Tekstin koko

Demari

Perjantai 30.7.2010
Paperilehti

Tilaa

Viikko-Häme | Uutiset | 10.03.2010
Ehdokasasettelu tärkeässä roolissa eduskuntavaaleissa

Image

Järjestöpäällikkö Aslak Haarahiltunen kävi torstaina Lammilla kertomassa eduskuntavaaleihin valmistautumisesta. Kuulijoille muistutettiin, että 500 kokousedustajan puoluekokous Joensuussa toukokuun lopussa on tapahtuma, johon puolueen jäsenet ovat ilmoittautumalla tervetulleita.

 

 

SDP:llä on vireillä Työllisyysvoimala, tilaisuuksia järjestetään pitkin kevättä eri puolilla Suomea. Niissä kootaan näkemyksiä tulevaisuuden työpolitiikasta, työhyvinvoinnista ja tulevaisuuden työpaikoista. Voimaloiden antia hyödynnetään SDP:n poliittisten ohjelmien valmistelussa.

- Ihmiset miettivät oman työpaikkansa ja omaa tulevaisuutta ja heidän on voitava luottaa SDP:hen. Toivon kenttäväeltä aktiivisuutta, Haarahiltunen sanoi.

Järjestöpäällikkö muistutti tulevien eduskuntavaalien ehdokasasettelun tärkeydestä. Tosin hämäläisille isännille herui kiitosta aiempien vaalien ehdokasasettelusta. Hämeen piirin toiminnanjohtaja Raimo Turunen myönsi, että hyvin on mennyt, mutta mennyt ei ole tae tulevasta.

- Ketään ehdokasta ei saa jättää yksin ja ehdokkaiden toinen toistaan tukemalle saamme aikaan yhteisen jutun.

Haarahiltunen kertoi myös Ruotsissa ja Nojassa toteutetuista ovelta ovelle kampanjoinneista eduskuntavaaleissa. Ihmisten luo meneminen on tärkeää. Helposti "kampanjoidaan" omissa porukoissa aivan muualla, kuin ihmiset kulkevat.

- Meillä on ollut aina hyvät ohjeet, mutta se toteutus, Timo Roos muistutti reilulle 50 kuuntelijalle.

Eduskuntapaikastaan luopumassa oleva Satu Taiveaho muistutti vaaliteemojen tärkeydestä, sosiaali- ja terveydenhuolto, kouluasiat ja lapsiperheet, jättämättä ympäristöasioita yksin vihreille.

Taiveaho muistutti SDP:n arvopuolue ominaisuudesta ja korosti ilon ja energian tärkeydestä vaalityössä. Viime mainituista Jouko Skinnari omassa puheenvuorossaan kiitti Taiveahoa. Skinnari halusi esille vaikeasti vammaisten ja työkyvyttömyyseläkeläisten asiat. Puoluekokouksen teemat tulevat olemaan tärkeällä sijalla, Hämeenlinnassa teemoissa epäonnistuttiin.

Jarkko Nissinen

Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.

 

 

Tulosta  Lähetä kaverille