Pesu ja värjäys
Kertakaikkisen tyhjä olo. Näin kuvasi tuntemuksiaan Paavo Lipposen puolesta täysillä vaalityötä tehnyt demari maanantaiaamuna. Surkea vaalitulos ei tietenkään päivää piristä.
Demariehdokkaan voittoon tuskin kukaan uskoi, hyvään tulokseen kylläkin. Mitenkäs tässä nyt näin kävi?
Lipposen häntäpään sijaan on haettu syytä ainakin kampanjan myöhäisestä käynnistymisestä, kampanjoinnin vaisuudesta ja ay-liikkeen vähäisestä panoksesta. Ruotsin demareiltakaan ei nyt saatu vetoapua, ei ainakaan ylöspäin suuntautuvaa. Ehdokkaan korkea ikä, jähmeys ja maine äksyilijänä yhdistettyinä teemojen vääriin painotuksiin ja liikaan oikeistolaisuuteen on myös luettu vioiksi, mitä ne varmaan tässä vaalissa olivatkin. Kysyntä ja SDP:n tarjonta eivät nyt kohdanneet.
SDP:n pitää petrata muutosten tekemisessä ja hyväksymisessä.
Kun menee pieleen, on inhimillistä aloittaa syyllisten etsintä. Toivoa sopii, että sosialidemokraatit noudattavat täysilukuisina Lipposen vetoomusta, ettei likapyykin pesuun ryhdyttäisi.
Ainakin ehdokasasettelun suhteen syyttelyltä vie pohjaa se, että Paavo Lipponen valittiin presidenttiehdokkaaksi jäsenäänestyksellä. Hän voitti vilkkaan äänestyksen selvästi. Se, mitä jäsenäänestyksen ja vaalipäivän välillä tapahtui, on analysoitava tarkoin, mutta ei toverituomioistuinten pystyttämiseksi vaan nöyrin mielin opiksi ottaen.
***
Äänestäjien paljon aiempaa vilkkaampi liikkuvuus on tosiasia, johon demareidenkin on opittava suhtautumaan enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.
Ylenmääräiseen rypemiseen presidentinvaalituloksen vuoksi ei ole syytä senkään vuoksi, että kyse on viime kädessä henkilövaalista, jonka voitot tai tappiot eivät määrää puolueen menestystä. Eihän esimerkiksi Elisabeth Rehnin nousu toiselle kierrokselle tehnyt RKP:stä Suomen toiseksi suurinta puoluetta.
Likapyykin lotraaminen vie voimia, mutta piristävää pikapesua ja värin kirkastusta SDP tarvitsee ennen kunnallisvaalitaistoa paitsi presidentinvaalien myös puolueen heikkojen kannatusarvioiden vuoksi.
Puolueen uudistaminen on ollut vireillä pitkään, mutta muutosten tekeminen ja hyväksyminen kangertelevat edelleen. Petraamista on myös esimerkiksi kosketuspinnassa kansalaisyhteiskuntaan.
Toukokuun puoluekokoukseen kasaantuu paljon paineita. Toivoa sopii että koko SDP:n paineensietokyky on yhtä hyvä kuin puheenjohtaja Jutta Urpilaisen.
