Kolumnit 15.02. 09.07 Päivitetty 15.02. 09.09 Kommentoi

Tupakat pois ja piiput piiloon

Kahdesta en luovu. Toinen on punainen Nortti ja toinen on vasen keuhko.

***

Nikotiini toimii lääkkeenä keskushermoston sairauksissa, kuten Parkinsonin taudissa.

Meitä tupakoitsijoita kohdellaan melkein kuin rikollisia. Tuomme huonojen tapojemme vuoksi kuitenkin melkoisen rahaläjän valtion kassaan. Jokaisesta röökiaskista sujahtaa verottajalle hyvinkin kolmen euron bonukset.

Valtio on tehnyt lähes kaikkensa, jotta syöpäkääryleiden ostamisesta tulisi mahdollisimman hankalaa. Tuotteella olisi kysyntää, mutta tuotetta piilotellaan kuin pimeää pulloa. Kaupan kassalla tupakkaa ei näy, vaan pitää salaa kuiskia minkälaista pölliä asiakas haluaisi, maksaakseen siitä kiskurimaisen hinnan.

Tupakoitsijat häädetään ulos pakkaseen nurkan taakse lymyämään pois silmistä. Moni vilustuu ja jää töistä pois. Asiakkaat kaikkoavat kapakoistakin. Jatkuva hyppääminen ulos suitsuttamaan hermostuttaa, vallankin kun samalla juuri vauhtiin päässyt mehevä keskustelu oluttuopin äärellä on pakko keskeyttää. Moni jää kotiin tissuttelemaan. Alkoholiverosäkki ohenee ja ravintolahenkilökuntaa pannaan kilometritehtaalle.

***

Tiistaina kerrottiin, että työterveyslaitos kehottaa työpaikkoja suhtautumaan sähkötupakointiin samalla tavalla kuin normaaliin tupakanpolttoon, sillä sähkötupakan terveysvaikutuksista ei ole riittävästi tietoa.

– Savuton työpaikka koskee myös sähkötupakointia, viestitti työterveyslaitos.

Ilmeisesti terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) ja työterveyslaitoksen päivystävät terveysterroristidosentit eivät ole koskaan elämässään imaisseet myrkkypötköstä mojovia savuja. Sen voi ainakin päätellä siitä, että siellä kuvitellaan sähkötupakasta nousevan savua. Ei nouse.

Sähkötupakasta tupruaa höyryä. Tarkemmin sanottuna vesihöyryä, vanhan kansan lääkettä. Sen ei pitäisi millään muotoa uhata kenenkään tupakoitsijan lähimmäisen terveyttä.

***

THL:n tutkimusten mukaan sähkösavukkeet sisältävät samoja haitallisia aineita kuin savukkeet.

Okei, okei, myönnetään. Sähkötupakassa on nikotiinia. Sen sijaan siinä ei ole häkää eikä tervaa, jotka ovat myrkkyä keuhkoille.

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että nikotiini toimii lääkkeenä keskushermoston sairauksissa, kuten Parkinsonin taudissa.

Seppo Peltoniemi

Demari.fi