Ulkomaanapua suomalaiselle oikeistomedialle
Suomen mediakenttä on saamassa uuden pelaajan. On vaikea arvioida, miksi australialaisperäisen Rupert Murdochin omistama, maailmanlaajuinen mediajättiläinen News Corporation on hankkimassa omistukseensa SuomiTV:n.
Pikkuruisen SuomiTV:n katsojamäärät eivät ole kaksiset. Sen on omistanut kanadalainen kristillisestä maailmankatsomuksesta - mitä se tässä yhteydessä sitten onkaan tarkoittanut - ponnistava tv-alan yhtiö Ontario sekä joukko suomalaisia pienosakkaita. Salaliittoteorioihin uskova voisi jopa alkaa kuvitella, että yhtiö on alun alkaenkin toiminut vain bulvaanina. Joka tapauksessa "sitoutumaton" suomalainen media voi saada oppia siitä, miten oikeistolaista presidenttiä tehdään.
Yhtiön kirjanpitäjät näyttävät kaksin käsin keskisormea veronkantajille.
SuomiTV sai aikoinaan toimiluvan ja aloitti lähetyksensä pari vuotta sitten. Sen ohjelmisto on koostunut lähinnä yhdysvaltalaisista sarjoista ja elokuvista. Syyskuussa kanava sai huomautuksen toimilupia hallinnoivalta viestintävirastolta, koska se oli jo keväällä lopettanut oman kotimaisen uutistuotantonsa, vaikka toimilupaehdoissa nimenomaan oli edellytetty uutisia ja myös ruotsinkielistä ohjelmistoa. Nyt uuden omistajan ilmaantuessa viestintävirastolla ei kuulemma ole aihetta pohtia uudelleen toimilupaa.
News Corporation on todellinen jätti. Se omistaa esimerkiksi yhdysvaltalaisen maanlaajuisen uskonnollis-poliittisen konservatismin linnakkeen televisiokanava Fox Broadcastingin, elokuvayhtiö 20th Century Foxin, Wall Street Journalin, talousuutispalvelu Dow Jonesin ja suurimmat brittilehdet The Timesin ja The Sunin. Jo nyt myös suomalaiset televisiokatselijat näkevät maksullisessa palvelussa Murdochin useita kanavia.
News Corporation on todellakin globaali versio meikäläisestä Sanoma-konsernista. Sillä erolla, että sen omistajat Murdochin perheenjäsenet ja yhtiön johtajat lentelevät ympäri maapalloa omistamillaan jumbojeteillä.
Sanomat sentään näyttää vuosittain voittoa, joka on suurempi kuin Yleisradiolle nyt taattu vuotuinen budjetti. Sen sijaan News Corporation on malliesimerkki myös maailmanlaajuisesta offshore-yhtiöstä. Se käyttää kaikkia mahdollisia keinoja kiertää veroja ja kansallisia sääntelykeinoja.
Eikä Murdoch edes peittele valtiollisen vallan halveksuntaansa, päinvastoin. Katsokaapa, millaisia voittoja koko News Corporation on ilmoittanut vuosina 1987-1990 Australian dollareina: A$ 364 364 000, A$ 464 464 000, A$ 496 496 000 ja A$ 282 282 000.
Luvuissa näkyvä symmetria ei ole sattumaa. Niissä yhtiön kirjanpitäjät näyttävät kaksin käsin keskisormea veronkantajille. Vuonna 1999 talouslehti The Economist tutkikin yhtiötä ja arvioi, että se maksoi vain kuusi prosenttia veroa tuotoistaan.
