina, jolloin se heikoimmillaan on noin 74 lasta ja vanhusta sataa työikäistä kohti. Tämä ei tietenkään johdu lapsimäärän huimasta kasvusta, vaan suurten ikäluokkien ikääntymisestä.
Suomalaisten keskimääräisen eliniän pidentymisestä huolimatta, tai sen takia, on helppo laskea, milloin ja miten suuri kasvu on odotettavissa terveyspalvelujen ja muiden vanhuspalvelujen tarpeeseen. Harvahan meistä heti eläkkeelle jäätyään mitään erityisiä palveluja tarvitsee, mutta 75 ikävuoden jälkeen tilanne on keskimäärin jo aivan toinen.
Vanhuspalvelujen kysyntä kasvaa jyrkästi jo kuluvan vuosikymmenen lopulla. Näitä palveluja tuottavat pääasiassa kunnat. Samaan aikaan, kun kuntien henkilöstötarve tästä johtuen kasvaa, niiden jo nyt työssä oleva henkilöstö eläköityy kiihtyvään tahtiin. Aiempaa suurempi osa tulevista työikäisten ikäluokista on siis rekrytoitava kuntasektorille pelkästään korvaamaan eläkkeelle siirtymisen poistuma. Palveluntarvitsijoiden määrä kuntatyöntekijää kohti kasvaa vääjäämättä.
Huoltosuhteen muuttuminen on tärkein syy, miksi Suomeen tarvitaan kuntauudistus.
***
Kuntauudistuksen tärkein tavoite on varmistaa, että kunnat pystyvät vastaamaan kasvavaan palvelukysyntään. Yleinen arvio on, että ilman uudistuksia kolmannes kunnista ei voi selvitä tehtävistään mitenkään. Monet kunnat ovat vaikeuksissa jo nyt. On selvää, että rakenteellisia uudistuksia tarvitaan. Niissä on enimmäkseen kyse aivan muusta kuin kuntarajojen muuttamisesta ja kuntaliitoksista, vaikka niitäkin monilla alueilla tarvitaan.
Kataisen hallituksen ohjelmassakin keskeisenä tavoitteena oleva kuntauudistus on herättänyt paljon vastustusta jo etukäteen. Kovasta vastustuksesta huolimatta on jäänyt paljolti hämäräksi, mitä kaikkea kuntauudistuksen kritiikillä vastustetaan.
SDP:n kuntafoorumissa 3.12. kuntaministeri Henna Virkkunen kertoi antaneensa uudistuksen valmistelulle kuukauden lisäaikaa, eli ensimmäiset hahmotelmatkin ovat arvioitavissa vasta ensi vuoden puolella. Virkatyövaiheen jälkeen uudistus etenee talven ja kevään mittaan aluekierroksilla ja kuntien kuulemisella.
Silti eduskunnassa ehdittiin käydä kuntauudistuksesta välikysymyskeskustelukin jo syyskuun lopulla. Erityisesti kuntauudistusta vastustaa kuntapuolue keskusta, ja vastaan metelöi toinenkin oppositiopuolue perussuomalaiset. Jos tämän puoluepoliittisen näkökulman vaihtaa alueelliseen, huomaa äänekkäimmän vastustuksen kumpuavan kaupunkiseutujen kehyskunnista.
Puhutaanpa sitten Helsingin, Tampereen tai Oulun seutujen kehyskunnista, on niillä selvästi yhteisiä piirteitä. Kehyskunnilla on useimmiten jo valmiiksi asukasmäärä, jota pidetään riittävänä tehokkaalle palvelutuotannolle. Niiden asukasluku ei hupene jatkossakaan, vaan on tasaisessa kasvussa.
Väkimäärän kasvun tuomasta palvelukysynnän lisäyksestä huolimatta ovat verotulotkin kehyskunnissa keskimääräistä paremmassa kasvussa. Niiden taloustilanne on kuntakentän sisäisessä vertailussa huomattavan vahva.
Mitenkään omavaraisia kehyskunnat eivät kuitenkaan ole, vaan niiden vahvuus johtuu juuri sijainnista kasvukeskusten ympärillä. Monen kehyskunnan työssäkävijöistä yli puolella työpaikka on oman kunnan ulkopuolella, yleensä juuri alueen keskuskaupungissa.
Aamuisin kehyskuntalaiset ruuhkauttavat keskuskaupungin sisääntuloväylät, paiskivat päivän töitä ja hurauttavat illaksi kotiin takaluukku täynnä keskuskaupungissa hankittua tienestiä ja verotuloa. Jos kehyskuntalainen mielii illalla teatteriin tai isompaan urheilutapahtumaan, tekee hän vielä toisen reissun keskuskaupunkiin. Kulttuuritapahtuman sisäänpääsylipun hinta ei kuitenkaan kata kulttuuritarjonnan järjestämisestä aiheutuvia kustannuksia, vaan loput kerätään veroina keskuskaupungin asukkailta. Kaiken lisäksi valtio tukee tätä kehyskuntalaisen edestakaista reissaamista verotuksen työmatkavähennyksellä.
***
Kuntauudistuksen onnistuminen ei saa vaarantua vahvimpien kuntien vastustuksen takia. Sitä paitsi niidenkin asukkaat hyötyvät uudistuksesta.
Demokratianäkökulmasta on tärkeää, että uudistuksen yhteydessä turvataan lainsäädännöllä asukkaiden vaikutusmahdollisuudet oman työssäkäyntialueensa yhteistyörakenteisiin. Tällaisia ovat esimerkiksi kaupunkiseutujen joukkoliikennekuntayhtymät.
Jos asukkaan kotikunta ei ole mukana työssäkäyntialueen joukkoliikenteen järjestämisessä, on joukkoliikenteen palvelutasokin silloin huonompi kuin naapurikunnan asukkaalla. Samalla puuttuu vaikutusmahdollisuus joukkoliikenteen järjestämistä koskeviin asioihin, mikä edustuksellisen demokratian kautta toteutuu niissä kunnissa, jotka ovat yhteistyössä mukana.
Sama periaate toimii monen muunkin asian kohdalla, esimerkkinä vaikkapa ensihoidon ja sairaankuljetuksen järjestäminen.
Kuntauudistus mahdollistaa monta hyvää pakkoa, vaikka pakkoliitoksia ei tarvitakaan.
