Päätoimittajalta 12.12. 14.09 Päivitetty 12.12. 14.14 Kommentoi

Gallupit kerrankin oikeassa?

Erilaiset mielipidemittaukset eli gallupit näyttävät usein sosialidemokraateille huonompaa kannatusta kuin vaaleissa toteutuu. Niin kävi eduskuntavaalienkin alla. Voi olla, että äänestyskopissa ihmiset miettivät asioita vakavammin kuin gallupfirman puheluun vastatessaan.

Parhaimmillaan gallupit kuitenkin antavat jotakin suuntaa siitä, miten yleinen mielipide kehittyy. Esimerkiksi presidenttigallupeissa suunta on ollut jo pitkään selvä.

Kokoomuksen presidenttiehdokkaan Sauli Niinistön kannatus on romahtanut reilussa kuukaudessa parikymmentä prosenttiyksikköä. Gallupfirmasta riippumatta Niinistön putoamisvauhti on ollut vähintään kaksi prosenttiyksikköä viikossa. Enää ei porvarilehdissäkään kehdata spekuloida sillä, riittäisikö vaaleissa vain yksi äänestyskierros.

Gallupnumeroissa ei Niinistön romahduksen lisäksi muuta muutosta ole tapahtunutkaan. Niinistö kannatus ei ole vielä siirtynyt kenellekään toiselle ehdokkaalle, vaan kannastaan epävarmojen kansalaisten osuus on kasvanut. Aika ei suosi kovia oikeistolaisia arvoja. Gallupien mittaaman mielipideilmaston osalta tilanne on siis hyvin samanlainen kuin aiempia presidentinvaaleja edelsi.

Ehdokkaiden tähänastisesta kampanjoinnista on päällimmäiseksi vaikutelmaksi jäänyt, mihin kaikkeen ehdokkaat ovat valmiita saadakseen julkisuutta. Yltiöpäisimpään suoritukseen ylsi keskustan Paavo Väyrynen, jonka mukaan Suomessa voitaisiin ottaa käyttöön euron rinnalle toinenkin valuutta. Mitähän etua siitä olisi, että olisi monen nimisiä valuuttoja? Saman tien voisi jokaisella suomalaisella olla oma valuutta, jonka kukin saisi nimetä mielensä mukaan. Voihan pankkikorttiinkin painattaa haluamansa kuvan, miksei voisi itse suunnitella seteliä? Sellainen olisi yksilöllistä.

***

On tietysti muitakin mielipidetiedusteluja kuin vaaligallupeja. MTV3 on teettänyt SDP:n piirihallitusten jäsenten keskuudessa kyselyn siitä, miten Mikael Jungner on onnistunut SDP:n puoluesihteerin tehtävässä. Joka viides vastaaja arvioi Jungnerin selvityneen tehtävästä huonosti. Yli puolet arveli Jungnerin onnistuneen hyvin tai erittäin hyvin, loppujen noin neljänneksen mielestä on mennyt ihan kohtuullisesti.

En muista, onko SDP:n aiempien puoluesihteerien onnistumista samalla tavalla kyselty, mutta tuskin kukaan puoluesihteeri olisi noin hyviä suosiolukuja saanut.

Hyviä puoluesihteereitä SDP:llä on ollut ennenkin, mutta tehtävään kuuluu jonkinlaisena kentän sylkykuppina oleminen varsinkin puolueen ollessa hallituksessa. Siihen nähden noin suuri tyytyväisyys Jungnerin toimintaan tuntuu jopa epäuskottavalta. Ehkä gallupit ovat kerrankin oikeassa.

Juha Peltonen

Uutispäivä Demari